Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Hämeentien uudistusremontti alkaa maanantaina 4. maaliskuuta – muutoksia Sörnäisten metroaseman sisäänkäynteihin

Jaa

Sörnäisten metroaseman sisäänkäynnit D ja F suljetaan maanantaina 4. maaliskuuta. Kyseessä ovat Hämeentien keskellä oleva portaikko ja Hämeentie 27:n kohdalla oleva portaikko. Poistuvien sisäänkäyntien välittömässä läheisyydessä sijaitseva sisäänkäynti E on jatkossa käytössä normaalisti. Remontti ei vaikuta metron liikennöintiin eikä aseman hissien toimintaan.

Kaksi sisäänkäyntiä suljetaan lopullisesti, sillä sisäänkäynnin D paikalle rakennetaan remontin aikana raitiotiekiskot ja sisäänkäynnin F paikalle pyörätie. Kartta sisäänkäynneistä on tiedotteen liitteenä.

Sörnäisten aseman uudistaminen sulkee Helsinginkadun Kurvin kohdalta

Laajaan Hämeentien urakkaan kuuluu Sörnäisten metroaseman lippuhallin vesikaton vesieristyksen ja metroaseman savunpoistojärjestelmän uusiminen tarvittavine sähkötöineen. Lippuhallin betonikannen korjaaminen edellyttää, että betonirakenne kaivetaan kokonaan esille maan alta. Tästä syystä Helsinginkatu Kurvin kohdalta Hämeentien ja Pengerkadun välillä suljetaan kaikelta ajoneuvoliikenteeltä 4.3. Työt aloitetaan työnaikaisten liikennejärjestelyiden rakentamisella.

Työmaatietoa

www.facebook.com/uusihameentie

www.destia.fi/uusihameentie

Lisätietoa saa myös kaduille asennettavilta sähköisiltä infotauluilta.

Mistä Hämeentien uudistusremontissa on kyse?

  • Hämeentie muutetaan Siltasaarenkadun ja Helsinginkadun välillä jalankululle, pyöräilylle ja joukkoliikenteelle tarkoitetuksi kaduksi. Tontille ajo, huolto- ja pelastusajo sekä jakeluliikenne ovat sallittuja, mutta yksityisautojen läpiajo kielletään.
  • Samalla uusitaan raitiotien kiskot, kadun alla olevat putket ja kaapelit sekä kunnostetaan Sörnäisten metroaseman katto.
  • Uudistus lisää jalankulun ja pyöräilyn turvallisuutta ja nopeuttaa joukkoliikennettä.
  • Uudistuksen jälkeen Hämeentien varrella on myös viihtyisämpi asua, sillä autoliikenteen väheneminen tarkoittaa melun vähenemistä ja ilmanlaadun paranemista.
  • Remontti valmistuu loppuvuonna 2020. Pääurakoitsijaksi työhön on valittu Destia Oy.

Yhteyshenkilöt

HKL, projektipäällikkö Leena Mätäsniemi, p. 040 647 1380, etunimi.sukunimi@hel.fi


Destia Oy, viestintävastaava Heidi Kekäläinen, p. 050 511 6255, etunimi.sukunimi@destia.fi


Helsingin kaupunkiympäristön toimiala, viestintäsuunnittelija Lauri Hänninen, p. 09 310 20494, etunimi.sukunimi@hel.fi


Joukkoliikenteen poikkeusjärjestelyt:


HSL, informaatiosuunnittelija Johannes Laitila, p. 09 4766 4220, etunimi.sukunimi@hsl.fi

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
PL 55250
00099 Helsingin kaupunki

(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/

HKL vastaa raitiovaunujen ja metrojen liikennöinnistä, kaupunkipyöristä sekä joukkoliikenneinfran eli ratojen, asemien ja varikoiden hoidosta ja kehittämisestä. HKL – kaupungin paras liike.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Kaupunkiliikenne lisää rasvausta pikaratikan reitin varrelle11.4.2024 09:27:57 EEST | Tiedote

Kaupunkiliikenne Oy on saamansa palautteen ja tekemiensä mittausten perusteella todennut, että joissakin kohteissa pikaratikka 15 reitin varrella pikaratikan tuottama ääni on poikkeuksellisen kova. Koettuun meluongelmaan tullaan puuttumaan ja sitä pyritään ratkaisemaan useiden toimenpiteiden kautta, joista yksi on systemaattinen kiskojen rasvauksen tehostaminen ongelmakohdissa sekä automaattirasvauslaitteiden asennus.

Kontulan metroaseman peruskorjauksella parannetaan aseman käytettävyyttä ja viihtyisyyttä9.4.2024 15:02:32 EEST | Tiedote

Kaupunkiliikenne Oy aloittaa Kontulan metroaseman laituritason perusparannushankkeen tänä keväänä. Parannushankkeen tuloksena matkustajien liikkuminen asemalla helpottuu ja aseman viihtyisyys lisääntyy. Työt alkavat valmistelevilla töillä toukokuun puolivälissä. Tänä kesänä toteutettavat työt sijoittuvat suurelta osin aseman laiturialueelle, jonka vuoksi metroliikenne Kontulassa joudutaan keskeyttämään keskikesällä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye