Hartela

Hartela aloittaa TOASin Hippos-hankkeen rakentamisen kesäkuussa – opiskelijakortteli rakennetaan allianssimallilla

Jaa
Hartela aloittaa TOASin Hippos-hankkeen rakentamisen kesäkuussa Tampereen Kalevassa. Tavoitteena on, että opiskelijakortteli saa ensimmäiset asukkaansa parin vuoden kuluttua.

Hippos-korttelin rakentaminen etenee vaiheittain. Tavoitteena on, että TOAS Hippoksen korttelin rakennustyöt ovat valmiita syksyllä 2025.  Entisen virastotalon tontilla maarakennustyöt alkavat kesäkuussa. Nyt rakennettavissa kahdessa talossa on yhteensä lähes 8 000 bruttoneliötä, joista opiskelija-asumiselle osoitetaan 4 600 kerrosneliömetriä. Ensimmäinen rakennusvaihe kattaa 129 opiskelija-asuntoa, yhteistiloja asukkaille sekä toimisto-, työ- ja liiketiloja.

Allianssimallilla toteutettavan TOAS Hippoksen kehitysvaihe kesti reilut kaksi vuotta. Suunnitteluvaiheessa kohteen rakentamisen ja käytön aikainen hiilijalanjälki tutkittiin tarkkaan. Asuinkerrokset toteutetaan puutilaelementteinä. Kellari, ensimmäinen ja toinen kerros toteutetaan betonirakenteisina. Rakennukset toteutetaan A-energialuokkaan.

”Hippos-hankkeen käynnistyminen tuntuu upealta. Epävarmasta maailmantilanteesta huolimatta päätimme allianssikumppaneidemme kanssa käynnistää hankkeen. Allianssikumppaneiden kanssa on hyvä lähteä kohti konkreettista toteutusta”, kertoo TOASin toimitusjohtaja Kirsi Koski

”On hienoa päästä viemään kehitysvaiheen suunnitelmia käytäntöön, ja luoda uudenaikaista kestävän kehityksen mukaista opiskelijakorttelia yhdessä TOASin ja kumppaneidemme kanssa. Strategiassamme korostamme kumppanuushankkeita ja kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. TOAS Hippos todentaa strategiaamme”, kertoo Hartela Pirkanmaan toimitusjohtaja Hanna Marttila.

Hippos-allianssissa ovat mukana TOAS, Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy, Granlund Tampere Oy, A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy ja Hartela Pirkanmaa Oy.

Kuva: TOAS Hippos – Arkkitehtitoimisto Helamaa&Heiskanen Oy / Hippos-allianssi

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot


Toimitusjohtaja Hanna Marttila, Hartela Pirkanmaa Oy, hanna.marttila@hartela.fi,
050 340 3176

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Hartela
Hartela
Ilmalantori 1
00240 HELSINKI

010 5613 000http://www.hartela.fi

Hartela on kotimainen perheyhtiö, joka työllistää noin 550 rakentamisen ammattilaista. Olemme rakentaneet koteja, toimitiloja ja alueita vuodesta 1942. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa. Perheyhtiö Hartela kuuluu suurimpiin valtakunnallisiin rakennusyhtiöihin, ja meillä on Avainlippu-tunnus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hartela

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye