Osuuskauppa Hämeenmaa

Hämeenmaan pankkipisteet siirtyvät turvallisuussyistä palvelemaan pääosin ajanvarauksilla

Jaa
Osuuskauppa Hämeenmaan Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteissä voi asioida ensi viikosta alkaen vain ajanvarauksella. Poikkeuksen tekevät pankkipisteiden kassapalvelut, joita saa ilman ajanvarausta ma-pe klo 10–12.

Kassapalveluihin lukeutuvat käteisnostot ja -talletukset, pankkitunnusten tilaukset sekä saldokyselyt. Muiden pankkiasioiden hoitamiseen tarvitaan ajanvaraus, jonka voi tehdä osoitteessa www.s-pankki.fi/ajanvaraus.

Hämeenmaan Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteet palvelevat asiakkaita Prisma Holmassa ja Launeella Lahdessa sekä Prisma Hämeenlinnassa, Riihimäellä ja Forssassa.

– Päädyimme tällaiseen ratkaisuun siitä syystä, että haluamme lisätä asiakkaidemme ja oman henkilöstömme turvallisuutta alueemme heikentyneessä koronatilanteessa. Heidän terveytensä on meille ehdottoman tärkeää, ja teemme parhaamme estääksemme koronaviruksen leviämistä, Hämeenmaan pankkitoiminnan esimies Matti Maalehto kertoo.

Sekä Kanta- että Päijät-Häme ovat tällä hetkellä koronan leviämisvaiheessa.

S-Pankin asiakkaat voivat hoitaa raha-asioitaan myös verkkopankissa ja S-mobiilissa kaikkina vuorokaudenaikoina. Asiakasomistaja-asiat hoituvat niin ikään sähköisesti Omalla S-kanavalla. Hämeenmaan asiakasomistajapalvelu palvelee puhelimitse (puh. (03) 8130 304) ma-pe klo 8–16.

Ruuhkaa aiheuttanut korttimuutos voimaan vasta lokakuussa

S-Pankki ilmoitti tammikuussa S-Etukortti Debit -kortin muuttuvan maksulliseksi keväällä, mikä on aiheuttanut ruuhkaa pankkipisteissä. Aiemmin ilmoitetusta poiketen S-Etukortti Debit muuttuu kuitenkin maksulliseksi vasta 1.10.2021.

Pidentämällä siirtymäaikaa haluttiin varmistaa, että asiakkaille jää riittävästi aikaa vaihtaa vanha korttinsa maksuttomaan ja monipuolisempaan S-Etukortti Visaan.

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa Hämeenmaa, asiakkuusjohtaja Jaana Järvenselkä, 050 5423811
Osuuskauppa Hämeenmaa, palvelupäällikkö Matti Maalehto, 050 363 6587

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Hämeenmaa
Osuuskauppa Hämeenmaa
Apilakatu 2, PL 41
15610 Lahti

03-8130 11http://www.hameenmaa.fi

Hämeenmaa – 170 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys

Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 170 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye