Diakonissalaitos

Helsingin Diakonissalaitoksen hätämajoitus päättyi

Jaa
Helsingin Diakonissalaitos kiittää yhteistyökumppaneitaan kuluneesta talvesta. Helsingin Diakonissalaitoksen järjestämä hätämajoitus sulki ovensa vappuna.

”Majoituksessamme on talven ajan ollut keskimäärin 140 - 150 ihmistä joka yö”, yksikönjohtaja Mika Paasolainen sanoo. 

Helsingin Diakonissalaitoksen järjestämä majoitus on tarkoitettu ensisijassa Romaniasta ja Bulgariasta tulleen niin sanotun liikkuvan väestön majoittamiseen. Heitä olikin HDL:n hätämajoituksen käyttäjistä tänä talvena 93 prosenttia, ja toiseksi eniten yöpyneistä oli Suomen kansalaisia. Majoittuneet edustivat kaikkiaan 30:a kansallisuutta. 

Hätämajoitusta järjestetään joka talvi lokakuun alusta vappuun. Sitä rahoittaa Helsingin kaupunki. 

Helsingin Diakonissalaitos haluaa, että Suomi tekee vastuullista maahanmuuttopolitiikkaa. 

”Liikkuvan väestön tuleminen Helsinkiin on seurausta siitä, että romanit ovat Euroopassa köyhimmistä köyhimpiä. He tulevat Suomeen etsimään parempaa elantoa, ja kerjäläiskysymyksen ratkaiseminen edellyttää koko Euroopan laajuista yhteistyötä. Siksi haluamme, että Suomi ottaa romaniväestön ihmisoikeuskysymykset agendalleen EU-puheenjohtajakaudellaan. Liikkuvalla väestöllä pitää myös olla mahdollisuus ansainta elantonsa muuten kuin kerjäämällä. Me Helsingin Diakonisaalaitoksella tarjoamme heille keikkatyötä perustamamme keikkapoolin kautta Työtä ja toivoa -hankkeessa”, Helsingin Diakonissalaitoksen Mika Paasolainen sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yksikön johtaja Mika Paasolainen, p. 050 502 7659
Hirundon ja hätämajoituksen lähiesimies, Borislav Borisov, p. 050 366 5158

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonissalaitos
Diakonissalaitos
Alppikatu 2
00530 HELSINKI

09 77 501https://www.hdl.fi

Helsingin Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö, rohkea ihmisarvon puolustaja. Tarjoamme vaikuttavia palveluita ihmisille, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnassamme syrjään. Tavoitteenamme on, että jokaisella on mahdollisuus
arvokkaaseen elämään.

Yhteiskunnallisessa konsernissamme työskentelee noin 800 ammattilaista ja yli kaksi tuhatta vapaaehtoista. Toiminnasta ja omaisuudesta syntyvällä tuotolla toteutamme perustehtäväämme, työtä ihmisarvoisen huomisen puolesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos

CoImpact rakentaa parempaa huomista yhdessä - ensimmäiset kumppanit Helsingin kaupunki ja S-Pankki15.3.2024 13:00:00 EET | Tiedote

Diakonissalaitoksen ja Gesund Partnersin yhdessä fasilitoima, vaikuttavia tekoja ja yhteiskunnallista muutosta vauhdittava alusta CoImpact on nyt virallisesti käynnistetty. Mukaan on lähtenyt jo kaksi edelläkävijäorganisaatiota: Helsingin kaupunki ja S-Pankki. CoImpactissa uskotaan, että vain yhdessä voimme kohdata ja ratkaista yhteiskuntamme suurimmat haasteet, kuten esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ja mielenterveyskriisin.

Kivikon K-kauppiaat Maaret ja Tomi Pilkevaara saivat Auroran päivän kumppanipalkinnon: ”Suuri yllätys – ja todella suuri ilo!"8.3.2024 13:01:00 EET | Artikkeli

Kun Maaret ja Tomi Pilkevaaran kaupan naapurustoon perustettiin Rinnekodit Silta -asumisyksikkö, he päättivät tutustua Asunto ensin -periaatteella toimivaan yksikköön ja sen asukkaisiin ennakkoluulottomasti. Tästä alkoi molemmille osapuolille paljon iloa tuottanut yhteistyö, josta Pilkevaarat saivat Auroran päivän kumppanipalkinnon.

K-market Kivikon kauppiaspariskunnalle Aurora-kumppanipalkinto arjen ihmisarvotyöstä asunnottomien parissa8.3.2024 13:00:00 EET | Tiedote

Diakonissalaitos on tänään luovuttanut Aurora-kumppanipalkinnon helsinkiläisen K-market Kivikon kauppiaille Maaret ja Tomi Pilkevaaralle. Kauppiaspariskunnan ennakkoluuloton ja tiivis yhteistyö naapurustoon reilu vuosi sitten avatun entisten asunnottomien Rinnekodit Silta -yksikön kanssa on esimerkki arjen ihmisarvotyöstä ja ihmisten kohtaamisen tärkeydestä.

Vamoksen vuosi 2023: Laajennettu oppivelvollisuus näkyy nuorten kasvaneena tuen tarpeena21.2.2024 08:26:51 EET | Tiedote

Vuonna 2023 Diakonissalaitoksen Vamos-nuortenpalvelun päättäneistä, haavoittuvassa asemassa olevista nuorista 51 prosenttia siirtyi työ- ja koulutuspoluille. Näin kertoo tänään julkaistu Vamoksen vuosiraportti. Oppivelvollisuuden laajentaminen näkyy Vamoksen toiminnassa siten, että yhä useampi nuori hakeutui palvelun piiriin oppilaitoksen ohjaamana. Palvelun piirissä olevien nuorten hyvinvoinnissa on alueellisia eroja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye