Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaoston päätökset

Jaa

Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui maanantaina 19. maaliskuuta 2018.

Elinkeinojaosto kuuli tilannekatsauksen Tallinna-rautatietunnelin esiselvityksen tuloksista.

Uudenmaan liitto, Harjun lääninhallitus, Helsingin ja Tallinnan kaupungit, Viron liikenneministeriö ja Suomen liikennevirasto toteuttavat kaksivuotista FinEst Link -aluekehityshanketta, jonka johdolla laadittu tunnelin toteutettavuusselvitys valmistui helmikuussa 2018. Liikenne- ja viestintäministeriö kokosi maaliskuussa 2018 työryhmän arvioimaan mahdollisia jatkotoimia. Työryhmässä on edustus Suomen ja Viron liikenne- ja viestintäministeriöistä, sekä Helsingin ja Tallinnan kaupunkien edustajat. Jatkoselvityksen on määrä valmistua toukokuussa 2018.

Lisäksi jaosto kuuli katsauksen toimitilamarkkinoiden kehityksestä sekä suunnitteilla ja vireillä olevista elinkeinopoliittisesti merkittävistä maankäytön hankkeista ydinkeskustassa ja Hakaniemessä.

Elinkeinojaosto päätti jatkaa varausta Hartelalle Pasilan Ilmalanrinteen toimistohankkeen suunnittelua varten. Lisäksi jaosto varasi Jätkäsaaresta tontin Vastint Hospitality B.V.:lle hotellin suunnittelua varten sekä Kampista alueen ja rakennuksen elokuvakeskuksen suunnittelua varten. Elokuvakeskusta kaavaillaan Kampin vanhaan linja-autoasemarakennukseen ja sen viereen maan alle. 

Päätöstiedote on luettavissa elinkeinojaoston sivuilta.

Elinkeinojaoston seuraava kokous on maanantaina 16. huhtikuuta 2018.


Taustatietoa

Elinkeinojaosto on strateginen, laajoja linjauksia määrittelevä toimielin, jolla on merkittävä ohjausrooli kaupungin elinkeinopolitiikassa. Elinkeinojaoston puheenjohtajana toimii pormestari Jan Vapaavuori.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Laura Itävaara
viestintäkoordinaattori
Helsingin kaupunginkanslia
Talous- ja elinkeinoviestintä
Puh. 050 547 5706
S-posti: laura.itavaara@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Helsingin kaupunginkanslia on kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen suunnittelu-, valmistelu- ja toimeenpanoelin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme