Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaoston päätökset

Jaa

Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui maanantaina 27. marraskuuta 2017.

Elinkeinojaosto päätti varata Jätkäsaaresta alueen Royal Areena Oy:n liikunta- ja kylpylähotellihankkeen suunnitteluun liittyen.

Lisäksi elinkeinojaosto kuuli Helsingin kaupungin korkeakouluyhteistyön merkittävimpien hankkeiden esittelyn. Helsingin seudulla on noin 100 000 opiskelijaa ja korkeakoulujen merkitys osaavan työvoiman, tutkimustiedon, innovaatioiden ja uusien ratkaisujen synnyttämisessä on olennainen. Korkeakouluyhteistyöllä rakennetaan myös vetovoimaisempaa ja elinvoimaisempaa kaupunkia.

Asiaa esittelivät kilpailukyky ja kansainväliset asiat -yksikön päällikkö Santtu von Bruun ja erityissuunnittelija Ida Björkbacka kaupunginkanslian elinkeino-osastolta. 

Päätöstiedote on luettavissa elinkeinojaoston sivuilta.

Elinkeinojaoston seuraava kokous on maanantaina 11. joulukuuta 2017.

Taustatietoa

Elinkeinojaosto on strateginen, laajoja linjauksia määrittelevä toimielin, jolla on merkittävä ohjausrooli kaupungin elinkeinopolitiikassa. Elinkeinojaoston puheenjohtajana toimii pormestari Jan Vapaavuori.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Laura Itävaara
viestintäkoordinaattori
Helsingin kaupunki
Kaupunginkanslia
Talous- ja elinkeinoviestintä
Puh. (09) 310 36336 ja 050 547 5706
laura.itavaara@hel.fi

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Helsingin kaupunginkanslia on kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen suunnittelu-, valmistelu- ja toimeenpanoelin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti lausunnosta valinnanvapauslakiehdotukseen13.12.2017 21:30Tiedote

Helsingin kaupunginvaltuusto teki periaatepäätöksen lausunnoksi maan hallituksen esitysluonnoksesta, joka koskee lakia asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Valtuusto päätti lausunnosta pitkän keskustelun ja kahden äänestyksen jälkeen. Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran esittämä lisäys lausuntoon hyväksyttiin äänin 66-2. Lisäyksen mukaan kaikki tuottajat osallistuvat yhtäläisesti opetuksen ja tutkimuksen kustannuksiin (lausunnon kohdassa 130). Valtuutettu Daniel Sazonovin vastaehdotus hävisi äänestyksessä äänin 59-22.

International House Helsinki -palvelulla vilkas avajaisviikko12.12.2017 10:00Tiedote

Pääkaupunkiseudulle hiljattain muuttaneita kansainvälisiä osaajia ja Uudenmaan alueella toimivia työnantajia palveleva International House Helsinki (IHH) keräsi ensimmäisen toimintaviikkonsa aikana päivittäin noin parisensataa kävijää. Valtaosa asiakkaista on maistraattiin saapuvia väestötietojärjestelmään rekisteröityjiä, jotka voivat nyt samalla käynnillä hyödyntää kaupungin maahanmuuttoneuvonnan, Verohallinnon, Kelan, TE-toimiston ja Eläketurvakeskuksen palveluita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme