Hämeen kauppakamari

Hämeessä heikentyneet suhdannenäkymät

Jaa

Hämeessä yritykset arvioivat liikevaihdon laskevan seuraavien kuuden kuukauden aikana, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä. ”Alueemme yritysten suhdannenäkymät ovat heikentyneet, vaikka yrityksistä yli 64 prosenttia kertoo tilauskannan olevan nyt suurempi tai yhtä suuri kuin viime vuonna. Tilauskannan kasvuun uskoo hieman yli viidennes yrityksistä. Onneksi yritysten työntekijöiden määrän arvioidaan pysyvän ennallaan tai hieman jopa kasvavan”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen ​​​​​​​(Kuva: Pipsa Stenlund, Oakhill Oy)
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen ​​​​​​​(Kuva: Pipsa Stenlund, Oakhill Oy)

Vastanneista Hämeessä toimivista yrityksistä 51 prosenttia arvioi liikevaihdon olevan tänä vuonna suurempi verrattuna viime vuoteen. Yrityksistä 25 prosenttia kertoi liikevaihdon kuitenkin vähenevän verrattuna vuoteen 2021, kun vastaava osuus oli kesäkuussa 20 prosenttia. ”Alueemme yrityksistä vajaa 34 prosenttia arvioi liikevaihdon kasvavan seuraavien kuuden kuukauden aikana, kun kesäkuussa liikevaihdon kasvuun uskoi vielä lähes 40 prosenttia vastaajista”, Eerikäinen kertoo.

Hämäläisyrityksistä 31 prosenttia kertoo tilauskannan olevan nyt suurempi verrattuna vuoden takaiseen ja 33 prosenttia kertoo sen olevan yhtä suuri. Seuraavien kuuden kuukauden aikana tilauskannan kasvuun uskoo vajaa 22 prosenttia vastanneista, kun kesäkuussa osuus oli 29 prosenttia.

”Kyselyn tulokset suhdanteiden heikkenemisestä ovat linjassa tuoreisiin Suomen Pankin ja Etlan suhdannekatsauksiin”, toteaa Eerikäinen.

Positiivista kyselyssä on, että vastanneista hämäläisyrityksistä 64 prosenttia arvioi henkilöstömäärän pysyvän ennallaan seuraavien kuuden kuukauden aikana, kun vastaava osuus kesäkuussa oli 71 prosenttia. Yrityksistä 21 prosenttia arvioi henkilöstömäärän kasvavan, kun keskimäärin koko Suomessa osuus on 25 prosenttia.

Hämeessä toimivista yrityksistä yli 36 prosenttia kuvailee tunnelmaa pessimistiseksi, kun vielä kesäkuussa osuus oli 28 prosenttia.

Katso kyselyn tulokset >>>

Kauppakamarien kysely tehtiin 5.-7.9.2022. Kyselyyn vastasi 2658 kauppakamarien jäsenyritystä. Vastauksia kertyi kaikilta toimialoilta ympäri Suomen kaiken kokoisista yrityksistä. Hämeen kauppakamarin alueelta vastanneita yrityksiä oli 172, joista teollisuusyrityksiä on yli 30 prosenttia. Kyselyyn vastanneet kattavat laajasti koko Hämeen kauppakamarin alueen toimialat. Vastanneista yrityksistä 81 prosenttia työllistää alle 50 henkilöä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jussi Eerikäinen

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja

Puh:040 739 9303

Kuvat

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen ​​​​​​​(Kuva: Pipsa Stenlund, Oakhill Oy)
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen ​​​​​​​(Kuva: Pipsa Stenlund, Oakhill Oy)
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Hämeen kauppakamari
Aleksanterinkatu 17 A
15110 Lahti

040 563 5013https://www.hamechamber.fi/

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Pirkanmaalta Kuhmoinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari

Yritysten tuotantokustannukset kasvussa16.9.2022 06:00:00 EEST | Tiedote

Sähkön hinnan kohoaminen heikentää hämäläisyritysten kannattavuutta, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreesta talouskyselystä. ”Erityisesti sähkön hinnan nousu ja korkojen nousu vaikuttavat alueemme teollisuusyritysten ja palvelualan yritysten toimintaan. Myös tuotantokustannusten ennakoidaan edelleen nousevan loppuvuoden aikana. Yritysten kannattavuus heikkenee, mutta silti on huomioitava, että yrityksistä joka neljäs arvioi kannattavuuden myös paranevan viime vuoteen verrattuna”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Uusia hallitusammattilaisia Hämeen alueelle5.9.2022 11:13:49 EEST | Tiedote

Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin elokuussa etänä. ”Hienoa, että saimme alueellemme uusia tutkinnon suorittaneita, sillä tällä hetkellä on suuri pula hyvistä hallitusammattilaisista. Hämeen kauppakamarin alueelta vaativan tutkinnon läpäisi 14 henkilöä, joista 12 henkilöä on Päijät-Hämeestä ja kaksi henkilöä Kanta-Hämeestä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita.

Ammattidieselin käyttöönotto unohtui23.8.2022 10:50:01 EEST | Tiedote

Kauppakamarit vaativat hallitukselta välittömiä toimia ammattidieselin käyttöönottamiseksi. ”Puoli vuotta sitten helmikuussa linjattu valmistelu ammattidieselin käyttöönotosta on edelleen valmistelussa, eikä ratkaisua poikkeuksellisen rajusta hintojen noususta ole saatu aikaiseksi. Korkeat polttoainekustannukset vaikuttavat laajasti eri toimialoihin. Tilanne on huolestuttava ja vaikuttaa merkittävästi Suomen kilpailukykyyn”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Yritykset ennakoivat markkinoiden heikkenemistä27.7.2022 08:00:00 EEST | Tiedote

Hämeen teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdannetilanne on vielä melko normaali, mutta loppuvuoden odotukset ovat selkeästi vaisut. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä heinäkuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Nykytila on melko normaali, mutta alueemme yritykset ennakoivat markkinoiden heikkenemistä. Erityisesti rakennusteollisuuden näkymät ovat synkät. Lisäksi palvelualoilla hintojen nousu, inflaatio ja korkojen nousu vaikuttavat kulutukseen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämeessä varovaisen toiveikkaat suhdannenäkymät21.6.2022 07:00:00 EEST | Tiedote

Työvoimapula ja kannattavuuden heikkeneminen vaikuttavat yritysten suhdannenäkymiin Hämeessä, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä. ”Alueemme yritysten suhdannenäkymät ovat varovaisen positiivisia ja yritykset uskovat tilauskannan kasvuun. Pula osaavasta työvoimasta lisää kuitenkin haasteita yritysten toimintaan. Lisäksi tuotantokustannusten nousu vaikuttaa yritysten kannattavuuteen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme