Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) julkaisi ensimmäisen vastuullisuusraporttinsa ja -ohjelmansa

Jaa
Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) on julkaissut vuoden 2020 vastuullisuusraportin sekä vuoteen 2024 ulottuvan vastuullisuusohjelman. Hekan vastuullisuusohjelmassa ja -raportissa painottuvat asukastyytyväisyys, henkilöstön hyvinvointi ja osaaminen, kestävä kiinteistönhoito ja asuminen sekä rehti liiketoiminta.

Vastuullisuusraportissa kuvataan Hekan toiminnan taloudelliset, ympäristölliset ja sosiaaliset vaikutukset vuodelta 2020. Raportissa käsiteltävät vastuullisuusteemat ja -näkökohdat on määritelty sidosryhmien odotusten perusteella olennaisuusperiaatetta noudattaen. Raportissa kuvataan vastuullisuustyötä muun muassa case-esimerkkien ja tunnuslukujen kautta.

Raportti perustuu Global Reporting Initiative -standardien core-laajuuteen eli jokaisesta olennaisesta päänäkökohdasta on raportoitu vähintään yksi indikaattori. Vertailuvuotena on käytetty vuotta 2019, minkä lisäksi joidenkin indikaattoreiden osalta esitetään myös historiatietoa kuvaamaan pidemmän aikavälin muutoksia. Raportissa keskitytään ainoastaan Hekan määräysvallassa oleviin asioihin eli raportti kattaa vastuullisuusluvut, jotka liittyvät suoraan yhtiön omaan toimintaan. Raportin on toteuttanut Hekan kanssa yhteistyössä EcoReal Oy.

- Mahdollistimme koronapandemian värittämänä vuonna 2020 kohtuuhintaista, laadukasta ja turvallista asumista lähes 100 000 helsinkiläiselle. Olemme edistäneet vastuullisuutta eri toimin jo pitkään, mutta tänä vuonna aloitimme siitä raportoinnin. Jatkossa raportoimme vastuullisuudesta vuosittain, Hekan toimitusjohtaja Jaana Närö kertoo.

Hekalla vastuullisuus kuuluu päivittäiseen toimintaan

Hekalla vastuullisuuden lähtökohtana on Hekan missio tarjota asukkaille kohtuuhintaista, laadukasta ja turvallista arkea. Vastuullisuustyötä ohjaavat myös Helsingin kaupungin eettiset periaatteet ja Hekan omat eettiset ohjeet sekä yhtiön toiminnan kannalta keskeisimmät YK:n kestävän kehityksen tavoitteet.

Hekalle toimintaympäristön vaikutusten ja sidosryhmien odotusten perusteella oleellisimmat vastuullisuusnäkökulmat ovat kohtuuhintainen asuminen, kestävä liiketoiminta, energiatehokkuus ja hiilijalanjäljen pienentäminen, innovatiiviset ratkaisut, kestävät hankinnat ja kestävä kiinteistöomaisuuden hallinta. Hekan vastuullisuusohjelma seuraa yhtiön toimintaa sosiaalisen vastuun, ympäristövastuun sekä taloudellisen vastuun ja hyvän hallinnon näkökulmista.

Vastuullisuuden painopisteitä Hekalla ovat

  • Tyytyväiset asukkaat: Tarjoamme viihtyisiä asuntoja, joissa on turvallista asua. Pysyvä ja laadukas asuminen luo pohjan hyvinvoinnille. Tuotamme asumisen parasta arkea.
  • Hyvinvoiva ja osaava työyhteisö: Työyhteisömme on tärkein voimavaramme, joten panostamme henkilöstömme työhyvinvointiin, osaamisen kehittämiseen sekä työoloihin. Onnistumme ja kehitymme yhdessä.
  • Kestävä kiinteistönhoito ja rakentaminen: Ympäristövaikutusten vähentäminen on tärkeä osa toimintaamme. Toimimme aktiivisesti ilmastonmuutosta vastaan ja vauhditamme Helsinkiä hiilineutraaliksi.
  • Rehti liiketoiminta: Kohtuuhintainen asuminen on vastuullisen toimintamme perusta. Toimimme läpinäkyvästi ja ketterästi sekä edistämme vastuullisia hankintoja.

Vastuullisuusohjelmassa on asetettu edellä kuvatuille painopisteille tavoitteita ja toimenpiteitä, joiden toteutumista seurataan ja raportoidaan säännöllisesti.
Hekan vastuullisuusraportti ja -ohjelma on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa www.hekaoy.fi/vastuullisuus.


Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka)
Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka)
Viipurinkatu 2
00510 Helsinki

http://www.hekaoy.fi

Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) on Helsingin kaupungin omistama yhtiö. Heka on noin 50 000:lla Helsingissä sijaitsevalla ara-vuokra-asunnollaan Suomen suurin vuokranantaja. Noin 15 prosenttia helsinkiläisistä asuu Hekalla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka)

Heka yhtenäistää vuokrasopimukset – samat sopimusehdot mahdollistavat paremman asumisviihtyvyyden9.4.2024 09:53:02 EEST | Tiedote

Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) yhtenäistää asukkaidensa vuokrasopimukset vaiheittain vuosien 2024–2026 aikana. Vuokrasopimusten sisältöä päivitetään siten, että jatkossa kaikilla vuokralaisilla on samat vuokrasopimuksen ehdot. Yhtenäistäminen muuttaa joitakin vuokrasopimuksen ehtoja, mutta ei vaikuta asunnon vuokraan. Tupakointikielto asuntojen sisä- ja ulkotiloissa laajenee kaikkiin Hekan asuntoihin, mikä parantaa asumisterveyttä.

Hekan uusi, ainutlaatuinen vuokratalo tuottaa lähes kaiken käyttämänsä energian ja viilentää asuntoja kesällä ilman lisäpäästöjä29.11.2023 08:00:00 EET | Tiedote

Helsingin kaupungin energiapilottihankkeessa on haluttu rakentaa mahdollisimman vähän energiaa kuluttava rakennus. Näin on pyritty kehittämään monistettavia ratkaisuja tulevaisuuden kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon, jotta Hiilineutraali Helsinki 2030 -tavoite saavutettaisiin. Energiapilotti on ensimmäinen Hekan vuokratalo, johon on suunniteltu sekä tuloilman viilennys että lattiaviilennys.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye