EnerKey

Helen pilotoi energianhallinnan raportointikokonaisuutta yhteistyössä EnerKeyn kanssa

Jaa
Energiayhtiö Helen ja energiajohtamisen asiantuntija EnerKey ovat aloittaneet yhteistyön, jonka tavoitteena on tulevaisuudessa tarjota Helenin yritysasiakkaille tehokkaat työkalut vastuulliseen energianhallintaan. Yhteistyön ensimmäinen vaihe käynnistyy pilotointihankkeella, jonka tarkoituksena on löytää Helenin yritysasiakkaiden tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla palveleva energiaraportoinnin kokonaisuus.
Kuvituskuva EnerKey.
Kuvituskuva EnerKey.

”Tarpeet datan avulla tapahtuvaan energiankäytön ja ympäristövaikutusten seurantaan, raportointiin ja mittaamiseen ovat yritysasiakkaidemme keskuudessa jatkuvasti kasvamassa. Me Helenissä haluamme tarjota asiakkaillemme tähän mahdollisimman tehokkaat työkalut. Ymmärtääksemme paremmin asiakkaiden tarpeita ja kartoittaaksemme parasta mahdollista toimintamallia olemme käynnistämässä pilotointihanketta EnerKeyn kanssa”,toteaayritysmyynnin päällikkö Jyrki Eurén Helenistä.

EnerKeyn energianhallinnan alustan Powered by EnerKeyn avulla organisaatiot voivat tarjota asiakkailleen Pohjoismaiden johtavat energianhallinnan ja raportoinnin työkalut organisaation omalla ulkoasulla ja logolla brändättynä. EnerKeyn tavoitteena on olla energiayhtiöiden kumppanina tulevaisuuden palveluiden kehittämisessä energiayhtiöiden asiakkaille.

”Helenin kanssa tehdyn pilottisopimuksen lähtökohtana on loppuasiakkaiden tarpeiden huomiointi. Haluamme EnerKeyllä auttaa organisaatioita vastuullisempaan energianhallintaan ja parempaan energiantehokkuuteen. Yhteistyö Helenin kanssa on hyvin luonnollista Helenin halutessa tarjota asiakkailleen aina vain parempia palveluita”, kommentoi EnerKeyn Vice President Jaakko Huhta.

Vastuullisuuden merkitys kasvaa jatkuvasti

Vastuullisuuden painoarvo kasvaa tällä hetkellä voimakkaasti globaalisti. Vastuullista energianhallintaa vaatii esimerkiksi lisääntyvä regulaatio, mutta myös yritysten loppuasiakkaat ja sidosryhmät. Monille yrityksille vastuullisuus on myös yksi liiketoimintastrategian kulmakivistä.

Vastuulliseen energiankäytön lisäksi EnerKeyn tavoitteina on auttaa kumppaneitaan ja heidän asiakkaitaan ilmastovaikutusten vähentämiseen. Tähän kuuluu niin päästöjen, jätteiden kuin liikennepolttonesteiden käytön seuranta ja vähentäminen. Myös vastuullisen energiankäytön merkitys asiakkaalle ja laadukkaan sisäilman merkitys tilojen käyttäjille on suuri.

”Annamme kumppaneillemme ja asiakkaillemme konkreettiset työkalut osoittaa vastuullisen toiminnan vaikutukset. Järjestelmällisen seurannan, raportoinnin ja analysoinnin avulla tehdyt toimenpiteet näkyvät suoraan vähentyneinä päästöinä, jätteinä, pienentyneenä energiankulutuksena ja parempana sisäilmana”, Huhta jatkaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Helen Oy, Jyrki Eurén p. 040 5028 544 jyrki.euren@helen.fi
EnerKey, Jaakko Huhta p. 0400 292 257 jaakko.huhta@enerkey.com

Kuvat

Kuvituskuva EnerKey.
Kuvituskuva EnerKey.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

EnerKey
EnerKey
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä

+358207992101http://www.enerkey.com

EnerKey on Pohjoismaiden johtava, ISO 50001 ja ISO 14001 -sertifioitu, pilvipohjainen energiatiedon ja -prosessien hallinnan SaaS-palvelu. EnerKeytä käyttää yli 300 organisaatiota ja sillä hallitaan 80 000 mittapisteen tuottamat kulutustiedot 15 000:ssa kiinteistössä. Asiakkaitamme ovat mm. Kesko, S-ryhmä, KEVA, Technopolis sekä yli 70 kuntaa ja kaupunkia. EnerKeyn saat myös organisaatiosi omalla logolla ja ulkoasulla brändättynä asiakkaidesi käyttöön.


www.enerkey.com

 

Helen Oy:n energiantuotanto on palkittu maailman tehokkaimpana. Meillä on yli 450 000 asiakasta eri puolilla Suomea, katamme kaukolämmöllä yli 90 % Helsingin lämmitystarpeesta ja laajennamme energiatehokasta kaukojäähdytystä Helsingissä. Kehitämme yhä ympäristöystävällisempiä ja innovatiivisempia ratkaisuja asiakkaidemme parhaaksi. Tavoitteemme on olla hiilineutraali 2035.

www.helen.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EnerKey

Smart energiövervakningssystem tas i bruk på Åland för att stöda grön energiomställning25.11.2020 10:50:02 EET | Uutinen

Tillsammans med projektutvecklingsföretag Flexens Oy Ab (FIN/AX) har EnerKey Oy (FIN) genomfört ett nytt pilotprojekt för Ålands landskapsregering. Syftet är att analysera och lagra energiuppgifter på en lokal samhällsnivå. Målet är att skapa ett användarvänligt, transparent och automatiserat system för att i realtid följa den gröna energiomställningen på Åland.

Ahvenanmaan maakuntahallitus ottaa käyttöön kattavan seurantajärjestelmän siirtymiseksi vihreän energian käyttöön25.11.2020 09:42:47 EET | Uutinen

EnerKey on toteuttanut yhteistyössä suomalaisen projektikehitysyrityksen Flexensin kanssa uudenlaisen pilottihankkeen Ahvenanmaan maakuntahallitukselle analysoimaan ja tallentamaan energiatietoja yhteiskuntatasolla. Tavoitteena on tarjota käyttäjäystävällinen, avoin ja automatisoitu tapa seurata vihreään energiaan siirtymistä Ahvenanmaalla reaaliajassa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye