Hanasaareen aurinkovoimalla toimiva kalastusvene: ”Veneestä tulee osa kestävää toimitusketjua laineilta lautaselle”, hotellinjohtaja Kai Mattsson toteaa

Jaa
Hanasaaren ravintola Platsilla on oma kalastaja, Christer Hackman, joka toimittaa tuoretta kalaa ravintolan lähivesiltä suuren osan vuodesta. Nyt Hackman on saanut työnsä avuksi kokonaan aurinkovoimalla toimivan moottoriveneen.
Hotellinjohtaja Kai Mattssonin mukaan aurinkovoimalla toimiva Greta-sähkövene sopii hyvin Hanasaaren kestävyysajatteluun. Valokuvaaja: Robert Lindström.
Hotellinjohtaja Kai Mattssonin mukaan aurinkovoimalla toimiva Greta-sähkövene sopii hyvin Hanasaaren kestävyysajatteluun. Valokuvaaja: Robert Lindström.

Christer Hackmanille uusi vene on tervetullut apu.

”Saaren ympärillä tuulee aika lailla ja joskus voi kestää melko kauan soutaa oikeisiin paikkoihin. Bensiinikäyttöinen moottori ei olisi tuntunut hyvältä valinnalta, mutta täysin aurinkovoimalla toimiva ja näin hiljainen moottori on aivan loistava”, Christer Hackman kertoo.

Hanasaaren hotellinjohtaja Kai Mattsson on samaa mieltä.

”Aurinkovoimalla toimivan moottoriveneen ansiosta voimme helpottaa kalastajan työtä tinkimättä omista vastuullisuusvaatimuksistamme”, hän kertoo.

Veneestä tulee osa kestävää toimitusketjua laineilta lautaselle. 

”Ensin Christer kalastaa lähivesillämme aurinkovoimalla toimivalla sähköveneellä. Sitten hän toimittaa tuoreet kalat ravintolaan, jossa ruoka valmistetaan oman aurinkovoimalamme tuottamalla sähköllä. Lopuksi ruoka tarjoillaan ravintolassa asiakkaillemme”, Kai Mattsson kertoo ylpeänä.

Hanasaaren vastuullisuustyöhön kuuluu oman kalastajan lisäksi 36 aurinkopaneelia käsittävä aurinkovoimala, joka tuottaa kesäkuukausina noin 15 % Hanasaaren sähköntarpeesta, talvella huomattavasti vähemmän. Hanasaaren käyttämästä kaukolämmöstä 100 % tuotetaan uusiutuvista energianlähteistä tai on hukkalämpöä.

”Pyrimme käyttämään tehokkaasti ja säästeliäästi myös energiaa, paperia, vettä ja kemikaaleja. Jätteet käsitellään mahdollisimman ympäristöystävällisesti”, Kai Mattsson kertoo. 

Työstään Hanasaari on saanut Ekokompassi-sertifikaatin, joka on osoitus uskottavasta ympäristötyöstä.

”Tiedämme, että kestävyys ja ympäristöystävällisyys ovat vaikea yhtälö ja meillä on vielä paljon tehtävää tällä osa-alueella. Tietoisuus näiden asioiden merkityksestä kuitenkin kasvaa koko ajan työntekijöidemme keskuudessa, ja pyrimme yhdessä toimimaan mahdollisimman kestävästi ja ympäristöystävällisesti”, Kai Mattsson kertoo.

Aurinkopaneelien avulla toimiva Greta-vene on lainassa Hanasaaressa toistaiseksi. Veneen on valmistanut pietarsaarelainen yritys Elvene, joka on vastikään aloittanut mallin sarjatuotannon.

”Vene sopii erinomaisesti kalastukseen, koska sillä on helppo ajaa ja moottorista kuuluu vain pientä potkurin surinaa. Aurinkopaneelit eivät ole lainkaan hauraita, vaan niiden päällä voi halutessaan jopa seistä ja kalastaa. Vene on sertifioitu suojatuille vesille ja kolmen henkilön käyttöön”, yrityksen perustajiin kuuluva Patrick Eriksson kertoo.

Lue lisää Hanasaaren ympäristötyöstä: https://www.hanaholmen.fi/ekokompassi/

Lue lisää Elvene-yrityksestä: https://elveneboats.com/

Yhteyshenkilö:

Hanasaaren viestintäjohtaja Håkan Forsgård, hakan.forsgard(at)hanaholmen.fi, puh. 040 767 7373

Valokuvia saa käyttää vapaasti tiedotusvälineissä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Hotellinjohtaja Kai Mattssonin mukaan aurinkovoimalla toimiva Greta-sähkövene sopii hyvin Hanasaaren kestävyysajatteluun. Valokuvaaja: Robert Lindström.
Hotellinjohtaja Kai Mattssonin mukaan aurinkovoimalla toimiva Greta-sähkövene sopii hyvin Hanasaaren kestävyysajatteluun. Valokuvaaja: Robert Lindström.
Lataa
”Nyt on helpompi toimittaa ravintolaan tuoretta kalaa”, kalastaja Christer Hackman toteaa uudesta aurinkovoimalla toimivasta Greta-veneestä. Valokuvaaja: Jakke Nikkarinen.
”Nyt on helpompi toimittaa ravintolaan tuoretta kalaa”, kalastaja Christer Hackman toteaa uudesta aurinkovoimalla toimivasta Greta-veneestä. Valokuvaaja: Jakke Nikkarinen.
Lataa
Elvenen Patrick Erikssonin mukaan aurinkovoimalla toimiva Greta on omavarainen ja huoltovapaa vene. Vene käy 1 kW:n sähkömoottorilla, joka vastaa noin 4 hv:n polttomoottoria. Moottori saa voimansa kahdesta 115 W:n aurinkopaneelista. Valokuvaaja: Robert Lindström.

Hanasaaren keittiöpäällikkö Lukas Hemnell valmistaa paljon kalaa ravintola Platsissa. Christer Hackman kalastaa Hanasaaren lähivesillä, ja kalansaalis kattaa osan ravintolan tarpeesta. Valokuvaaja: Robert Lindström.

Laineilta lautaselle. Osa ravintola Platsissa tarjoiltavasta kalasta pyydetään Hanasaaren lähivesiltä. Valokuvaaja: Robert Lindström.
Laineilta lautaselle. Osa ravintola Platsissa tarjoiltavasta kalasta pyydetään Hanasaaren lähivesiltä. Valokuvaaja: Robert Lindström.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Hanasaarenranta 5
02100 ESPOO

+358 40 767 7373http://www.hanaholmen.fi

Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies. 

Hanaholmen är ett kulturcentrum för Sverige och Finland samt ett konferenshotell och mötescentrum i Esbo, strax utanför Helsingfors. Hanaholmen arrangerar högaktuella seminarier och evenemang där viktiga samhälleliga frågor diskuteras och debatteras. Kulturfonden för Sverige och Finland är Hanaholmens huvudman, dvs. har det yttersta ansvaret för Hanaholmens verksamhet. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye