Hartela

Hartela toteuttaa Asuntoyhtymälle kaksi uudiskohdetta Ouluun

Jaa
Tulevat Joo kodit lämpenevät ekologisesti kaukolämmön paluuvedestä talteen otettavalla energialla.

Asuntoyhtymä ja Hartela ovat sopineet kaupat Oulun Höyhtyän kaupunginosaan, Karjasillan Kulman kortteliin rakennettavasta uudiskohteesta, Asunto Oy Oulun Kiurusta. Sen lisäksi on tehty esisopimus Asunto Oy Oulun Tervapääskystä. Niihin valmistuu yhteensä 141 Joo Kotien vuokra-asuntoa. Rakennustyöt ovat alkaneet kesäkuussa ja uudet kodit valmistuvat vaiheittain vuoden 2023 aikana.

A-energialuokan kerrostalot lämpenevät energialla, jonka talteen ottamiseen Hartela ja Oulun Energia ovat kehittäneet uudenlaisen alue-energiajärjestelmän. Siinä kaukolämmön paluulinjan energia kerätään talteen lämpöpumppujen avulla. Talvisin energia käytetään asuntojen lämmitykseen ja kesäisin mm. viilennykseen. Ohessa syntyvä lauhde-energia hyödynnetään muun muassa käyttöveden lämmittämiseen. Vastaavanlaista energiajärjestelmää ei ole aiemmin käytetty asuinrakennuksissa tässä laajuudessa.

Kohteisiin asennetaan myös aurinkoenergiajärjestelmät.

"On hyvin kiinnostavaa päästä seuraamaan läheltä uudenlaisten energiaratkaisujen kehittämistä. Yritämme aina oppia jokaisesta projektista jotain, ja erityisesti tästä hankkeesta opittavaa varmasti riittää”, sanoo Asuntoyhtymän vastuullisuusjohtaja Antti Niskanen.

Taloyhtiöt ovat osa Hartelan 11 kerrostalon korttelia, joka on nimetty Karjasillan Kulmaksi. Siellä energiatehokkuus näkyy myös muun muassa ulkoalueiden älykkäässä valaistuksessa. Alueen poikki kulkevalle Puhtibulevardille rakennetaan 5G-verkko. Korttelin maanalaiseen autohalliin saadaan vuorottaispysäköintipaikkoja sekä useamman taloyhtiön yhteisessä käytössä olevia yhteiskäyttöautoja.

”On hienoa, että saamme rakentaa kestäviä asumisen ratkaisuja Asuntoyhtymälle. Karjasillan Kulma on moderni asuinalue, johon on älykkään energiajärjestelmän lisäksi tulossa myös muita tulevaisuuden asumis- ja palveluratkaisuja. Karjasillan Kulmassa kestävän kehityksen mukaiset ratkaisut ja asumisviihtyvyys on asetettu kaikessa etusijalle”, sanoo Hartela Pohjois-Suomen toimitusjohtaja Markku Taskinen.

Viihtyisää arkea Karjasillan Kulmalla

Höyhtyän kaupunginosa on idyllinen asuinalue vajaan parin kilometrin päässä Oulun keskustan palveluista. Kaikki arjen palvelut löytyvät lyhyen kävely- tai pyöräilymatkan päästä ja julkinen liikenne kuljettaa nopeasti eri puolille Oulua. Ulkoilusta ja liikunnasta nauttivat ilahtuvat Heinäpään urheilukeskuksen kuntoradoista sekä läheisestä Lintulammenpuistosta.

Oulussa on valmiita Joo Koteja kaikkiaan jo noin 800 kappaletta ja niiden määrä kasvaa jatkuvasti tulevina vuosina.

Yhteyshenkilöt

Markku Taskinen, toimitusjohtaja, Hartela Pohjois-Suomi,
markku.taskinen@hartela.fi, puh. 050 343 1482


Heta Kärki, kaupallinen johtaja, Asuntoyhtymä,
heta.karki@asuntoyhtyma.fi, puh. 050 566 2798

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Hartela
Hartela
Ilmalantori 1
00240 HELSINKI

010 5613 000http://www.hartela.fi

Hartela on kotimainen perheyhtiö, joka työllistää noin 550 rakentamisen ammattilaista. Olemme rakentaneet koteja, toimitiloja ja alueita vuodesta 1942. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa. Perheyhtiö Hartela kuuluu suurimpiin valtakunnallisiin rakennusyhtiöihin, ja meillä on Avainlippu-tunnus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hartela

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye