Hartela

Hartela vahvistaa läsnäoloaan Pirkanmaalla

Jaa
Hartela on päättänyt kehittää yhtiörakennettaan siten, että Tampereen toiminnot irrotetaan Hartela Länsi-Suomi Oy:stä omaksi tytäryhtiökseen. Tytäryhtiön nimeksi tulee Hartela Pirkanmaa Oy. Länsi-Suomen tytäryhtiöön jäävät jatkossa Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Länsi-Uudenmaan alueet. Ratkaisun taustalla on strateginen tavoitteemme kasvaa Pirkanmaan alueella.

”Hartelassa kasvu ei ole ollut itsetarkoitus, mutta olemme kuitenkin jo pidemmän aikaa halunneet vahvistaa asemaamme Tampereella,” kertoo toimitusjohtaja Juha Korkiamäki.

Uusi tytäryhtiö perustetaan vuodenvaihteessa, minkä jälkeen Hartelalla on neljä rakentavaa tytäryritystä: Hartela Etelä-Suomi Oy, Hartela Pohjois-Suomi Oy, Hartela Länsi-Suomi Oy ja Hartela Pirkanmaa Oy.

Tehdyllä ratkaisulla haemme kasvua ja itsenäisempää asemaa Pirkanmaalle. Toiminta jatkuu vuodenvaihteeseen nykyisellään osana Länsi-Suomen tytäryhtiötä.

”Kaiken kaikkiaan tämä on erittäin positiivinen asia niin Pirkanmaan kuin koko Hartela-konsernin osalta”, toteaa Hartelan hallituksen puheenjohtaja Kari Heinistö.

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hartela
Toimitusjohtaja Juha Korkiamäki
p. 050 2238
juha.korkiamaki@hartela.fi

Tietoja julkaisijasta

Hartela
Hartela
Ilmalantori 1
00240 HELSINKI

010 5613 000http://www.hartela.fi

Hartela on kotimainen perheyhtiö, joka työllistää noin 520 rakentamisen ammattilaista. Olemme rakentaneet koteja, toimitiloja ja alueita vuodesta 1942. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hartela

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye