Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsingin Kauppatorille suunnitellaan uudistuksia

Jaa

Kauppatorille suunnitellaan asemakaavan muutosta, jonka tavoitteena on parantaa torin viihtyisyyttä ja monikäyttöisyyttä. Kaavaluonnos laaditaan tänä vuonna.

Presidentinlinnan ja kaupungintalon edustalla sijaitseva Kauppatori on suosittu kauppapaikka, vesiliikenteen vilkas satama ja yksi Helsingin tunnetuimmista nähtävyyksistä. Alue rakennuksineen on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi.

Toritunnelman lisäksi Kauppatorilla voi etenkin kesäisin kokea tilanahtautta ja kulkureittien ruuhkautumista. Ratkaisuksi on kehitteillä monia uudistuksia.

”Aluetta kehitetään toimivana torina, liikenteen solmukohtana ja osana kävelijöiden keskustaa. Rannan kävelyreittiä, oleskelupaikkoja ja yhteyttä mereen on tarkoitus parantaa muun muassa näkö- ja kulkuesteitä poistamalla”, kertoo johtava asiantuntija Marjaana Yläjääski kaupungin asemakaavoituspalvelusta.

Uusia mahdollisuuksia merellisille palveluille

Kauppatorin asemakaavan suunnittelu perustuu periaatteille, jotka kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi joulukuussa 2016.

Kaavatyön aikana selvitetään, voisiko torille sopivaa toimintaa laajentaa nykyistä suuremmalle alueelle – Keisarinluodonlaiturille ja Vanhan kauppahallin edustalle Lyypekinlaiturille.

Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden elämään tuodaan helpotusta kehittämällä Kauppatoria ja Vanhaa kauppahallia kiertävää pyörätietä. Jalankulkijoille pyritään rajaamaan selkeämpi kulkuväylä, jotta houkutus kävellä pyörätiellä vähenee.

Uudistustavoitteet koskevat myös pysäköintialueita, jotka nykyisin sijaitsevat Kauppatorin paraatipaikoilla, Keisarinluodonlaiturilla ja Lyypekinlaiturilla. Pysäköintipaikkoja on suunnitteluperiaatteiden mukaan tarkoitus merkittävästi vähentää, jotta vapautuville alueille voidaan suunnitella uudenlaista, torin viihtyisyyttä parantavaa käyttöä. Pysäköintipaikkojen vähentämistä on tavoitteena kokeilla tänä kesänä.

Suomenlinnan lautan ja päiväristeilijöiden laitureille harkitaan alueella vaihtoehtoisia sijainteja, jotka edistäisivät vesireittiliikenteen kehittämistä kokonaisuutena. Yhtenä ideana on kehittää Vanhan kauppahallin lähellä sijaitsevan Lyypekinlaiturin ja Vironaltaan käyttöä. Myös uuden vesiliikenneterminaalin rakentamismahdollisuuksia tutkitaan.

”Selvitämme myös ympärivuotisen ravintolan sijoittumisen mahdollisuutta Kauppatorille. Kyseessä voisi olla esimerkiksi ravintolalaiva. Toisaalta näkymät merelle on tavoitteena säilyttää avarina, eli rantaan ei suunnitella alusten muuria peittämään merellistä maisemaa”, Marjaana Yläjääski kertoo.

Suunnittelun ohessa selvitetään lisäksi tulvien ehkäisyn mahdollisuudet. Myös torin valaistusta ja teknisiä järjestelmiä aiotaan uudistaa, jotta palvelujen järjestäminen alueella on jatkossa helpompaa.

Aluetta tarkastellaan laajemminkin

Suunnittelijoiden tavoitteena on laatia Kauppatorin asemakaavaluonnos tämän vuoden syksyllä, ja asemakaavatyötä jatketaan ainakin vuoden 2019 ajan. Kauppatorin suunnittelu tulee olemaan osa laajempaa keskustan ja Eteläsataman kehittämistyötä.

Kauppatorin asemakaavamuutoksen valmistelusta löytyy tarkempaa tietoa kaupungin verkkosivuilta osoitteesta www.hel.fi/suunnitelmat. Hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi esittää mielipiteitä 23.4.2018 asti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Asemakaavamuutoksen valmistelu
Marjaana Yläjääski, johtava asiantuntija
Kaupunkiympäristön toimiala, asemakaavoituspalvelu
Puh. 09 310 37045, marjaana.ylajaaski@hel.fi

Kauppatorin liikennejärjestelyt
Pekka Nikulainen, liikenneinsinööri
Kaupunkiympäristön toimiala, liikenne ja katusuunnittelu -palvelu
Puh. 09 310 37122, pekka.nikulainen@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 2244, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 1691http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnitteluun, rakentamiseen, ylläpitoon ja valvontaan liittyvistä palveluista. Toimiala aloitti 1.6.2017, jolloin Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, rakennusvirasto, rakennusvalvontavirasto, kiinteistövirasto, ympäristökeskus, asuntotuotantotoimisto ja Helsingin tukkutori yhdistivät toimintansa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.4.201817.4.2018 17:45Tiedote

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan päivän kokouksen päätöstiedote on julkaistu sivuillamme osoitteessa: https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkiymparistolautakunta/Suomi/Paatostiedote/2018/Kymp_2018-04-17_Kylk_11_Pt/index.html Lisää tietoa kaupunkiympäristölautakunnan toiminnasta: https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/paatoksenteko/kaupunkiymparistolautakunta/kaupunkiymparistolautakunta

Pakilan koulu- ja päiväkotiuudistuksen vaikutukset kiinnostavat asukkaita16.4.2018 16:27Tiedote

Pakilanpuiston ympäristön koulut ja päiväkodit ovat tulleet korjausikään ja niitä kehitetään kokonaisuutena liikuntatilojen kanssa. Kaupunki sai verkkokyselyn 78:lta ja asukastapaamisen 35 osallistujalta kommentteja ja ideoita alkuvaiheessa olevan suunnittelun ja kaavoituksen tueksi. Niiden perusteella pakilalaiset arvostavat alueensa nykyistä ilmettä, vehreyttä, rauhaa ja toimivaa arkea.

Kahden sillan peruskorjaus alkaa Helsingissä13.4.2018 15:16Tiedote

Lahdenväylän ylittävään Koskelantien risteyssiltaan tehdään korjaustoimia sekä sillan yläpuoliseen osaan että alapuolen tukirakenteisiin. Aivan aluksi puhkaistaan sillan keskisaareke, jotta liikennejärjestelyille saadaan tilaa. Koskelantien sillan kuluneet pintarakenteet eristyskerroksineen poistetaan ja vaihdetaan uusiin. Sama työ tehdään reunapalkeille ja päätyjen tukirakenteille. Sillan alapuoliset tukipilarit saavat myös uutta betonipintaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme