Diakonissalaitoksen Hoiva Oy

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva ostaa kotihoitoyrityksen Vanhustyön keskusliitolta

Jaa
Asumis-, päihde- ja hoivapalveluja tuottava Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy vahvistaa kasvuaan ostamalla kotihoitoyritys VTKL-palvelut Oy:n koko osakekannan Vanhustyön keskusliitto ry:ltä. Näin Hoiva jatkaa strategiansa mukaista palvelutuotantonsa laajentamista pääkaupunkiseudulla.

Vanhustyön keskusliitto on tehnyt uraauurtavaa työtä kotipalvelutoiminnassa 1950-luvulta alkaen, aluksi yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa. Vuodesta 1967 lähtien kotipalvelua on tuotettu kokonaan liiton omana toimintana. VTKL-palvelut Oy syntyi yhtiöittämisen tuloksena vuonna 2004. Yhtiö on kasvanut pääkaupunkiseudun kolmanneksi suurimmaksi iäkkäiden ihmisten kotihoidon tuottajaksi.

- Olemme iloisia tästä mahdollisuudesta saada jatkaa VTKL-palvelut Oy:n tekemää hyvää ja laadukasta työtä ikäihmisten kotipalveluissa. Solmittu kauppa mahdollistaa Hoivan palveluiden edelleen kehittämisen ja kasvattamisen tulevina vuosina. Tavoitteenamme onkin tuoda kotihoidon asiakkaillemme uusia palveluita jo ensi vuonna, sanoo toimitusjohtaja Tapio Tähtinen Diakonissalaitoksen Hoivasta.

Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Satu Helin perustelee myyntiä muun muassa sillä, että liitto haluaa irtautua liiketoiminnasta ja keskittyä 340 jäsenjärjestönsä toimintaedellytysten tukemiseen sekä valtakunnan tasolla tehtävään vanhuustyön toimintamallien kehittämiseen.

- Vanhustyön keskusliiton hallitus ja valtuusto pitävät tärkeänä, että yhtiö ja sen työntekijät saavat hyvän kodin samankaltaisen arvopohjan omaavasta organisaatiosta, mikä kykenee panostamaan palveluiden kehittämiseen. Parhaiten tämän toteutuu Diakonissalaitoksen Hoivassa, Satu Helin sanoo.

Toiminnanjohtaja Helin uskoo VTKL-palveluiden asiakkaiden hyötyvän omistajanvaihdoksesta, joka mahdollistaa aiempaa laajempia palvelukokonaisuuksia kotona asumisen turvaksi.

Palvelut keskittyvät pääkaupunkiseudulle

VTKL-palvelut tarjoaa pääkaupunkiseudulla monipuolisia hyvinvointiin, kotihoitoon, kotisairaanhoitoon ja kotipalveluun sekä kodin puhtauspalveluihin liittyviä palveluita. VTKL-kotipalveluiden asiakkaita ovat muun muassa ikääntyneet ihmiset, vammaiset henkilöt ja lapsiperheet.  Palveluja on tarjolla kaikkina viikonpäivinä ja tarvittaessa ympäri vuorokauden. Palvelun lähtökohtana ovat aina asiakkaan yksilölliset tarpeet ja toiveet. 

VTKL-palvelut Oy:n palveluksessa on noin 40 kotihoidon ammattilaista, jotka kaupan myötä siirtyvät vanhoina työntekijöinä uuden työantajan palvelukseen. Tavoitteena on, että henkilöstön ja toimintojen siirtyminen Hoivaan sujuu hallitusti ja jouhevasti seuraavan parin kuukauden aikana. Omistajanvaihdos ei vaikuta asiakassuhteisiin, vaan ne säilyvät ennallaan. Tutut työntekijät jatkavat asiakkaiden kanssa, ja toimitilat säilyvät Vanhustyön keskusliiton tiloissa ainakin vuoden 2016 loppuun.

Yhteyshenkilöt

Tapio Tähtinen, toimitusjohtaja
Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
p. 050 502 7518
tapio.tahtinen@hoiva.fi


Satu Helin, toiminnanjohtaja
Vanhustyön keskusliitto
p. 050 428 5244
satu.helin@vtkl.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
Alppikatu 2
00530 Helsinki

09 77501https://www.hoiva.fi

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy on Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö rs:n kokonaan omistama yhtiö. Diakonissalaitoksen pitkä historia ja vahva arvopohja luovat perustan toiminnalle asumis-, päihde- ja hoivapalvelujen vastuullisena tuottajana. Hoiva on yhteiskunnallinen yritys, joka tarjoaa palveluja ja kehittää uusia innovaatioita yhdessä asiakkaidensa kanssa. Diakonissalaitoksen Hoivan henkilöstö koostuu runsaasta 400 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisesta. Yhtiö ennakoi vuoden 2017 liikevaihdon kasvavan noin 31 miljoonaan euroon.Hoivan kotihoidon liikevaihto on tällä hetkellä noin 2 miljoonaa euroa.

Vanhustyön keskusliitto ry on runsaan 340 iäkkäiden ihmisten ja vanhusten hyväksi työskentelevän yhteisön keskusjärjestö. Jäsenyhteisöt tuottavat mm. palveluja sekä järjestävät monipuolista virkistys ja vapaa-ajan toimintaa iäkkäille ihmisille. Liiton jäseninä on myös valtakunnallisia eläkeläis- ja potilasjärjestöjä sekä tutkimusyhteisöjä. Raha-automaattiyhdistys tukee avustuksin keskusliiton toimintaa. Toinen keskeinen rahoittaja on Suomen Kansanterveysyhdistys.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitoksen Hoiva Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye