SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Hannu Krookista SOK:n pääjohtaja

Jaa

SOK:n hallintoneuvosto nimitti keskiviikkona 16. joulukuuta SOK:n uudeksi pääjohtajaksi Osuuskauppa Varuboden-Oslan toimitusjohtaja, kauppaneuvos Hannu Krookin. Hän aloittaa tehtävässään vuoden 2021 alussa.

SOK:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Matti Pikkaraisen mukaan Hannu Krook valikoitui prosessissa, jossa oli mukana vahvoja kandidaatteja niin S-ryhmän sisältä kuin suomalaisen elinkeinoelämän muilta sektoreiltakin.

— Loppusuoran ehdokkailla oli kullakin omat vahvuusalueensa. Hannu Krookin eduksi koitui hänen äärimmäisen monipuolinen kokemuksensa eri toimialojen johtotehtävissä S-ryhmän ulkopuolella ja myös kansainvälisissä tehtävissä. Hannu on johtanut hyvin erilaisia yrityksiä läpi vaihtelevien haasteiden huolehtien samalla henkilöstötyytyväisyydestä. Se on iso meriitti, Pikkarainen toteaa.

Uusi pääjohtaja Hannu Krook on syntynyt vuonna 1965. Hän on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Helsingin kauppakorkeakoulusta vuonna 1992 pääaineenaan kansainvälinen markkinointi.

Krookin ehdoton valtti on monipuolinen johtajakokemus markkinoiden johtavien brändien parissa yhdistettynä vahvaan asiakasnäkemykseen. Ennen toimitusjohtajuuttaan Varuboden-Oslassa Krook on työskennellyt toimitusjohtajana niin perheyritys Oy Otto Brandt Ab:ssa, globaalissa bränditalossa Cola Cola Juomat Oy:ssä kuin teleoperaattorimaailmassakin. Haastavan johtamiskokemuksen tarjosi kriisiyhtiö Tiimarin luotsaaminen 2009-2011.

Krook näkee osuuskaupparyhmän valtiksi asiakkuuden ja omistamisen välisen yhteyden, jonka kilpailuedussa on edelleen kirkastettavaa. Ryhmän suurinta liiketoiminta-aluetta, marketkauppaa, Krook haluaa kehittää edelleen kasvun turvaten ja markkinaosuuksia vahvistaen.

— Data ja digitalisaatio ovat kaksi asiaa, joissa meillä on ryhmänä vielä paljon lunastamatonta potentiaalia. Tämä koskee kaikkia toimialoja ruokakaupoista hotelleihin. Aivan akuutisti katse pitää kääntää korona-ajan runteleman matkailu- ja ravitsemiskaupan toipumiseen, Hannu Krook luettelee tulevia työmaitaan.

SOK:n nykyinen pääjohtaja Taavi Heikkilä ilmoitti elokuun lopulla eroavansa tehtävästään omasta päätöksestään.

— Haluan vielä kiittää Taavia erinomaisista seitsemästä vuodesta pääjohtajana. Hän jättää seuraajalleen hyvässä iskussa olevan kaupparyhmän, hallintoneuvoston puheenjohtaja Pikkarainen päättää.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
SOK:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Matti Pikkarainen, p. 044 788 4087
SOK:n pääjohtaja (1.1.2021 alk.) Hannu Krook, p. 010 76 59301

Haastattelupyynnöt Hannu Krookille: SOK:n viestintäjohtaja Outi Hohti, p. 010 76 80363, outi.hohti@sok.fi

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on osuustoiminnallinen yritysryhmä, joka muodostuu 19 alueosuuskaupasta, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) sekä niiden tytäryhtiöistä. Osuuskauppojen jäsenet eli asiakasomistajat omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n.

S-ryhmän keskeiset liiketoiminta-alueet ovat marketkauppa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, matkailu- ja ravitsemiskauppa, rautakauppa sekä rahoituspalvelut. S-ryhmän vähittäismyynti oli vuonna 2019 noin 11,7 miljardia euroa, ja se oli suurin yksityinen työllistäjä Suomessa  38 000 työntekijällään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

MSC-sertifikaatteja kalatiskeille, QR-koodeja tonnikalapurkkeihin – S-ryhmä auttaa valitsemaan vastuullista kalaa14.1.2021 08:32:03 EETTiedote

S-ryhmä haluaa tehdä vastuullisen kalan valitsemisen asiakkaille aiempaa helpommaksi. Rainbow-tonnikalapurkista löytyy nyt QR-koodi, jonka avulla voi jäljittää ostamansa tonnikalan matkan valtamerestä purkkiin ja kaupan hyllylle. Myymälöiden kalatiskien vastuullisuussertifiointi puolestaan etenee Food Market Herkuista muihin marketkaupan ketjuihin. Tammikuun aikana peräti 14 myymälän kalatiski saa MSC-sertifikaatin.

Edelläkävijyys vastuullisuusasioissa toi kaikille Pohjois-Karjalan Sokos Hotelleille kestävästä matkailusta kertovan Sustainable Travel Finland -tunnuksen11.1.2021 13:00:00 EETTiedote

Break Sokos Hotellit Koli ja Bomba sekä Joensuun Original Sokos Hotellit Vaakuna ja Kimmel ovat saaneet joulukuussa 2020 Sustainable Travel Finland -tunnuksen. Tunnuksen saa, kun täyttää Visit Finlandin luoman kestävän kehityksen kriteeristön, joka huomioi niin hotellin ekologisen, taloudellisen, sosiaalisen kuin kulttuurisen kestävyyden. Hotelleja operoivalle Pohjois-Karjalan Osuuskaupalle ihmisten, luonnon ja oman maakunnan hyvinvointi on koko toiminnan lähtökohta, jonka eteen on jo pitkään tehty monipuolisesti työtä.

Uudenvuodenlupaukset näkyvät ostoskoreissa: 20 % enemmän hedelmiä, 20 % vähemmän makeisia7.1.2021 08:36:01 EETTiedote

Joulun herkuttelujen jälkeen moni suomalainen haluaa syödä hieman kevyemmin ja terveellisemmin, ja tämä näkyy myös ruokaostoksissa. Tammikuussa myydään tavallista enemmän tuoreita hedelmiä ja kasvispakasteita, kun taas karkkien ja sipsien myynti laskee, osoittaa S-ruokakauppojen myyntidata vuosilta 2018-2020. Myös tipattoman tammikuun viettäjät näkyvät tilastoissa.

Huippuluokan ruokainnovaatioilla työpaikkoja ja hyvinvointia5.1.2021 10:34:59 EETTiedote

Suomalainen menestysresepti on vaikutukseltaan tärkein kotimainen ruoka-alan kilpailu. Innovaatiokilpailun palkinto on aidosti yrityksiä ja samalla myös ihmiselämiä mullistava. Tänä vuonna MTV:llä nähtävä kilpailu palkitsee voittajansa television ruokaohjelmiakin vertailtaessa poikkeuksellisen merkittävällä tavalla. Kahden ensimmäisen kauden voittajatuotteet Rostis ja Boltsi ovat olleet todellisia ruokahittejä. Seuraavia menestysreseptejä haetaan nyt.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme