Hartela

Hartela on myynyt Ilmalan Aura -toimistotalon saksalaiselle Union Investmentille

Jaa
Helsinkiin nouseva uusi hybridiajan toimistotalo Ilmalan Aura on juuri saanut uuden omistajan. Kotimainen rakennusliike Hartela on allekirjoittanut sopimuksen saksalaisen kiinteistösijoitusyhtiö Union Investmentin kanssa Ilmalan Auran kaupasta tällä viikolla. Hartela toimii kohteen kehittäjänä ja rakentajana. Tänä kesänä rakenteille lähtenyt uuden ajan toimistotalo valmistuu vuonna 2024.
Ilmalan Auran visualisointikuva Televisiokadulta päin kuvattuna.
Ilmalan Auran visualisointikuva Televisiokadulta päin kuvattuna.

"Ilmalan Aura on nykyaikainen ja virtaviivainen toimistorakennus, jonka sijainti on kiinnostava ja keskeinen Helsingin Ilmalassa. Tämä kohde vahvistaa strategian mukaisesti asemaamme Pohjoismaissa," toteaa Union Investmentin vanhempi sijoituspäällikkö Kubilay Oezbisikletci.

Parhaillaan rakenteilla olevan viisikerroksisen Ilmalan Auran kokonaisala on noin 17 000 neliömetriä ja vuokrattavaa alaa on noin 11 500 neliömetriä. Rakennuksesta on vuokrattuna noin 70 prosenttia. Kiinteistön muuntojoustavuus ja monipuoliset palvelut on suunniteltu vastaamaan tulevaisuuden työelämää. Hartela Etelä-Suomen toimitilojen hankekehitysjohtaja Ilmari Hämäläinen on iloinen yhteistyöstä Union Investmentin kanssa. Kaupassa Hartelan avustajana toimi MREC Oy.

"Ilmalan Aura on innostava hanke, jossa pääsemme kehittämään ja rakentamaan asiakkaillemme heidät toiveidensa ja tarpeidensa mukaiset uudet nykyaikaiset toimitilat. Työskentely kansainvälisen Union Investmentin kanssa on ollut tiivistä ja odotan innolla hankkeen toteuttamista yhteistyössä," kertoo Ilmari Hämäläinen.

Ilmalan Auran tavoitteena on valmistuttuaan saada LEED Gold -ympäristösertifikaatti ja kestävän kehityksen teemat on huomioitu suunnittelussa ja rakentamisessa alusta lähtien sen mukaisesti. Rakennus sijaitsee keskeisellä paikalla Ilmalan juna-aseman vieressä ja alueella on hyvät julkiset kulkuyhteydet.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hankekehitysjohtaja
Ilmari Hämäläinen
Hartela Etelä-Suomi Oy
+ 358 50 569 0466
ilmari.hamalainen@hartela.fi

Kuvat

Ilmalan Auran visualisointikuva Televisiokadulta päin kuvattuna.
Ilmalan Auran visualisointikuva Televisiokadulta päin kuvattuna.
Lataa
Ilmalan Auran ilmakuva pohjoisesta kuvattuna.
Ilmalan Auran ilmakuva pohjoisesta kuvattuna.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hartela
Hartela
Ilmalantori 1
00240 HELSINKI

010 5613 000http://www.hartela.fi

Hartela on kotimainen perheyhtiö, joka työllistää noin 550 rakentamisen ammattilaista. Olemme rakentaneet koteja, toimitiloja ja alueita vuodesta 1942, ja tänä vuonna yrityksemme perustamisesta on tullut kuluneeksi 80 vuotta. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hartela

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye