Helmi Säästöpankki

Helmi Säästöpankin uusi toimitusjohtaja Henry Udd hakee asiakaslähtöistä kasvua

Jaa

Pitkän pankkiuran tehnyt varatuomari Henry Udd aloitti 1. elokuuta 2018 päijäthämäläisen Helmi Säästöpankin toimitusjohtajana. Hän uskoo, että paikallinen pankki pärjää alan muutoksessa kuuntelemalla asiakkaitaan ja panostamalla asiantuntijuuteen.

Udd seuraa tehtävässä Helmi Säästöpankin eläkkeelle jäävää toimitusjohtaja Risto Seppälää.

– Helmi Säästöpankki on tyytyväisten asiakkaiden vakaa, paikallinen pankki. Näen paikallisuudessa valtavan potentiaalin ja juuri se kiehtoi minua hakiessani Helmi Säästöpankin toimitusjohtajaksi. Olen asunut Lahdessa pitkään, joten toiminta-alue on minulle tuttu, Udd kertoo.

Ennen Helmi Säästöpankkiin siirtymistään Udd toimi Nordean Kaakkois-Suomen Yrityspankin johtajana ja sitä ennen Nordean aluejohtajana Etelä-Suomen ja Kaakkois-Suomen yritysalueilla.

– Pankkimaailma on tällä hetkellä murroksessa. On todella mielenkiintoista päästä ottamaan tulevat muutokset vastaan aitiopaikalta ja rakentaa Helmi Säästöpankin menestystä henkilökuntaa ja asiakkaita kuunnellen.

Notkea pärjää muutoksessa

Kokenut pankkialan ammattilainen uskoo, että Helmi Säästöpankki pärjää alan murroksessa reagoimalla muutoksiin notkeasti.

– Meidän vahvuuksiamme ovat jatkossakin asiantuntijuus, saatavuus ja asiakastyytyväisyyteen panostaminen. Olemme valmiita vastaamaan asiakkaiden tahtoon ja rakentamaan palveluitamme sen mukaisesti.

Udd sanoo, että konttoripalvelut tulevat säilymään yhtenä Helmi Säästöpankin toiminnan kulmakivistä, mutta toimintaa kehitetään laajasti myös digitaalisten palvelujen osalta.

– Panostamme esimerkiksi verkkotapaamisiin ja monikanavaisuuteen. Konttoreiden merkitys säilyy asiakkaiden neuvonnassa ja asiantuntijoidemme kohtaamisessa.

Kasvua alusta lähtien

Uusi toimitusjohtaja aikoo heti ensitöikseen tutustua uuteen tiimiinsä ja pankin asiakaskuntaan. Vasta sitten kun kokonaiskuva on hallussa, on aika tehdä tarkempia suunnitelmia pankin kehittämisestä.

– Se on kuitenkin varmaa, että lähdemme hakemaan kasvua. Motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilökunta antaa sille hyvät edellytykset. Tavoitteeni on, että tulevaisuudessa Helmi Säästöpankki on Päijät-Hämeessä vahvasti asiakkaiden mielessä ja se on ensisijainen vaihtoehto pankkikumppaniksi sekä yritys- että henkilöasiakkaille.

FAKTA

  • Henry Udd, 49, varatuomari
  • Toiminut 20 vuoden ajan pankkimaailmassa. Monipuolinen kokemus johtotehtävistä niin varallisuudenhoidosta kuin yrityspankkitoiminnasta.
  • Ennen Helmi Säästöpankkiin siirtymistä työskenteli Nordean Kaakkois-Suomen Yrityspankin johtajana ja sitä ennen Nordean aluejohtajana Etelä-Suomen ja Kaakkois-Suomen yritysalueilla.
  • Danske Bankissa Udd toimi Itä-Suomen ja Savo-Karjalan Private Bankin palveluiden vetäjänä.
  • Asuu Lahdessa, kotoisin Pohjois-Karjalasta.
  • Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi aikuista lasta.
  • Harrastaa mökkeilyä, kalastusta kaikissa eri muodoissa, matkustelua ja kuntoilua.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Henry Udd, toimitusjohtaja
p. 045 131 5228
henry.udd@saastopankki.fi

Kuvat

Helmi Säästöpankin uusi toimitusjohtaja Henry Udd aikoo ensitöikseen kuunnella pankin henkilökunnan ja asiakkaiden toiveita ja ehdotuksia.
Helmi Säästöpankin uusi toimitusjohtaja Henry Udd aikoo ensitöikseen kuunnella pankin henkilökunnan ja asiakkaiden toiveita ja ehdotuksia.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helmi Säästöpankki



Helmi Säästöpankki on Päijät-Hämeen alueella toimiva Säästöpankkiryhmän jäsenpankki, jonka lähes 23 000 asiakasta palvelee 37 pankkialan ammattilaista. Säästöpankkiryhmä on Suomen neljänneksi suurin pankkiryhmä, jonka muodostavat 23 alueellista jäsenpankkia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.