Assemblin Oy

Hansakorttelin hiilijalanjäljen pienentäminen etenee mallikkaasti

Jaa
Uudistuva Turun Hansakortteli pienentää hiilijalanjälkeään panostamalla energiatehokkuuteen ja tällä hetkellä käynnissä oleva energiatehokkuushanke Assemblinin kanssa on edennyt rivakasti eteenpäin.
Turun Hansakortteli on Suomen rakastetuin kauppakeskus (Helsingin Sanomat, 14.2.2016). Hansakorttelin myynti vuonna 2017 oli noin 227 miljoonaa euroa ja kävijämäärä noin 12,4 miljoonaa. Hansakorttelissa toimii yli 130 yritystä.
Turun Hansakortteli on Suomen rakastetuin kauppakeskus (Helsingin Sanomat, 14.2.2016). Hansakorttelin myynti vuonna 2017 oli noin 227 miljoonaa euroa ja kävijämäärä noin 12,4 miljoonaa. Hansakorttelissa toimii yli 130 yritystä.

Turun Hansakortteli on Suomen rakastetuin kauppakeskus (HS, 14.2.2016), missä kävijämäärät hipovat yli 12 miljoonaa. Monipuolisessa korttelikokonaisuudessa toimii yli 130 yritystä eri-ikäisissä rakennuksissa. Hansakortteli on asettanut tavoitteekseen vähentää energiankulutustaan vuodessa noin 230 kerrostaloasunnon verran ja tässä Hansakorttelia auttaa Assemblin.

- Toteutuksella parannetaan sekä asiakkaiden että vuokralaisten viihtyisyyttä korttelissa, kertoo Hansakorttelin kiinteistöpäällikkö Petri Honkasalo.

Assemblin valittiin energiatehokkuushankkeen toteuttajaksi alkuvuodesta 2018. Valintakriteereinä tilaajalla oli aikaisemmat vastaavat hankkeet, saadut tulokset, monipuolinen rakennusautomatiikan sekä kiinteistön modernisoinnin osaaminen. Tällä hetkellä työmaalla työskennellään ilmanvaihdon modernisoinnin ja automaatiojärjestelmän asennustöiden parissa. Assemblinin projektijohtaja Markku Sjöman vastaa Hansakorttelin työmaalla siitä, että pyörät pysyvät pyörimässä.

- Kohde on suuri ja monipuolinen kokonaisuus, joka muuttuu jollei viikoittain niin vähintään kuukausittain. Kauppakeskusympäristössä ei staattista tilannetta jatku pitkään vaan liiketilavuokralaiset vaihtuvat tietyin väliajoin ja esimerkiksi liiketilaremontteja ja -muutoksia suoritetaan jatkuvasti.

Hansakortteli koostuu monesta eri rakennusosasta, jotka ovat alkujaan eri vuosisadoilta ja ajansaatossa osat on yhdistetty yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi. Vanhimmat osat on rakennettu alun perin jo 1800-luvulla. Kaikki korttelien tilat ovat kuitenkin jatkuvassa käytössä läpi lukuisten eri hankkeiden aikana ja kauppakeskuksessa liikkuu päivittäin sen aukioloaikana tuhansia ihmisiä.

- Tämä asettaa erilaisten muutoshankkeiden suorittamiselle paljon haasteita ja etenkin turvallisuusasiat ja asiakkaiden viihtyvyys pitää huomioida mahdollisimman hyvin vaikka energiatehokkuushankkeessa valtaosa toimenpiteistä tapahtuu näkymättömissä konehuoneissa ja katolla asiakkaiden näkymättömissä.

Lokakuussa Assemblin työsti kohteessa suurimman rakennusosan eli Antintalon ilmanvaihdon modernisointia sekä automaatiojärjestelmän asennustöitä. Sjöman kertoo, että tärkeintä koko kokonaisuudessa on yhteistyö eri sidosryhmien välillä.

- Yhteistyö eri kauppakeskuksen sidosryhmien kesken on tärkeää sekä tiedonvaihto eri käynnissä olevien hankkeiden välillä on erityisen tärkeää näin monipuolisessa ja suuressa kohteessa. Eri hankkeiden toimenpiteet vaikuttavat usein toisiinsa, jonka vuoksi on välttämätöntä ylläpitää tiedonvaihtoa eri hankkeiden etenemisestä.

Haastattelun jälkeen Sjöman kiiruhtaa kohti seuraavaa työmaakokousta ja hän toteaa, että juuri tällaisissa palavereissa tiedonjako on helpointa ja vaivatonta.

- Tietysti työmaaviestintää sidosryhmien kesken toteutetaan erittäin paljon myös sähköisesti, mutta usein hyödyllisintä on istua alas kasvokkain.

Voit lukea tästä linkistä alkuperäisen tiedotteen Hansakorttelin energiatehokkuushankkeesta.

Turun Hansakortteli on Suomen rakastetuin kauppakeskus (Helsingin Sanomat, 14.2.2016). Hansakorttelin myynti vuonna 2017 oli noin 227 miljoonaa euroa ja kävijämäärä noin 12,4 miljoonaa. Hansakorttelissa toimii yli 130 yritystä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Petri Honkasalo
Kiinteistöpäällikkö
Hansakortteli
+358 50 4418 126
petri.honkasalo@hansakortteli.fi


Markku Sjöman
Projektijohtaja
Assemblin Oy
+358 40 752 2641
markku.sjoman@assemblin.fi

Kuvat

Turun Hansakortteli on Suomen rakastetuin kauppakeskus (Helsingin Sanomat, 14.2.2016). Hansakorttelin myynti vuonna 2017 oli noin 227 miljoonaa euroa ja kävijämäärä noin 12,4 miljoonaa. Hansakorttelissa toimii yli 130 yritystä.
Turun Hansakortteli on Suomen rakastetuin kauppakeskus (Helsingin Sanomat, 14.2.2016). Hansakorttelin myynti vuonna 2017 oli noin 227 miljoonaa euroa ja kävijämäärä noin 12,4 miljoonaa. Hansakorttelissa toimii yli 130 yritystä.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Assemblin Oy
Assemblin Oy
Sentnerikuja 1
00440 Helsinki

+358 20 198 4640http://fi.assemblin.com/

Assemblin on täyden palvelun asennus- ja palvelukumppani, joka toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Kehitämme, toteutamme ja ylläpidämme ilmaan, veteen ja energiaan liittyviä järjestelmiä. Visionamme on tarjota älykkäitä ja vastuullisia teknisiä ratkaisuja ja saada siten rakennukset toimimaan ja ihmiset viihtymään. Tukenamme on tiivis paikallinen yhteistyö ja vahva organisaatio. Assemblinin liikevaihto on noin 1,3 MRD euroa, ja palveluksessamme on noin 7 000 henkilöä yli sadalla pohjoismaisella paikkakunnalla. Lue lisää osoitteesta assemblin.fi.

Lue lisää osoitteesta www.assemblin.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Assemblin Oy

Triton luo Pohjois-Euroopan johtavan konsernin teknisissä palveluissa ja asentamisessa yhdistämällä Caverionin ja Assemblinin5.3.2024 09:58:25 EET | Tiedote

Pääomasijoittaja Triton aikoo yhdistää sijoituksiinsa kuuluvat Assemblinin ja Caverionin uudeksi Assemblin Caverion Groupiksi. Uusi konserni yhdistää molempien yhtiöiden vahvuudet ja osaamisen, tarjoten entistä kattavamman palveluvalikoiman ja kestäviä teknisiä ratkaisuja entistä laajemmalle asiakaskunnalle. Yhdistynyt Assemblin Caverion Group toimii kymmenessä maassa ja sen liikevaihto nousee noin 3,8 miljardiin euroon (43,5 miljardiin ruotsin kruunuun). Konsernilla on noin 21 900 ammattilaista, ja Assemblin Caverion Groupista tulee markkinoiden edelläkävijä, joka tarjoaa laajimmat palvelut ja huippuluokan ratkaisut rakennetun ympäristön koko elinkaarelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye