HAMin Kevätlaitumelle on taidenäyttely, jonka kaikessa suunnittelussa on otettu huomioon lapset

HAMin Kevätlaitumelle on taidenäyttely, jonka suunnittelun kaikissa vaiheissa on otettu huomioon lapset ja heidän huoltajansa. Näyttelyn taideteoksia yhdistää 1970-luvun estetiikka, sen tunnistettava, aaltoileva muotokieli ja vahva värimaailma. Teoksissa liikutaan sujuvasti satumaailmojen ja arkitodellisuuden välillä: ne avaavat katsojalle oven realististen ja mielikuvitukseen pohjaavien hahmojen elinpiiriin. Taiteen ystävät saavat nauttia harvinaisuuksista, sillä enemmistö näyttelyn teoksista on ensi kertaa esillä HAMissa.
“Lähtökohtanamme on ollut mahdollistaa innostava, rentouttava ja vaivaton näyttelyvierailu pienten lasten kanssa, taiteen laadusta tinkimättä. Kevätlaitumelle-näyttelyssä lapsivieraat saavat paljon virikkeitä taiteen tarkasteluun, kun heille tarjotaan siihen mahdollisimman inspiroivat olosuhteet”, kertoo näyttelyn kuraattori Sanna Tuulikangas.
Pienimmät katsojat otetaan huomioon näyttelyarkkitehtuurissa erityisillä, leikkisillä ratkaisuilla, ja yleisölle tarjotaan myös mahdollisuuksia itseilmaisuun. Näyttelyn lapsen mittakaavasta lähtevän arkkitehtuurin on suunnitellut arkkitehtuuritoimisto Aalto+Aalto. "Arkkitehtuurin kantava ajatus syntyi lasten palikkapelistä, jossa tietyn muotoinen palikka sujahtaa saman muotoisen reiän läpi. Näyttelytilan elementit ovat tällaisia ihmisen mittakaavaan suurennettuja palikoita - sekä massoina että aukkoina. Näyttelyn läpi johdattaa polku, joka vie lasten omaan ateljeetilaan, missä saa kerrankin piirtää luvan kanssa seinille”, kertovat arkkitehdit Elina ja Klaus Aalto.
Näyttelyn teokset kuuluvat paria poikkeusta lukuun ottamatta HAMin Bäcksbacka-kokoelmiin: Leonard ja Katarina Bäcksbackan 1976 lahjoittamaan kokonaisuuteen, joka on Helsingin kaupungin taidekokoelmien ydin, sekä Ingjald Bäcksbackan ja Christina Bäcksbackan lahjoituskokoelmiin vuodelta 2018. Näissä kokoelmissa elää Taidesalonki-galleriaa pyörittäneen perheen perintö ja yhteys nykypäivään sekä taiteellinen linja, jossa korostuvat väri ja esittävä maalaustaide.
Näyttelyn taiteilijat: Veikko Hirvimäki, Alice Kaira, Pirkko Lepistö, Tuomas Mäntynen, Michael Schilkin ja Antti Vuori.
Näyttelyn on kuratoinut HAMin amanuenssi Sanna Tuulikangas.
Näyttelyarkkitehtuuri: Aalto+Aalto.
Kevätlaitumelle / 14.4.2023–14.1.2024 HAM Helsingin taidemuseossa
Lehdistökuvia median käyttöön Salasana: hammedia
Lisätiedot:
Amanuenssi Sanna Tuulikangas, 040 178 3537, sanna.tuulikangas@hamhelsinki.fi
Näyttelyyn ei järjestetä tiedotustilaisuutta. Median ennakkovierailut ja haastattelupyynnöt:
Viestintäsuunnittelija Reetta Haarajoki, 040 168 3669, reetta.haarajoki@hamhelsinki.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HAM Helsingin taidemuseo
INBJUDAN: Helsingforsbiennalens pressdag torsdag 8.6 från och med kl. 10 på HAM Helsingfors konstmuseum och Skanslandet25.5.2023 13:00:00 EEST | Kutsu
Evenemanget för samtidskonst Helsingforsbiennalen öppnar för allmänheten söndagen den 11 juni på Skanslandet och Helsingfors konstmuseum HAM. Evenemanget sprider sig också under sommaren till olika ställen runt om i staden. Det presenterar ungefär 30 internationella konstnärer och konstnärsgrupper. Helsingforsbiennalen 2023 behandlar med konstens hjälp vår tids brinnande frågor, såsom minskad biologisk mångfald, politiska sammanstötningar och effekter av ny teknologi. Underrubriken Nya riktningar kan uppstå hänvisar till ett alternativt sätt att leva i och förstå världen – samt föreställa sig andra möjliga framtider. Nästan hälften av verken är alldeles nya och aldrig tidigare skådade som skapats enkom för utställningens förevisningsplatser.
INVITATION: Helsinki Biennial’s press day on Thursday 8 June beginning at 10 a.m. at HAM Helsinki Art Museum and Vallisaari Island25.5.2023 13:00:00 EEST | Press Invitation
The contemporary art event Helsinki Biennial 2023 will open to the public on Sunday 11 June on Vallisaari Island and at HAM Helsinki Art Museum. Additionally, the event will spread across the city throughout the summer. The biennial will present around 30 international artists and collectives. Through art, Helsinki Biennial 2023 reflects on some of the major issues of our time, such as the loss of biodiversity, political conflicts, and the impact of new technologies. The biennial’s title, New Directions May Emerge, refers to alternative ways of living in and understanding the world, whilst envisioning other potential futures. Approximately half of the works are new commissions.
Helsinki Biennaalin mediatilaisuus to 8.6. klo 10 HAM Helsingin taidemuseossa ja Vallisaaressa25.5.2023 13:00:00 EEST | Kutsu
Nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaali 2023 avautuu yleisölle sunnuntaina 11.6. Vallisaaressa ja HAM Helsingin taidemuseossa. Tapahtuma levittäytyy kesän aikana myös muualle kaupunkiin. Nykytaidetapahtuma esittelee noin 30 kansainvälistä taiteilijaa ja taiteilijaryhmää. Helsinki Biennaali 2023 käsittelee taiteen kautta aikamme polttavia kysymyksiä, kuten luonnon monimuotoisuuden vähenemistä, poliittisia yhteentörmäyksiä ja uusien teknologioiden vaikutuksia. Alaotsikko Uusia suuntia voi syntyä viittaa vaihtoehtoiseen tapaan elää maailmassa ja ymmärtää sitä – sekä kuvitella muita mahdollisia tulevaisuuksia. Teoksista noin puolet on täysin uusia ja ennenkokemattomia ja varta vasten näyttelyn esityspaikkoihin tehtyjä.
Milla Aska: Swirls, HAM gallery 10.6.–30.7.202325.5.2023 09:00:00 EEST | Press release
Milla Aska’s Swirls is an exhibition of whirls, dizzy sensations and spinning gazes. In Swirls, paintings and crayon pencil drawings’ misty surfaces veil figures that emerge slowly from beneath the layers, looking for their shapes. In Aska’s observations, indescribable bodily feelings are connected to strokes that explore surfaces and to outlines that fade away quietly.
Milla Aska: Swirls, HAM galleriet 10.6.2023-30.7.202325.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Swirls av Milla Aska är en utställning med virvlande, hisnande sinnesförnimmelser och snurrande synintryck. Under sitt månglagrade innersta döljer de diffusa ytorna på målningarna ochfärgpennsteckningarnafigurer som långsamt blottläggs sökande sina former. I Askas observationer kopplas icke verbaliserade kroppsliga känslor samman med penseldrag som utforskar ytorna och konturer som stilla förflyktigas.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme