Vesivek Oy

Hämeen Laaturemontti ja M.E.T. Group saman katon alle - Yrityskauppa toi kaksi kattoalan vahvaa toimijaa yhteen Pohjanmaalla

Jaa
LEHDISTÖTIEDOTE 10.2.2015. Suomen suurin kattoremonttiyritys Hämeen Laaturemontti on ostanut pohjanmaalaisen M.E.T. Groupin toiminnan ja laajentaa Seinäjoen ja Vaasan seudulle. Yrityskauppa vahvistuu keskiviikkona 11.2. ja sen myötä M.E.T. Groupin 15 hengen henkilöstö siirtyy Hämeen Laaturemontin palvelukseen.

”Katto 2 päivässä” -lupauksestaan tunnetun Hämeen Laaturemontin toimitusjohtaja Kimmo Riihimäki ja M.E.T. Groupin toimitusjohtaja Markus Syrjälä ovat entisiä yhtiökumppaneita. Kauppa vahvistaa molempien osapuolten asemaa kattoremonttimarkkinoilla.

- Hämeen Laaturemontti on perustanut useita uusia toimipaikkoja viime vuosien aikana, mutta nyt laajennamme toimintaamme ensimmäistä kertaa yrityskaupan muodossa. Tämänkaltaisissa kaupoissa yrityskulttuurien yhteensovittaminen voi olla hankalaa, mutta yhteisen historiamme ja samankaltaisten toimintatapojemme ansiosta järjestely on luonteva tapa laajentaa toimintaamme. Pystymme tarjoamaan M.E.T. Groupille lisää pääomaa ja osaamista toiminnan kasvattamiseen ja kehittämiseen, Hämeen Laaturemontin toimitusjohtaja Kimmo Riihimäki kommentoi. 

M.E.T. Groupin omistajakaksikko Markus Syrjälä ja Tuomas Syrjälä jatkavat pienosakkaina Hämeen Laaturemontissa. Markus Syrjälä tulee toimimaan Hämeen Laaturemontin Seinäjoen yksikönjohtajana ja kehityspäällikkönä.

- Kauppa merkitsee meille ison toimijan tuomaa vakautta ja varmuutta. Asiakkaillemme tämä näkyy entistä parempana kilpailukykynä, laatuna ja remonttien kokonaissujuvuutena. Hämeen Laaturemontilla on toimiva asennuskonsepti ja haluamme olla siinä mukana, Markus Syrjälä toteaa.

Vuonna 1993 perustettu Hämeen Laaturemontti on laajentanut toimintaansa voimakkaasti viime vuosina. Vuonna 2014 perustettiin Jyväskylän ja Porin yksiköt, toteutettiin lähes 2 500 kattoremonttia ja yrityksen liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 60 % ylittäen 40 miljoonan euron rajan. Kaupan jälkeen yhtiöllä on yli 200 alan ammattilaista Pirkkalassa, pääkaupunkiseudulla, Turussa, Porissa, Jyväskylässä, Oulussa ja Seinäjoella.

 

Lisätietoja:

Kimmo Riihimäki
Toimitusjohtaja, Hämeen Laaturemontti
puh. 0400 730 671
kimmo.riihimaki@laaturemontti.fi

Markus Syrjälä
Toimitusjohtaja, M.E.T. Group
puh. 044 5091 404
markus.syrjala@metgroup.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vesivek Oy
Vesivek Oy
Jasperintie 273
33960 PIRKKALA

http://www.vesivek.fi

Vesivek-konsernin tuotteet tehdään Suomessa, se työllistää noin 850 henkilöä. Palveluketju tapahtuu turvallisesti ja vastuullisesti. Vesivek on yli 40 vuotta vanha luotettava kumppani, teemme vuosittain yli 5000 kattoremonttia omakoti- ja rivitaloihin ympäri Suomea ja Ruotsia. Veroeurot jäävät kotimaahan ja asiakkaille tarjoamme vain parasta. Lisäksi Vesivek valmistaa ja asentaa vuosittain sadevesijärjestelmiä ja kattoturvatuoteita yli 15000 kohteeseen. Vuoden 2021 helmikuusta lähtien olemme palvelleet useilla alueilla asiakkaita myös salaojaremonteilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vesivek Oy

Talokaupoissa arvioidaan katon käyttöikä28.3.2022 06:00:00 EEST | Tiedote

Myytäviä kiinteistöjä arvioidaan vaihtelevin kriteerein. Kuntokartoituksen tekijä on harvoin kattoalan ammattilainen, eikä aina edes kiipeä yläpohjaan. Katon kunto kannattaa arvioida myyntitilanteessa. Näin asia ei nouse myöhemmin esiin ja aiheuta osapuolille eripuraa. Yhteisellä sopimuksella voidaan talon myyntihinnassa huomioida kattoremontti. – Sekä myyjän että ostajan kannalta se on ihannetilanne; vastuu katosta siirtyy sen korjanneelle firmalle, huomauttaa Vesivek Oy:n toimitusjohtaja Jari Lehtola.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye