Antilooppi Management Oy

Hannamari Koivula on Antiloopin uusi vastuullisuusjohtaja

Jaa

Hannamari Koivula (Ins, Msc) on nimitetty kiinteistösijoitusyhtiö Antiloopin uudeksi vastuullisuudesta ja kiinteistöjen ylläpidosta vastaavaksi johtajaksi. Koivulasta tulee myös Antiloopin johtoryhmän jäsen.

Koivulalla on yli kymmenen vuoden kokemus vastuullisuusjohtamisesta ja vastuullisuuden kehittämisestä eri toimialoilta. Aiemmin hän on toiminut vastuullisuustehtävissä muun muassa Spondalla ja Altialla. Antiloopin vastuullisuusjohtajan tehtäviin hän siirtyi Kojamosta.

”Olen innoissani päästessäni osaksi kasvavaa ja inspiroivaa Antiloopin tiimiä ja on hienoa, että saan antaa panokseni Antiloopin menestykseen tulevaisuudessa. Antiloopilla vastuullisuus on strateginen painopiste ja yksi tärkeimmistä arvoista. Vastuullisuuden kehityksessä on tehty hyvää ja systemaattista työtä läpi toimintojen ja asiakkaita kuunnellen, ja tästä on hyvä jatkaa. Tavoitteenamme on, että toimitilamme tukevat asiakkaiden hyvinvointia ja tuottavaa työntekoa ilmastotavoitteet huomioiden”, Koivula sanoo.

Ajankohtaisiksi vastuullisuusteemoiksi Koivula nostaa asiakkaiden hyvinvointia ja vastuullisuustavoitteita tukevat ratkaisut sekä vastuullisuuden kehityksen, johon kuuluu esimerkiksi hiilineutraaliustavoitteiden edistäminen, kiinteistöjen ympäristö- ja hyvinvointisertifioinnit sekä uusiutuvien energiamuotojen käytön lisäämisen. 

”On hienoa saada Hannamarista osaava ja näkemyksellinen vastuullisuusjohtaja Antiloopin tiimiin. Hänen monipuolinen kokemuksensa vahvistaa entisestään Antiloopin kykyä palvella asiakkaita ja edistää vastuullisuutta läpi kaikkien toimintojen”, Antiloopin toimitusjohtaja Tuomas Sahi toteaa.

Vastuullisuus on yksi tärkeimmistä Antiloopin arvoista ja se näkyy kaikessa tekemisessä pienistä arjen teoista isoihin strategisiin päätöksiin.

”Emme tyydy vain vuokraamaan toimitiloja vaan luomme innovatiivisia ja joustavia ratkaisuja, jotka parantavat ihmisten ja ympäristön hyvinvointia. Vastuullisuus on tekoja, jotka huomioivat ympäristön, asiakkaat, omistajat ja muut sidosryhmät. Meillä on yhteinen intressi asiakkaidemme kanssa: saada ihmiset viihtymään ja voimaan hyvin työympäristöissä. Haluamme synnyttää toimitiloja, jotka lisäävät hyvinvointia ja tukevat nykypäivän työelämän vaatimuksia”, Sahi sanoo.

Kestävä kehitys ja ilmastotavoitteet huomioon kaikessa tekemisessä

Kiinteistösijoitusalalla on merkittävä rooli ilmastonmuutostyössä, sillä rakentaminen ja rakennukset aiheuttavat 40 prosenttia maailman ilmastopäästöistä.

”Vastuullisuus, kestävä kehitys ja ilmastotavoitteet ovat teemoja, jotka on tärkeää ottaa huomioon kaikessa tekemisessämme, sillä omistamme tiloja, jotka ovat olemassa vielä vuosikymmentenkin päästä. Tavoitteena on panostaa myös siihen, että ratkaisumme tukevat yhä kattavammin asiakkaiden hyvinvointia, viihtyvyyttä ja tuottavuutta”, Koivula sanoo.

Antilooppi on sitoutunut YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Yhtiö on allekirjoittanut kiinteistöalan maailmanlaajuisen Net Zero Carbon Buildings -sitoumuksen ja se on sitoutunut saavuttamaan hiilineutraaliuden rakentamisen ja oman energiankäytön osalta vuoteen 2030 mennessä. Antilooppi kuuluu myös kestävän rakennetun ympäristön yhteistyöverkosto Green Building Council Suomi ry:hyn.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:

Hannamari Koivula, Head of Sustainability and Property Management
puh. +358 40 581 9921

Tuomas Sahi, Chief Executive Officer
puh. +358 40 090 7877

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Antilooppi Management Oy
Antilooppi Management Oy
Itämerenkatu 3
00180 Helsinki

http://www.antilooppi.fi

Antilooppi on pääkaupunkiseudun toimistokiinteistöihin keskittynyt kiinteistöyhtiö. Kehitämme omistamiamme kohteita vastuullisesti ja pitkäjänteisesti yhdessä asiakkaiden kanssa. Tunnetuimpia Antiloopin kiinteistöistä ovat Ympyrätalo ja muut Hakaniemen ja Hämeentien maamerkkirakennukset sekä Finnairin pääkonttori Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Kaikkiaan meillä on vuokrattavaa tilaa noin 426 000 m2. Antiloopin omistavat suomalainen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja ruotsalainen eläkevakuutusyhtiö AMF Pensionsförsäkring.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Antilooppi Management Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme