Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupungin tilinpäätös 2018: Kaupungin talous on vahvalla pohjalla

Jaa
Vuosi 2018 oli Helsingin taloudessa myönteinen. Toimintakate toteutui 81 miljoonaa euroa talousarviota parempana. Kaupungin ulkoisten toimintamenojen kasvu edelliseen vuoteen verrattuna oli 2,8 prosenttia. Kasvu oli maltillinen verrattuna menokasvuun muissa suurissa kaupungeissa tai koko kuntakentällä. Helsingin investointitaso oli vuosien 2017 ja 2016 tapaan korkea.

Helsingissä asui vuoden 2018 lopussa noin 649 800 asukasta. Väkiluku kasvoi 6 500 hengellä. Kasvu oli suhteellisesti pienempi kuin sitä edeltävänä vuonna, mutta edelleen varsin huomattava.

‒ Viime vuonna kaupunki investoi 625 miljoonaa kasvavan kaupungin tarpeisiin. Helsingin täytyy varmistaa, että kaupungin kasvu tapahtuu kestävästi. Tämä edellyttää investointeja palveluihin, liikenneratkaisuihin ja asumiseen, toteaa pormestari Jan Vapaavuori.

Asuntorakentamisen ennätysvuosi

Vuodenvaihteessa 2018 rakenteilla oli 10 032 asuntoa, mikä on merkittävästi suurempi määrä kuin aiempina vuosina. Asuntorakentamisen 6 000 asunnon tavoite ylitettiin. Voimakkaan kaupungistumisen ja hyvän tontti-, kaava- ja rakentamiskelpoisuustilanteen seurauksena aloitettiin yhteensä 7 943 asunnon rakentaminen. Asuntoja valmistui 4 843 ja rakennuslupia myönnettiin yhteensä 7 109. 

Kaupungin tilikauden tulos edelleen hyvä

Kaupungin tilikauden tulos oli 386,8 miljoonaa euroa ollen 199 miljoonaa euroa talousarviota parempi. Vuoden 2017 tulos oli 483,1 miljoonaa euroa ja vuoden 2016 tulos 470,2 miljoonaa euroa. Vuoden 2018 tulos mahdollistui, kun toimintakate toteutui talousarviota parempana (81 miljoonaa euroa) ja vero- sekä valtionosuustulot kasvoivat talousarviossa ennakoitua enemmän (106 miljoonaa euroa). Myös korkomenot olivat talousarviota pienemmät (12 miljoonaa euroa).

Kaupungin ulkoisten toimintamenojen kasvu edelliseen vuoteen verrattuna oli 2,8 prosenttia. Kasvu oli maltillinen verrattuna menokasvuun muissa suurissa kaupungeissa tai koko kuntakentällä. Kaupunkistrategian käyttötalouden toimintamenoja mitoittavan taloustavoitteen mukaiset menot kasvoivat vuonna 2018 noin 2,0 prosenttia.

Vuosikate oli 752 miljoonaa euroa. Vuosikate osoittaa tulorahoituksen, joka jää käytettäväksi investointeihin ja lainan lyhennyksiin. Vuosikate oli 206 miljoonaa euroa korkeampi kuin talousarviossa ennakoitiin, johtuen erityisesti ennakoitua paremmasta verotulokertymästä.

Toiminnan ja investointien rahavirta toteutui 150,7 miljoonaa euroa positiivisena. Tämä keskeinen kaupungin talouden tilannetta kuvaava tunnusluku toteutui heikompana kuin edellisenä vuonna (245 miljoonaa euroa 2017). Syynä edellistä vuotta matalampaan tasoon oli alempi vuosikatteen taso.

Verotuloissa hienoista kasvua

Verotuloja kertyi 3 416,6 miljoonaa euroa eli kokonaisverotulot toteutuivat 35,8 miljoonaa euroa edellisvuotta korkeampina. Verotuloa kertyi yhteisöverotuotot ja kiinteistövero mukaan luettuna 1,1 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Vuoden 2018 alusta Helsingin kunnallisveroprosenttia laskettiin puolella prosentilla. Helsingin verotulojen kehitys oli parempi kuin maassa keskimäärin, vaikka Helsinki alensi veroprosenttiaan. Helsingin ansiotuloveropohja on kasvanut viime vuosina paremmin kuin maassa keskimäärin.

Valtionosuustilitykset olivat 197,3 miljoona euroa ja ne laskivat hieman alle 23 miljoonaa euroa edelliseen vuoteen verrattuna kilpailukykysopimukseen liittyvien leikkausten seurauksena sekä verotulopohjan eroihin liittyvän valtionosuuksien tasauksen kasvun kautta.

Asukasta kohden 1 693 euroa lainaa

Lainaa kaupungilla oli 1 693 euroa asukasta kohden, kun vuonna 2017 määrä oli 1 871 euroa. Lainakanta oli vuoden lopussa 1 100 miljoonaa euroa. Kaupungin maksuvalmius oli vuoden lopussa 91 päivää. Kaupungin maksuvalmiudessa on mukana myös kaupungin konsernitilillä olevat konserniyhteisöjen tilivarat. Kaupungin lainakanta (raha- ja vakuutuslaitoslainat) aleni 106 miljoonaa euroa.

Helsingin kaupunkikonsernin vuoden 2018 vuosikate heikkeni vuodesta 2017 noin 35 miljoonalla eurolla ollen 1 358 miljoonaa euroa. Helsingin kaupungin vuosikate aleni 86 miljoonaa euroa vuonna 2018 edelliseen vuoteen verrattuna. Näin ollen tytäryhteisöjen vaikutus kaupunkikonsernin vuosikatetta nostavasti oli yli 50 miljoonaa euroa edellistä vuotta parempi. Ennen kaikkea Helen Oy:n toiminta oli edellistä vuotta kannattavampaa. Tytäryhteisöjen yhteenlaskettu investointitaso oli 1 093,5 miljoonaa euroa ja se oli 328,9 miljoonaa euroa edellisen vuoden tasoa (764,6 miljoonaa euroa) suurempi.

Kaupunginvaltuusto käsittelee tilinpäätöksen kesäkuussa

Kaupunginhallitus käsittelee tilinpäätöstä maanantaina 18. maaliskuuta. Kaupunginvaltuuston käsittelyyn tilinpäätös etenee kesäkuussa.

Tilinpäätös 2018 (pdf)

Tilinpäätöstiivistelmä 2018 (pdf)

Helsingin kaupungin Tilinpäätös 2018 ja Tilinpäätöksen 2018 tiivistelmä myös liitteinä.

Meddelandet på svenska finns bifogat. Please find attached the press release in English.

Tiedotteen lähetti:
Paula Katajamäki
Kaupunginkanslia, viestintä
puh. 0505933426
paula.katajamaki@hel.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Pormestarin erityisavustaja Hanna Laine, 040 504 4406 hanna.e.laine@hel.fi


Talousarviopäällikkö Matti Malinen, 050 380 9874, matti.malinen@hel.fi

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus sai katsauksen Ilmalan hallin tilanteeseen28.3.2024 11:01:11 EET | Tiedote

Helsingin kaupunginhallitus kuuli kokouksessaan 28. maaliskuuta katsauksen Ilmalan hallin tilanteesta. Ilmalan halli on ollut suljettuna vuoden 2022 helmikuun lopusta lähtien, jolloin Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa. Tilanne on pitkittyessään monella tapaa haastava. Hallin auki saamisella on tärkeä merkitys kulttuuri- ja liikunta-aloille sekä suurtapahtumille ja muulle elinkeinoelämälle.

Helsingin kumppaneina pohjoismaisten Michelin-ravintoloiden julkistamistilaisuudessa ovat Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo27.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet julkistetaan Helsingissä 27. toukokuuta 2024 MICHELIN Guide Ceremony Nordic Countries -tilaisuudessa. Helsingin kanssa yhtä ravintola-alan tärkeimmistä tapahtumista ovat toteuttamassa Visit Finlandin rinnalla Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye