Helsingin yliopisto

Helsingin asukkaille kysely viheralueiden tärkeydestä ja äänimaailmasta, ensimmäiseksi vuorossa Kalasatama ja Kuninkaantammi

Jaa
Kuinka miellyttäviä, häiritseviä tai palauttavia ovat metsä- tai merinäkymät? Kuinka miellyttäviä tai epämiellyttäviä ovat lasten äänet leikkipuistossa tai lintujen laulu päiväkävelyllä? Tätä kysytään maalis–toukokuussa sekä Kalasataman että Kuninkaantammen kaupunginosien asukkailta.

Virkistysalueet ja kaupunkiluonto tarjoavat käyttäjilleen monenlaisia elämyksiä. Tutkimus ja suunnittelu keskittyvät tavallisesti kaupunkialueiden visuaaliseen olemukseen, mutta silmä ei kerro maisemasta kaikkea – myös äänimaailma muodostaa tärkeän osan kokemustamme paikasta.

Tänä keväänä Helsingin yliopiston tutkijat pyrkivät ymmärtämään, kuinka kahden nopeasti kehittyvän Helsingin kaupunginosan, Kalasataman ja Kuninkaantammen, asukkaat kokevat lähiympäristönsä eri aistein.

Asukkailta kysytään verkkokyselyissä tarkemmin läheisten viheralueiden merkityksestä, arvosta ja tärkeydestä. Heitä pyydetään myös osoittamaan kartalta miellyttäviä ja epämiellyttäviä ääniä alueellaan. Vastaamalla kyselyyn asukkaat voivat auttaa luomaan arvokasta dataa terveellisten ja viehättävien kaupunkiviheralueiden suunnittelua varten.


Vapaaehtoiset voivat osallistua kyselyyn seuraavien linkkien kautta:

Kalasatama
Kuninkaantammi

Kysely on avoinna maaliskuusta toukokuuhun 2021.

Kyselyn toteuttaa Helsingin yliopisto yhteistyössä Suomen Ympäristökeskuksen (SYKE) ja Forum Virium Helsingin (Helsingin kaupunki) kanssa, ja se on osa eurooppalaista SMARTer Greener Cities -projektia (2020–2023).




Avainsanat

Yhteyshenkilöt

tutkijatohtori Silviya Korpilo, silviya.korpilo@helsinki.fi, puh. 02941 57868

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

 

Viestinnän asiantuntija Elina Raukko, elina.raukko@helsinki.fi, puh. 050 318 5302, @LifeSciHelsinki, @AgriForHelsinki

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye