Osuuskauppa Keskimaa

Hannikaisenkadun ABC-automaattiaseman ilme on uudistettu – automaattiasema palvelee jälleen pe 21.8.2020

Jaa

Osuuskauppa Keskimaan Hannikaisenkadun ABC-automaattiasema Jyväskylän keskustassa on uudistettu. Automaattiasemalle on uusittu elokuun aikana jakelumittarit, maksupäätteet ja aseman ilme. Lisäksi automaattiaseman valaistus on vaihdettu energiatehokkaisiin ratkaisuihin sekä mittarikentän ympäristöturvallisuutta on parannettu. Uudistettu Hannikaisenkadun ABC-automaattiasema saadaan käyttöön jälleen perjantaina 21.8.2020.

− Haluamme huolehtia ABC-asemiemme turvallisuudesta, tehokkuudesta sekä ilmeestä. Energiatehokkuus sekä mobiiliasioinnin helppous ovat tärkeitä meille sekä asiakkaille, toteaa Osuuskauppa Keskimaan liikennemyymälöistä ja polttonestekaupasta vastaava johtaja Heikki Tervanen.

Hannikaisenkadun ABC-automaattiasemalla on kaksi tankkauspaikkaa ja myynnissä neljä polttonestelaatua.

Osuuskauppa Keskimaalla on yhteensä seitsemän ABC-liikennemyymälää ja 27 automaattiasemaa Keski-Suomen alueella. Tämän vuoden aikana Keskimaa on uudistanut Jyväskylän alueella ABC Keljon automaattiaseman sekä viime vuoden lopulla ABC Savelan automaattiaseman.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa Keskimaa, Heikki Tervanen, toimialajohtaja, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, 010 767 3064, heikki.tervanen@sok.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa
Ahjokatu 7
40320 JYVÄSKYLÄ

010 767 3000http://www.keskimaa.fi

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 632 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 133 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Urban Bistro avataan alkukesästä kävelykadulle ravintola VENNin tiloihin5.4.2024 10:05:00 EEST | Tiedote

Jyväskylä saa uuden ravintolan kävelykadulle, kun Osuuskauppa Keskimaa avaa ravintola Revolutionin viereiseen liiketilaan uuden Urban Bistron alkukesästä. Urban Bistro on rento ruoka- ja seurusteluravintola, jossa nautitaan ruoat ja juomat yhdessä kaveriporukalla viihtyen. Samalla vuodesta 2018 kävelykadulla toiminut ravintola VENN lopettaa toimintansa vapun jälkeen, ja tilat remontoidaan uutta Bistroa varten toukokuun aikana.

Keskimaan Ilo auttaa 2024 -lahjoituksella järjestetään ikäihmisille digitaitojen koulutusta25.3.2024 09:35:48 EET | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa on valinnut kumppanit vuoden 2024 Ilo auttaa -hyväntekeväisyyslahjoituksen toteuttamiseen, mikä kohdistuu ikäihmisten digitaitojen kartuttamiseen. Ikäihmisille järjestetään tulevan kevään ja syksyn aikana maksuttomia digitaitojen valmennuksia sekä koulutetaan digitaitojen vertaisopastajia eri puolille Keski-Suomea. Yhteistyökumppanina koulutuksia järjestävät Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry ja Eläkeliiton Keski-Suomen piiri ry.

Keskimaan marketkaupan johtoa vahvistetaan21.2.2024 10:25:00 EET | Tiedote

Keskimaan marketkaupan johtoa vahvistetaan vastaamaan entistä paremmin tämän päivän toimintaympäristön tarpeita, kun keskijohtoon perustetaan kaksi uutta roolia. Keskimaan yhteensä 28* S-marketin johtaminen jaetaan kahden ryhmäpäällikön sijaan jatkossa kolmelle ryhmäpäällikölle, kun taas Keskimaan Prismojen johtamisesta kokonaisvastuu siirtyy kahden Prismajohtajan sijaan yhdelle Prismajohtajalle. Lisäksi marketkaupan asiantuntijapalveluiden kehittämiseen ja johtamiseen perustetaan uusi ryhmäpäällikön rooli. Marketkaupan johdon uusi organisaatio on voimassa 1.4.2024 alkaen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye