Osuuskauppa Hämeenmaa

Hämeenlinnan Jukolan uusi S-market lunastaa paikalliset odotukset ja toiveet

Jaa
Uusi S-market Jukola avautuu ylihuomenna torstaina 3.6. klo 9. Nykyistä paljon suurempi myymälä tarjoaa entistä laajemman ja monipuolisemman tuotevalikoiman sekä monia uusia elementtejä inspiroivaan asiakaskokemukseen.
Jukolan uudessa S-marketissa on paljon lasipintaa.
Jukolan uudessa S-marketissa on paljon lasipintaa.

Jukolan tuliterän S-marketin tilat mahdollistavat asiakkaiden toivomat palvelut, kuten Ruokatorin ja grillin.

– Ruokatori on yksi asiakkaiden eniten toivomista palveluista. On hienoa päästä vastaamaan toiveisiin ja tarjoamaan uudenlaisia lounasvaihtoehtoja asiakkaille, marketpäällikkö Sini Paajanen iloitsee.

– Myös grilliä on toivottu, ja uusien grillituotteiden lisäksi paistopisteen valikoima laajenee, jatkaa ryhmäpäällikkö Mervi Jalonen Osuuskauppa Hämeenmaalta.

Jukolan S-marketin tarjoomassa korostuu yhä enemmän ravintolamaisuus.

– Valmiita ateriaratkaisuja ja take away -tuotteita on runsaasti. Saamme myymälään myös Sushi Hot -pisteen, josta saa sushien lisäksi wokkeja, sekä Take-a-Soup-konseptin, kertoo Mervi Jalonen.

Itsepalvelukassat olivat ahkerassa käytössä jo vanhassa S-marketissa, mikä on huomioitu uudessa myymälässäkin: itsepalvelukassa-alueelle tulee neljän perinteisen pikakassan lisäksi kaksi hihnallista kassaa, jotka mahdollistavat myös kärryasioinnin.

Uuden S-marketin aiempaa isompi koko on mahdollistanut valikoiman merkittävän laajentamisen kaikissa tuoteryhmissä.

– Esimerkiksi kylmätilaa on paljon enemmän kuin vanhassa S-marketissa. Myymälässä on myös hieno uusi juomaosasto sekä iso ja monipuolinen hevi, mainitsee Mervi Jalonen.

Marketpäällikkö Paajanen on erityisen innoissaan uudesta hedelmä- ja vihannesosastosta.

– Uusi hevi on todella iso ja mahtava, ja se on itselleni erityisen lähellä sydäntä.

Vanhasta S-marketista uuteen kauppaan muuttavat Nosto-automaatti ja Postin pakettiautomaatti. Uuden S-marketin pullonpalautuspisteen yhteyteen tulee lisäksi kierrätyspiste.

Jukolan S-market palvelee pian entistä laajemmilla aukioloajoilla. Uusi kauppa on joka päivä avoinna klo 23:een, ja arkisin myymälä avautuu jo kuudelta.

Paikallista työllistämistä

Myymälämiljöö on ketjun uuden konseptin mukainen. Tyylikäs tummanharmaa ja musta hallitsevat ilmettä, ja tehostevärinä on käytetty pirteää keltaista.

– Uudessa rakennuksessa on hulppeat puitteet. Myymälä on täysin uudentyyppinen, esimerkiksi lasiseinäpintaa on paljon, Mervi Jalonen kertoo.

– Lasiseinää on marketin sisälläkin tuomassa näkyvyyttä ja avaruutta uuteen myymälään. Olemme pyrkineet siihen, että erityisesti pääkäytävillä on hyvä näkyvyys. Uusi ilme miellyttää silmää, ja on ollut ilo olla mukana suunnittelussa, Sini Paajanen hymyilee.

– Kevät on ollut työntäyteinen, ja henkilökunta on ahertanut kahdessa myymälässä. Ihanaa saada koko porukka saman katon alle! Me kaikki odotamme innolla, että pääsemme siirtymään uuteen myymälään, Sini Paajanen kertoo.

– Koko henkilökunta on jaksanut upeasti Sinin johdolla, Mervi Jalonen kiittää.

Uuteen myymälään palkattiin kymmenkunta uutta työntekijää.

– On hienoa, että uusi S-market työllistää lisää paikallisesti, hymyilee Sini Paajanen.

Uuden marketin rakentaminen on työllistänyt myös paikallisia ja alueellisia toimijoita. Esimerkiksi kohteen pääsuunnittelija on hämeenlinnalainen Ajan Arkkitehdit Oy. Maanrakennustöistä on vastannut turenkilainen Maanrakennus Jalo Oy, ja projektinjohtokonsulttina on toiminut lahtelainen Suomen Projektori Oy.

Nykyinen S-market puretaan uuden myymälän avaamisen jälkeen.

Energiaa tuuli- ja pian myös aurinkovoimasta

Uusi myymälä on kooltaan reilut 2 800 m2. Koko kiinteistön suuruus on noin 3 600 m2, ja siihen tulevat vuokralle Pizza Hut sekä paikallinen Jukolan apteekki. Nykyisen S-marketin paikalle rakennetaan uutta pysäköintitilaa sitten, kun vanha kiinteistö on saatu purettua. Purkutyöt käynnistyvät kesäkuun ensimmäisellä viikolla.

– Uusia parkkiruutuja tulee reilusti lisää, sillä pysäköintialueen koko yli kaksinkertaistuu, Hämeenmaan kiinteistöjohtaja Ari Järvinen kertoo.

Kiinteistön katolle on tehty valmius aurinkopaneeleille.

– Asentamisen aikataulu on vielä hieman avoin, mutta arviona on, että aurinkopaneelit asennetaan vuoden loppuun mennessä, arvioi tekninen isännöitsijä Hannu Tauriainen Hämeenmaalta.

Jo tällä hetkellä iso osa kiinteistön käyttämästä sähköstä tuotetaan S-ryhmän omalla tuulivoimalla. Osuuskauppa Hämeenmaan yhtenä lähitulevaisuuden isoimmista tavoitteista onkin olla oman toimintansa osalta hiilinegatiivinen vuonna 2025.

Lämmityksessä hyödynnetään kaupan kylmälaitteista vapautuvaa lauhdelämpöä.

– Koska kiinteistö on uusi, pystyimme optimoimaan kaiken mahdollisen lauhteen sen lämmitykseen mahdollisimman tehokkaasti, mainitsee Tauriainen.

Vallitsevan koronatilanteen takia uudessa S-marketissa ei pidetä avajaisjuhlallisuuksia.

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa Hämeenmaa, ryhmäpäällikkö Mervi Jalonen, 050 388 4235
Osuuskauppa Hämeenmaa, tekninen isännöitsijä Hannu Tauriainen, 050 388 3685

Kuvat

Jukolan uudessa S-marketissa on paljon lasipintaa.
Jukolan uudessa S-marketissa on paljon lasipintaa.
Lataa
Myymälän käytävillä on hyvä näkyvyys ja tilaa liikkua.
Myymälän käytävillä on hyvä näkyvyys ja tilaa liikkua.
Lataa
Tyylikkään juomaosaston monipuolinen valikoima vastaa moneen makuun.
Tyylikkään juomaosaston monipuolinen valikoima vastaa moneen makuun.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Hämeenmaa
Osuuskauppa Hämeenmaa
Apilakatu 2, PL 41
15610 Lahti

03-8130 11http://www.hameenmaa.fi

Hämeenmaa – 170 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys

Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 170 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye