Diakonissalaitos

Helsingin Diakonissalaitos: Uuspaperittomille tarvitaan omia palveluja

Jaa
Suomeen on syntynyt uuspaperittomien ryhmä, selviää Helsingin Diakonissalaitoksen (HDL) Suojattomat-hankkeen raportista. Se ei ole yksilöiden eikä yhteiskunnan etu. Diakonissalaitos suosittelee viittä yhteiskunnallista ratkaisua.

Helsingin Diakonissalaitoksen tänään julkaiseman Suojattomat-hankkeen raportin perusteella Suomeen tulee jäämään joukko uuspaperittomia, jotka eivät poistu vapaaehtoisesti, eikä heitä pystytä viranomaistoimin poistamaan maasta. Sitä, kuinka suuri joukko tämä tulee olemaan, on vaikea ennustaa.  

”Hankkeen kenttähaastattelujen perusteella Suomeen jäädään tilanteessa, jossa elämä paperittomana on henkilölle sillä hetkellä huonoista vaihtoehdoista vähiten huono”, sanoo raportin kirjoittanut asiantuntija Tuuli Shinyella Helsingin Diakonissalaitokselta. 

Hätämajoituksen tarve on toistaiseksi ollut uuspaperittomien parissa vähäinen. Monilla uuspaperittomilla on toiveena saada työpaikka ja sitä kautta oleskelulupa. Uuspaperittomilla on lisäksi suuri tarve omakieliselle neuvonnalle, palveluohjaukselle ja psykososiaaliselle tuelle.

Uuspaperittomien myötä Suomeen syntyy erittäin haavoittuvassa asemassa oleva ihmisryhmä. Paperittomuuden myötä marginaalinen asema ja laillisten mahdollisuuksien kapeneminen esimerkiksi asumisen ja toimeentulon osalta johtaa pimeiden työ- ja asuntomarkkinoiden kasvuun. Paperittomina ihmiset ovat myös erityisen alttiita erilaiselle hyväksikäytölle. Epätoivoisessa tilanteessa myös radikalisoitumisen ja erilaisen ongelmakäyttäytymisen riski kasvaa.  

”Paperittomuuden yleistyminen ei ole yksilöiden eikä myöskään suomalaisen yhteiskunnan etu. Nyt tarvitaan järkeviä ratkaisuja”, HDL:n Diakonia ja sosiaalinen vastuu -toimialan johtaja Marja Pentikäinen sanoo. 

Siksi Helsingin Diakonissalaitos suosittaa viittä toimenpide-ehdotusta:

- Paperittomien tarpeita vastaisi toimintamalli, jossa hätämajoitus, päiväkeskus sekä ohjaus ja neuvonta sijaitsisivat samassa paikassa. Paperittomien kannalta olisi helpompaa hahmottaa kokonaisuutta, jossa heille tarjottavat palvelut löytyisivät samasta paikasta. Tämä myös vastaisi paremmin heidän tarpeisiinsa ja tehostaisi palvelujen vaikuttavuutta sekä saatavuutta. 

- Perus- ja ihmisoikeudet tulee taata myös paperittomille. Laadittaessa uusia lakeja, ohjeita ja toimintatapoja tulee päättäjien ja viranomaisten taata ihmisarvoisen elämän edellytykset kaikille, myös paperittomille. Jokaisella on oikeus välttämättömään toimeentuloon, majoitukseen, terveyteen ja perusopetukseen, ja paperittomien pääsy näihin palveluihin myös käytännön tasolla tulee varmistaa. Lisäksi on tärkeää varmistaa, että paperittomat eivät ole keskenään eriarvoisessa asemassa esimerkiksi sen perusteella, missä kunnassa he oleskelevat. On tärkeää, että turvataan paperittomien mahdollisuus hakeutua heille kuuluvien vähäisten palvelujen piiriin ilman pelkoa siitä, että heidät esimerkiksi ilmiannetaan poliisille. Maahanmuuttopolitiikka ja jokaisen perusoikeudet Suomessa tulee erottaa toisistaan. 

- Erityistä huomiota tulee kiinnittää kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin, kuten esim. lapsiin, raskaana oleviin naisiin sekä terveydentilaltaan tai mielenterveydeltään huonosti voiviin paperittomiin. Turvapaikanhakijoiden ja paperittomien psyykkinen pahoinvointi täytyy ottaa vakavasti, ja paperittomien mahdollisuutta päästä psykososiaalisen tuen piiriin täytyy lisätä.  

- Polku työelämään ja työperusteiseen oleskelulupaan helpommaksi. Paperittomien mahdollisuuksia laillistaa oleskelunsa työn perusteella olisi järkevää lisätä. Paperittomien joukossa on paljon osaamista ja potentiaalia, joka saataisiin työllistymisen kautta myös suomalaisen yhteiskunnan käyttöön. 

- Tilapäisen oleskeluluvan myöntäminen niille, jotka eivät voi palata kotimaahansa ja joita ei pystytä poistamaan maasta. Se, että Suomessa on kasvava joukko yhteiskunnan ulkopuolella eläviä paperittomia, ei ole kenenkään etu. Kannatamme kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin perustuvaa inhimillistä turvapaikkapolitiikkaa, sekä vastustamme pakkopalautuksia kriisimaihin kuten Afganistan, Irak ja Somalia. Tilanteessa, jossa kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut henkilö ei poistu Suomesta, eikä häntä pystytä viranomaistoimin poistamaan maasta, tulisi hänelle myöntää tilapäinen oleskelulupa. Sitä kautta nämä henkilöt olisivat viranomaisten tiedossa, heihin säilytetään kontakti ja he säilyisivät peruspalvelujen piirissä.

Helsingin Diakonissalaitos jatkaa paperittomille suunnattuja palvelujaan kehittämällä niitä entistä paremmin vastaamaan uuspaperittomien tarpeita. Jo nyt on käynnistetty tiivis yhteistyö seurakuntien, SPR:n ja Helsingin kaupungin kanssa. HDL etsii myös tiloja, joissa yhdessä eri toimijoiden kanssa pystyttäisiin kokonaisvaltaisemmin antamaan paperittomille ensihuoltoa.  

Suojattomat-hankkeessa on lisäksi aloitettu kansalaistoiminnan mahdollisuuksien kokeileminen paperittomien tukemiseksi. Vapaaehtoiset ovat esimerkiksi avustaneet paperittomia toimeentulotuen hakemisessa. Jatkossa kansalaistoiminnan osuutta toiminnassa kehitetään ja laajennetaan saatujen kokemusten perusteella.

Yhteyshenkilöt

Marja Pentikäinen
Toimialajohtaja
HDL
Diakonia ja sosiaalinen vastuu
p. 040 868 1558
marja.pentikainen@hdl.fi



Tuuli Shinyella
Asiantuntija
Suojattomat-hanke
p. 050 430 0442
tuuli.shinyella@hdl.fi

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonissalaitos
Diakonissalaitos
Alppikatu 2
00530 HELSINKI

09 77 501https://www.hdl.fi

Diakonissalaitos tekee työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. 155-vuotias säätiömme tarjoaa yhdessä sen Rinnekodit-palveluliiketoiminnan kanssa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluja erityistä tukea tarvitseville ihmisille Yhteiskunnallisena säätiökonsernina rakennamme oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Toiminnasta syntyvä tuotto käytetään tehtäväämme tukea kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos

CoImpact rakentaa parempaa huomista yhdessä - ensimmäiset kumppanit Helsingin kaupunki ja S-Pankki15.3.2024 13:00:00 EET | Tiedote

Diakonissalaitoksen ja Gesund Partnersin yhdessä fasilitoima, vaikuttavia tekoja ja yhteiskunnallista muutosta vauhdittava alusta CoImpact on nyt virallisesti käynnistetty. Mukaan on lähtenyt jo kaksi edelläkävijäorganisaatiota: Helsingin kaupunki ja S-Pankki. CoImpactissa uskotaan, että vain yhdessä voimme kohdata ja ratkaista yhteiskuntamme suurimmat haasteet, kuten esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ja mielenterveyskriisin.

Kivikon K-kauppiaat Maaret ja Tomi Pilkevaara saivat Auroran päivän kumppanipalkinnon: ”Suuri yllätys – ja todella suuri ilo!"8.3.2024 13:01:00 EET | Artikkeli

Kun Maaret ja Tomi Pilkevaaran kaupan naapurustoon perustettiin Rinnekodit Silta -asumisyksikkö, he päättivät tutustua Asunto ensin -periaatteella toimivaan yksikköön ja sen asukkaisiin ennakkoluulottomasti. Tästä alkoi molemmille osapuolille paljon iloa tuottanut yhteistyö, josta Pilkevaarat saivat Auroran päivän kumppanipalkinnon.

K-market Kivikon kauppiaspariskunnalle Aurora-kumppanipalkinto arjen ihmisarvotyöstä asunnottomien parissa8.3.2024 13:00:00 EET | Tiedote

Diakonissalaitos on tänään luovuttanut Aurora-kumppanipalkinnon helsinkiläisen K-market Kivikon kauppiaille Maaret ja Tomi Pilkevaaralle. Kauppiaspariskunnan ennakkoluuloton ja tiivis yhteistyö naapurustoon reilu vuosi sitten avatun entisten asunnottomien Rinnekodit Silta -yksikön kanssa on esimerkki arjen ihmisarvotyöstä ja ihmisten kohtaamisen tärkeydestä.

Vamoksen vuosi 2023: Laajennettu oppivelvollisuus näkyy nuorten kasvaneena tuen tarpeena21.2.2024 08:26:51 EET | Tiedote

Vuonna 2023 Diakonissalaitoksen Vamos-nuortenpalvelun päättäneistä, haavoittuvassa asemassa olevista nuorista 51 prosenttia siirtyi työ- ja koulutuspoluille. Näin kertoo tänään julkaistu Vamoksen vuosiraportti. Oppivelvollisuuden laajentaminen näkyy Vamoksen toiminnassa siten, että yhä useampi nuori hakeutui palvelun piiriin oppilaitoksen ohjaamana. Palvelun piirissä olevien nuorten hyvinvoinnissa on alueellisia eroja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye