Suomen Palloliitto

Helmarit saapunut Englantiin – Natalia Kuikka toistaiseksi sivussa

Jaa
Suomen maajoukkueen matka EM-lopputurnauksessa saatiin virallisesti käyntiin, kun Helmarit lasketui Lutonin lentokentälle Englantiin maanantaina alkuillasta.

Suomen ottelut Euroopan mestaruuskisoissa alkavat perjantaina. Noin puolen tunnin päässä Milton Keynesistä sijaitsevassa Buckinghamissa maajaansa pitävä maajoukkue harjoittelee ensimmäisen kerran tiistaina.

Englantiin matkustaneesta EM-kisaryhmästä on vielä toistaiseksi sivussa puolustaja Natalia Kuikka. Kuikka sairastui lauantaina Hollanti-ottelun alla ja on jäänyt Hengeloon odottamaan kuntonsa kohenemista yhdessä Helmareiden joukkueenjohtajan kanssa.

– Olemme varautuneet tällaisiin tilanteisiin hyvin. Natalia on käynyt hollantilaissairaalassa laboratoriotesteissä ja odottelemme lopullisia tuloksia niistä. Hänen vointinsa on kohentunut, mutta hän ei ollut maanantaina vielä matkustuskuntoinen, sanoo maajoukkueen lääkäri Pippa Laukka.

Laukan mukaan Kuikan tilannetta seurataan tiiviisti ja analysoidaan päivä kerrallaan. Muu joukkue on terve ja harjoituskuntoinen heti tiistaina.

– Meillä on selkeä suunnitelma ja seuraamme meille tuttua protokollaa siinä, miten pelaaja siirtyy vastaavanlaisen sairastamisen jälkeen takaisin harjoituksiin ja pelaamaan, Laukka sanoo.

Perjantain avausottelussa Espanjan kohtaava Helmarit pelaa koko alkulohkonsa Milton Keynesin MK Stadiumilla. Suomen otteluohjelma EM-lopputurnauksessa näyttää tältä:

Pe 8.7. klo 17.00 ESPANJA - SUOMI, Stadium MK

Ti 12.7. klo 17.00 TANSKA - SUOMI, Stadium MK

La 16.7. klo 20.00 SUOMI - SAKSA, Stadium MK

Lisätiedot:

NAISTEN A-MAAJOUKKUE
Eveliina Parikka, tiedottaja
040 732 3708
eveliina.parikka(a)palloliitto.fi

SUOMEN PALLOLIITTO
Roope Kuisma, tiedottaja
040 729 8473
roope.kuisma(a)palloliitto.fi

Tietoja julkaisijasta

Suomen Palloliitto
Suomen Palloliitto
Urheilukatu 5
00250 HELSINKI

09 742 151https://www.palloliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Palloliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye