Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Hansel Oy:n hallituksen jäseniksi Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina ja Laitilan kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen

Jaa
Kuntaliiton hallitus valitsi kokouksessaan 30.8.2018 uudistuvan yhteishankintayhtiö Hansel Oy:n hallituksen jäseniksi Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reinan ja Laitilan kaupungin kaupunginjohtaja Johanna Luukkosen. Tavoitteena on, että uusi hallitus aloittaa työskentelynsä 1.1.2019.

Suomen Kuntaliitto ry:n valtuuskunta päätti toukokuussa, että KL-Kuntahankinnat Oy yhdistyy Hansel Oy:hyn. Yhdistymisen jälkeen yhtiön omistajat ovat valtio (65 %) ja Suomen Kuntaliitto ry (35%). Järjestelyn toteutuminen edellyttää Hansel-lain muutosta sekä eduskunnan suostumusta. Lakimuutoksen ja eduskuntakäsittelyn aikataulu vaikuttaa keskeisesti sulautumisen kokonaisaikatauluun.


Yhdistymisen jälkeen Hansel Oy:n hallituksessa on viisi paikkaa, joista Kuntaliitto täyttää 35 prosentin omistuksen pohjalta kaksi.

Lisätietoja:

Timo Leivo
hallituksen puheenjohtaja
KL-Kuntahankinnat Oy
p. 050 621 81
timo.leivo@kuntaliitto.fi

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä, johon on koottu keskeiset kunta-alan tiedot ja palvelut. Suomen kunnat ja kaupungit vastaavat noin 2/3 julkisista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Selvitys: Joukkoliikennettä kuritettaisiin arvonlisäverokannan korottamisella turhaan - ALV:n nosto vähentää valtion tuloja20.3.2024 09:52:58 EET | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa on linjattu, että henkilökuljetusten arvonlisäverokantaa nostetaan 4 prosenttiyksikköä nykyisestä 10 %:sta 14 %:iin. Linja-autoliitto, Paikallisliikenneliitto ja Kuntaliitto vetoavat hallitukseen, että joukkoliikenteen arvonlisäverokanta pidettäisiin ennallaan. Jos muutos tehdään, uhkana on, että asiakkaat saavat aiempaa niukempaa palvelua, kun verotus vaikuttaa kaupunkien ja kuntien joukkoliikennekustannuksiin. Linja-autoliiton teettämän selvityksen mukaan veronkorotus ei lisää valtion verokertymää. Arvonlisäverokannan korottaminen siirtyy hintoihin, eli matkustamisesta tulee nykyistä kalliimpaa. Muutos pienentäisi esimerkiksi linja-autoalan tuloja, mikä voi pahimmillaan johtaa palvelutarjonnan karsimiseen. Kaupunkiseutujen joukkoliikenteeseen kohdistuu lisäksi ilmastoperusteisen valtionavustuksen poisto. ALV-korotus tämän ja yleisen kustannustason nousun kanssa lisäisi entisestään toimialan kustannuksia.

Suomalaisista jo 90 % asuu kunnassa, jolla on ilmastotavoite, mutta kuntien luotto ilmastotavoitteiden saavuttamiseen horjuu14.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Yhä useampi suomalainen asuu kunnassa, joka on sitoutunut ilmastotavoitteisiin. Kuntien suunnitelmallinen ilmastotyö onkin lisääntynyt, selviää tuoreesta Kuntaliiton ilmastokyselystä. Kuntien luotto omiin ja etenkin kansallisiin ilmastotavoitteisiin on sen sijaan heikentynyt. Resurssien ja poliittisen tahtotilan puute ilmoitettiin suurimmiksi haasteiksi ilmastotavoitteiden toteutumiselle kunnassa. Käytännön ilmastotyö keskittyy kunnissa vahvasti ilmastonmuutoksen hillintään. Ilmastonmuutos vaikuttaa jo voimakkaasti kuntien toimintaympäristöön, joten sopeutumistoimia tulisi nopeasti lisätä.

TE-palvelut siirtyvät kunnille - kunnat saavat vahvistuvien peruspalvelujen myötä lisää työkaluja elinvoiman edistämiseen23.2.2024 10:30:00 EET | Tiedote

Julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirretään vuoden 2025 alussa TE-toimistoilta kunnille. Nykyiset TE-toimistot lakkautetaan. Vuoden vaihteessa reilut 4000 työvoimapalveluiden ammattilaista siirtyy liikkeenluovutuksella valtiolta kuntiin tai kuntayhtymiin. Työvoimapalveluiden järjestämisvastuu muodostaa kunnille samalla myös uuden valtionosuustehtävän.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye