Alvar Aalto -säätiö

Heikkilän veljekset tähdittävät Alvar Aalto -museon ja Jyväskylän taidemuseon juhlanäyttelyä

Jaa
Alvar Aalto -museon ja Jyväskylän taidemuseon yhteistä taivalta juhlitaan kesäkaudeksi 3.6.–18.9.2016 avautuvalla ”Räppänä”-näyttelyllä. Molempiin museoihin levittäytyvä 50-vuotisjuhlanäyttely esittelee tunnettujen jyväskyläläisten veljesten, kuvataiteilija Jussi Heikkilän ja muotoilija Simo Heikkilän kädenjälkeä.

Jussi ja Simo Heikkilä edustavat oman alansa suomalaista kärkeä. Näyttelyssä kuvataide ja muotoilu yhdistyvät kiehtovasti toisiinsa tekijöiden kautta.

”Näyttely, jossa yhdistyy käsitetaide ja muotoilu ei välttämättä ole ihan helpoin tehtävä. Toisaalta tekijöitä yhdistää moni asia – tarkkaileva asenne luontoon, sanaleikkien ja metaforien käyttö sekä arvostava suhde käsityöhön ja sen tekijöihin. Esteettisessä mielessä heitä yhdistää myös tietty rakenteellinen keveys ja ilmavuus” sanoo näyttelyn kuraattori Teija Isohauta.

Kahteen museoon jakautuva näyttely koostuu huonekaluista, valaisimista, valokuvista, taideteoksista, installaatioista, videoista ja haastatteluista. Heikkilöiltä on näyttelyssä esillä sekä retrospektiivistä aineistoa, että uusia teoksia.

”Alvar Aalto -museon osuudessa esillä on esimerkiksi Jussi Heikkilän kuvallisia tutkielmia eri alojen kirjallisuudesta, jotka liittyvät hänen lintu- ja ympäristöhavaintoihinsa. Simo Heikkilältä nähdään muun muassa kirjailija Harri Tapperille suunniteltu kirjailijan tuoli ja uutuutena Sirkus-radio sekä valaisimia” jatkaa Isohauta.

Kesänäyttely on merkkipaalu Alvar Aalto -museon ja Jyväskylän taidemuseon pitkälle yhteiselle historialle, joka ulottuu viidenkymmenen vuoden taakse Alvar Aalto -museon kuvataideosasto perustamiseen. Kuvataideosasto itsenäistyi Jyväskylän taidemuseoksi vuonna 1998.

”Alvar Aalto -museo ponnisti siivilleen taidemuseona. On innostavaa palata juurille ja tehdä yhteistyötä juhlavuoden kunniaksi Jyväskylän taidemuseon kanssa” hehkuttaa Alvar Aalto -museon amanuenssi Mari Murtoniemi.

Näyttelytyöryhmään kuuluvat Jussi ja Simo Heikkilä, näyttelyn kuraattori Teija Isohauta, Alvar Aalto -säätiön johtaja Tommi Lindh, Jyväskylän taidemuseon johtaja Päivimarjut Raippalinna, Alvar Aalto -museon intendentti Katariina Pakoma, Alvar Aalto -museon amanuenssi Mari Murtoniemi ja Jyväskylän taidemuseon amanuenssi Leena Lokka.


R Ä P P Ä N Ä
3.6.–18.9.2016

Alvar Aalto -museon Galleria
Alvar Aallon katu 7, Jyväskylä
avoinna ti–su klo 11–18
www.alvaraalto.fi

Jyväskylän taidemuseo
Kauppakatu 23, Jyväskylä
avoinna ti–su klo 11–18
www.jyvaskyla.fi/taidemuseo


Lisätietoja näyttelystä:
tiedottaja Annukka Pakarinen, annukka.pakarinen (at) alvaraalto.fi, p. 050 381 0143

Lehdistökuvat:
https://aaltopress.wordpress.com/2016/05/03/press-images-vent/

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Alvar Aalto -säätiö
Alvar Aalto -säätiö

JYVÄSKYLÄ ja HELSINKI

040 135 6210https://www.alvaraalto.fi

Alvar Aalto -säätiö toimii paremman arkiympäristön ja muotoilukulttuurin hyväksi lähtökohtanaan Alvar Aallon ja hänen elämäntyönsä humanistiset ja ekologiset arvot. Alvar Aalto -museo, säätiön osana, pitää yllä ja kartuttaa kokoelmiaan ja arkistojaan sekä tuottaa monipuolisia yleisön- ja asiantuntijapalveluita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alvar Aalto -säätiö

Tyyppitalojen kiehtovaa historiaa New Standards -näyttelyssä1.2.2024 11:42:17 EET | Tiedote

Aalto2:ssa avautuu 16. helmikuuta New Standards – Puutalo Oy 1940–55 -näyttely, joka tuo esiin ainutlaatuisen tarinan suomalaisten puuelementtitalojen maailmanvalloituksesta toisen maailmansodan jälkeen. Venetsian arkkitehtuuribiennaalin Suomen paviljongissa vuonna 2021 ensimmäistä kertaa nähty näyttelykokonaisuus on täydentynyt valokuvaaja Juuso Westerlundin uusilla valokuvilla Puutalo Oy:n taloista Oulussa ja Raahen Lampinsaaren kaivoskylässä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye