Kasvu Open

Haussa Etelä-Pohjanmaan kasvuhaluiset yritykset - viime vuoden osallistujalle sparrauksesta löytyi rahoitusratkaisu

Jaa
Kasvu Open kumppaneineen järjestää nyt ensimmäistä kertaa Etelä-Pohjanmaan Kasvupolun. Alueen yritykset voivat koosta, iästä tai toimialasta riippumatta hakea mukaan eri alojen asiantuntijoiden sparraukseen. Viime vuoden osallistujalle, metallituotteita valmistavalle Team Vesmesille sparraus antoi konkreettisia eväitä kasvuun.
Team Wesmes Oy:n toimitusjohtaja Kari Anttila
Team Wesmes Oy:n toimitusjohtaja Kari Anttila

Etelä-Pohjanmaan Kasvupolulla järjestetään maaliskuun 21. päivä Kasvupaja Kauhavalla, jossa kaikki Kasvupolulle mukaan hakeneet yritykset pääsevät kehittämään kasvusuunnitelmaansa puolen päivän työpajassa asiantuntijoiden johdolla.

Kasvu Open on sparrausohjelma, jonka ainutlaatuisen metodin kautta liki 1300 yritystä on saanut vetoapua kasvuunsa. Esimerkiksi viime kaudella Suupohjan Kasvupolulla mukana ollut, kiinteän polttoaineen syöttö- ja materiaalinkäsittelyjärjestelmiä valmistava Team Vesmes Kauhajoelta sai sparrauksesta toimitusjohtaja Kari Anttilan mukaan paljon.

“Kasvu Openin sparraus kannatti ehdottomasti. Meille löytyi oikea rahoitusratkaisu kasvun rahoittamiseen sekä saimme konkreettisia eväitä myyntiin ja markkinointiin. Lisäksi keskustelut asiantuntijoiden kanssa tarkensivat tulevien vuosien kasvusuuntaa”, Anttila sanoo. 

Etelä-Pohjanmaan Kasvupolun toteutuksessa on mukana iso joukko kasvupartnereita. Yhteistyö on tuttua jo entuudestaan. Alueella aikaisemmin järjestetty Grow Up -kasvuyrityskilpailu on hitsannut kumppanijoukon yhteistyötä. Nyt Grow Upin tilalla järjestetään Kasvupolku. Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Pertti Kinnunen rohkaisee alueen yrityksiä mukaan maksuttomaan sparraukseen.

”Kasvupolulla on yrityksille luvassa monipuolista osaamista ja näkökulmia useilta asiantuntijoilta. Valtakunnallinen Kasvu Open -sparrausohjelma avaa yrityksille mahdollisuuden laajempaan kontaktiverkostoon ja näkyvyyteen. Kannustan rohkeasti hakemaan mukaan. Sparrauksessa omaa kasvusuunnitelmaa pääsee viemään pidemmälle asiantuntijoiden avulla”, Kinnunen kannustaa.

Kasvupolun sisältö ja eteneminen

Haku yrityksille on avoinna 28.2.2018 asti. Valintakriteerejä ovat mm. liikeidean skaalautuvuus, erottuvuus ja kyky vaikuttaa markkinaansa, kansainvälitysmispotentiaali sekä tiimin uskottavuus. Hakemusten perusteella valitaan mukaan 15 yritystä, joita sparrataan 25.4. Tuurissa ja 23.5.Seinäjoella. Tällöin eri alojen (kasvu, kansainvälistyminen, myynti, rahoitus, markkinointi, johtaminen) asiantuntijat eli myllärit haastavat ja auttavat yrityksiä pääsemään omiin kasvutavoitteisiinsa. Kukin yritys kohtaa kaikkiaan 10 eri mylläriä 45 minuutin mittaisissa luottamuksellisissa tapaamisissa. Alueellinen tuomaristo valitsee 23.5. toisen Kiitoratapäivän päättävässä semifinaalissa kaksi parasta yritystä, jotka etenevät jatkosparrauksiin ja lokakuussa 2018 järjestettävään valtakunnalliseen finaaliin, Kasvu Open Karnevaaliin.

Mukaan sparraukseen voi hakea osoitteessa www.kasvuopen.fi/hae

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Emilia Suosalo, Kasvu Open -tiimi, Aava&Bang Oy*, p. 0400 802926, emilia.suosalo@bang.fi
Kari Anttila, toimitusjohtaja, Team Vesmes Oy, p. 040 504 2950, Kari.anttila@teamvesmes.fi
Pertti Kinnunen, toimitusjohtaja, Etelä-Pohjanmaan kauppakamari, p. 040 5340 875, pertti.kinnunen@kauppakamari.fi

Kuvat

Team Wesmes Oy:n toimitusjohtaja Kari Anttila
Team Wesmes Oy:n toimitusjohtaja Kari Anttila
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kasvu Open
Kasvu Open
Kauppakatu 39
40100 Jyväskylä

050 304 6794http://www.kasvuopen.fi

Kasvu Open auttaa suomalaisia kasvunnälkäisiä pk-yrityksiä kasvamaan yrityksen koosta tai iästä riippumatta. Vuonna 2018 asiantuntijoiden maksuttomaan sparraukseen pääsee 450 yritystä 30 eri Kasvupolulle. Vuosi huipentuu Kasvu Open Karnevaaliin lokakuussa 2018, jossa Kasvupolkujen parhaimmiston eli 100 yrityksen joukosta valitaan Suomen lupaavimmat kasvuyritykset.

--------------------------

Kasvupolun mahdollistavat Etelä-Pohjanmaan Liitto, Etelä-Pohjanmaan kauppakamari, Into Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät, Koulutuskeskus Sedu, Alavuden Kehitys Oy – Yrityskehitys Fasadi, Viexpo, Suomen Yrittäjäopisto, Myynninmaailma, Xport, BSTR Luova Konttori Oy, Lapuan kaupunki, Kauhavan kaupunki, Ilmajoen kunta, Kurikan kaupunki, Etelä-Pohjanmaan Uusyrityskeskus ry, Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy, Kuortaneen kunta, Seinäjoen ammattikorkeakoulu sekä valtakunnalliset kumppanit Nordea, Finnvera, Technopolis, Varma, If, Team Finland, BusinessJKL, Keski-Suomen Liitto, Grano, Laukaan kunta, Jyväskylän Messut, Jyväs-Caravan ja Isku.

-------------------------

*Aava&Bang Oy on valtuutettu Kasvu Open -tapahtumien järjestäjä ja voittoa jakamattoman Kasvu Open Oy:n osakas. Muut osakkaat ovat Keski-Suomen kauppakamari, Jyväskylän kaupunki ja Kasvun Roihu Oy.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kasvu Open

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye