HartelaHartela

Hartela ensimmäisenä Satakunnan alueen talonrakentamisen työturvallisuuskilpailussa

Jaa
Karjarannan Senioritalo II on voittanut Satakunnan vuoden 2016 työturvallisuuskilpailun sarjan ”Asuntotuotanto”. Kohteen vastaavana mestarina toimi Mika Junnila, työturvallisuusvaltuutettuna Petri Lamminpää ja työpäällikkönä Jouko Salonen. Kohde on kuusikerroksinen seniorikerrostalo, jossa on 35 kpl asuntoja. Hanke toteutettiin allianssiurakkamallilla.

Satakunnan alueella on järjestetty talonrakennustyömaiden välistä työturvallisuuskilpailua jo usean vuoden ajan. Kilpailussa on arvioitu työmaiden TR-indeksejä sekä työmaiden turvallisuussuunnittelun tasoa kahdessa sarjassa: Asuntotuotanto ja Toimitilarakentaminen.

Johdonmukainen työmme työturvallisuuden parantamiseksi alkaa tuottaa tulosta. Meillä on selkeät mitattavat turvallisuustavoitteet, jotka ovat kaikkien tiedossa, ja niiden toteutumista seurataan jatkuvasti. Tapaturman tai läheltä piti -tilanteen sattuessa työnjohto ilmoittaa tapahtumasta tunnin sisällä. Kaikki tapaturmat ja läheltä piti -tapaukset tutkitaan vastaavien tapahtumien estämiseksi ja ne käydään läpi työmaiden viikkopalavereissa.

Vuonna 2017 käynnissä on koko vuoden kestävä turvahavaintokampanja, jonka avulla haluamme madaltaa entisestään puuttumiskynnystä, ja antaa kaikille mahdollisuuden ilmoittaa yhteisen työpaikan epäkohdista. Havaintojen tekeminen onnistuu työmaakohtaisen QR-koodin avulla. Työmaiden perehdytystä kehitetään toimivammaksi, ja etsimme jatkuvasti tehokkaita toimenpiteitä turvallisuuden lisäämiseksi. Aloituspalaverissa ja työvaihekohtaisessa turvallisuussuunnitelmassa sitoutetaan ja perehdytetään jokainen työmaalla toimiva henkilö.

Olemme panostaneet myös koko henkilöstön työhyvinvointiin. Sekä toimihenkilöillä että työntekijöillä on laaja terveysturva sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutus. Kannustamme henkilöstöä liikkumaan ja pitämään terveydestään huolta liikunta/kulttuurikortilla, yhteisillä TYHY-päivillä ja erilaisilla tempauksilla liikunnallisten tapahtumien parissa. Toteutamme joka toinen vuosi Työhyvinvointi-kyselyn, ja teemme sen perusteella tarvittaessa muutoksia. Lisäksi työterveyshuollon fysioterapeutti käy työmailla säännöllisesti auttamassa mm. työergonomisissa asioissa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja antaa:
Hartela Länsi-Suomi Oy
Varatoimitusjohtaja Timo Lundstedt, p. 010 561 2149, timo.lundstedt@hartela.fi

Tietoja julkaisijasta

Hartela
Hartela
Ilmalantori 1
00240 HELSINKI

010 5613 000http://www.hartela.fi

Hartela-Yhtiöt Oy on 75-vuotias perheyhtiö ja yksi suurimmista suomalaisista rakennusalan yrityksistä. Vakavarainen rakennusalan konserni työllistää valtakunnallisesti n. 650 rakentamisen ammattilaista. Hartelan liikevaihto tilikaudella 2015 oli 376 miljoonaa euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hartela

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye