Hämeen kauppakamari

Hämeen alueelle uusi HTT-tavarantarkastaja

Jaa
Keskuskauppakamarin vuosittain järjestämästä hyväksyttyjen tavarantarkastajien (HTT) kokeesta saatiin Hämeen alueelle uusi HTT-tarkastaja. Yhteensä Suomeen hyväksyttiin 17 uutta tavarantarkastajaa. Koetilaisuus toteutettiin tiukoin koronajärjestelyin lokakuussa. ”HTT-kokeen läpäisi alueeltamme OP Koti Päijät-Häme Oy LKV:n kiinteistönvälittäjänä toimiva Mika Nyman, joka on myös meidän Aluesuunnittelu- ja logistiikkavaliokunnan jäsen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Mika Nyman hyväksyttiin HTT-tavarantarkastajaksi erityisalanaan kiinteistöjen arvonmääritys.
Mika Nyman hyväksyttiin HTT-tavarantarkastajaksi erityisalanaan kiinteistöjen arvonmääritys.

HTT-tarkastajat ovat oman alansa puolueettomia asiantuntijoita, jotka annetun toimeksiannon perusteella arvioivat tavaroita ja työsuorituksia, ja antavat kohteen kunnosta, virheistä tai vahingoista tarkastuskertomuksen. Tarkastuskertomuksessa arvioidaan myös sitä, mistä ja milloin virhe tai vahinko on aiheutunut.

Mika Nyman hyväksyttiin tavarantarkastajaksi erityisalanaan kiinteistöjen arvonmääritys. Hän arvioi kiinteistöjä myös Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunnan hyväksymänä AKA- ja KHK-arvioitsijana.

”Nyt voin kiinteistön arvonmääritysten tai välityspalveluiden virheitä koskevissa riitatilanteissa toimia itsenäisesti myös puolueettomana HTT-tavarantarkastajana”, Nyman korostaa ja kertoo, että "koe oli pitkälti toimintaohjeeseen pohjautuva, eli yleisellä tasolla pitää tuntea ohjesääntö vastatakseen koekysymyksiin. Tietenkin mukana oli myös muutama kompakysymys".

Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju pitää tärkeänä sitä, että HTT-tarkastajia toimii monipuolisilla aloilla ympäri Suomen. Harju on erityisen tyytyväinen siitä, että tarkastajia hyväksyttiin tänä vuonna niin laajalle maantieteelliselle alueelle: Helsingin seudulle, Länsi-Uudellemaalle, Turkuun, Hämeeseen, Satakuntaan, Keski-Suomeen, Kuopioon, Pohjanmaalle ja Lappiin. “Korona-aika ei ole vähentänyt tavarantarkastusten tarvetta – pikemmin päinvastoin. Tarkastuksia voidaan edelleen toteuttaa hyvillä turvajärjestelyillä”, Harju kertoo.

Keskuskauppakamarin tavarantarkastajalautakunta hyväksyy uudet tavarantarkastajat ja valvoo heidän toimintaansa. Lautakunta määrittää kullekin tarkastajalle sen erityisalan, jolla hän saa toimia. HTT-tarkastajat toimivat valvonnan alaisena, sekä tavarantarkastusta koskevaa ohjesääntöä noudattaen. ”Tarkastajan käyttäminen on erityisen suositeltavaa silloin, kun kaivataan ulkopuolisen ja objektiivisen asiantuntijan näkemystä helpottamaan riitatilanteen ratkaisemista. Toki tarkastajan voi tilata paikalle jo ennen riidan eskaloitumistakin”, kertoo Harju.

Harjun mukaan tyypillisimpiä tavarantarkastuksen kohteita ovat virheet rakennustyössä, epäonnisiin kiinteistönkauppoihin liittyvien virheiden selvittäminen, ajoneuvon käyvän arvon määrittäminen tai koneen tai laitteen korjauksen asianmukaisuus. Tänä vuonna kokeen läpäisi myös kaksi graafisen alan tarkastajaa. “Valitettavasti koronan jäljiltä saatetaan tarvita myös ammattitaitoista ja puolueetonta kaluston tai konekannan arvonmäärittäjää konkurssimenettelyihin liittyen”, Harju toteaa.

Suomessa toimii noin 170 hyväksyttyä tavarantarkastajaa, joista enemmistö toimii rakennusalan tavarantarkastajina. Tavarantarkastajana toimiminen on tehokas tapa kehittää omaa asiantuntemustaan ja samalla tarjota ratkaisuja ongelmatilanteissa tuoden esiin tekniset faktat puolueettomalla tavalla.

”Haemme jälleen ensi keväänä uusia asiantuntijoita korkeatasoiseen tarkastajien joukkoomme”, Harju vinkkaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

HTT-tavarantarkastaja Mika Nyman, p. 0400 347 758


Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303


Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju, p. 050 554 2683

Kuvat

Mika Nyman hyväksyttiin HTT-tavarantarkastajaksi erityisalanaan kiinteistöjen arvonmääritys.
Mika Nyman hyväksyttiin HTT-tavarantarkastajaksi erityisalanaan kiinteistöjen arvonmääritys.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Hämeen kauppakamari
Aleksanterinkatu 17 A
15110 Lahti

040 563 5013https://www.hamechamber.fi/

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari

Anne Vanhala on valittu Hämeen kauppakamarin toimitusjohtajaksi29.2.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Hämeen kauppakamarin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Anne Vanhala. Hän seuraa tehtävässä toimitusjohtaja Jussi Eerikäistä, joka jää eläkkeelle kesäkuun puolessa välissä. ”Anne Vanhalan vankka kokemus yritysten vastuullisuusasioista ja tuntemus kauppakamarin toiminnasta nostivat hänet vahvimmaksi toimitusjohtajaehdokkaaksi. Annella on erinomaiset edellytykset menestyä hyvin kauppakamarin toimitusjohtajana”, toteaa Hämeen kauppakamarin puheenjohtaja Olli Vormisto.

Sami Etula on valittu Vuoden kouluttajaksi23.2.2024 13:57:56 EET | Tiedote

Kauppakamarien valtakunnallinen koulutuspooli on valinnut diplomi-insinööri, kauppatieteiden maisteri Sami Etulan Vuoden kouluttajaksi 2023. Valintapäätös perustuu hänen käytännölliseen ja kuulijoita inspiroivaan tyyliin toimia kouluttajana. ”Etula on luennoinut strategisesta ajattelusta, suunnittelusta ja hallituksen roolista strategian rakentamisessa meidän HHJ-kursseillamme sekä Hämeenlinnassa että Lahdessa. Osallistujilta hän on saanut erinomaiset palautteet”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Yritysten ilmastonsuojelutoimiin lisää osaamista22.2.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Keskuskauppakamarin ja LähiTapiolan mahdollistamaan ensimmäiseen Ilmasto-ohjelmaan on valittu Hämeen kauppakamarin alueelta mukaan yli 20 yritystä. ”Vuosi sitten toteuttamassamme ilmastokyselyssä selvisi, että alueemme yritykset kaipasivat lisää osaamista ilmastonsuojelutoimien tekemiseen. Lisäksi yritykset kertoivat, että niiden liiketoimintaan sopivista ilmastoratkaisuista on pulaa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämeen kauppakamari perustaa Varautumisvaliokunnan8.2.2024 12:15:00 EET | Tiedote

Hämeen kauppakamari perustaa uuden Varautumisvaliokunnan, joka aloittaa toimintansa toukokuun aikana. ”Valiokunta tulee olemaan alueemme huoltovarmuuden kannalta elintärkeiden yritysten ja julkisten toimijoiden yhteistyöfoorumi. Sen tarkoituksena on tukea lakisääteisen Huoltovarmuuskeskuksen ja muiden yhteiskunnan varautumiseen muodostettujen yhteistyöryhmien toimintaa, kuten esimerkiksi Huoltovarmuuskeskuksen valtakunnallisten poolien ja elinkeinoelämän alueellisten varautumisyhteistyön ELVAR-toimikuntien toimintaa”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat vaisut29.1.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Hämeen teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdannetilanne on pysynyt vaimeana. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä tammikuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Suhdannepohja on saavutettu, mutta yritysten kannattavuus tulee vielä heikkenemään tänä vuonna. Hämeen alueen näkymät ovat pessimistisimpiä koko Suomessa ja lisäksi poliittiset lakot sekä ylityökiellot vaikeuttavat yritysten kasvua”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye