Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginhallituksen päätökset 18.3.

Jaa
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi omalta osaltaan vuoden 2018 tilinpäätöksen. Kaupunginhallitus päätti myös esittää luonnonsuojelualueen perustamista Korkeasaaren luodolle sekä muuttaa Länsi-Pasilan Pöllölaakson asemakaavaa.

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä omalta osaltaan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätöksen. Tilikauden tulos on ennen varausten ja rahastojen muutoksia 386,8 miljoonaa euroa ja oli näin ollen 199 miljoonaa euroa talousarviota parempi.

Vuoden 2018 tulos tuli mahdolliseksi, kun toimintakate toteutui talousarviota parempana (81,3 miljoonaa euroa) ja vero- sekä valtionosuustulot kasvoivat talousarviossa ennakoitua enemmän (106 miljoonaa euroa). Myös korkomenot olivat talousarviota pienemmät (12 miljoonaa euroa).

Vuoden 2017 tulos oli 483,1 miljoonaa euroa ja vuoden 2016 tulos 470,2 miljoonaa euroa.

Lisätietoa:

Tilinpäätös

Helsingin kaupungin uutinen tilinpäätöksestä 14.3.

Kaupunginhallitus esittää luonnonsuojelualueen perustamista Korkeasaarenluodolle

Kaupunginhallitus päätti esittää Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, että se perustaa Korkeasaarenluodon luonnonsuojelualueen sekä vahvistaa alueen hoito- ja käyttösuunnitelman. 

Korkeasaarenluoto on Korkeasaaren länsipuolella sijaitseva pieni (0,58ha) kallioluoto ja yksi Helsingin luonnonsuojeluohjelman 2015–2024 alueista. Suunniteltu luonnonsuojelualue sisältää Korkeasaarenluodon sekä sitä ympäröivän vesialueen 25 metrin säteeltä.

Kaupunginhallituksen mukaan Korkeasaarenluoto täyttää luonnonsuojelulain edellyttämät luonnonsuojelualueen perustamisen yleiset edellytykset. Alueella on uhanalainen, harvinainen tai harvinaistuva eliölaji, eliöyhteisö tai ekosysteemi, jonka suojelutason säilyttämistä luonnonsuojelualueen perustaminen parantaa.

Pöllölaaksoon ehdotetaan asemakaavamuutosta

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle asemakaavamuutosta Länsi-Pasilan Pöllölaaksoon. Muutos koskee Ilmalassa Radiokadun ja Ilmalankadun kulmassa olevaa aluetta, joka on tällä hetkellä mediayhtiö MTV Oy:n käytössä.

Asemakaavan muutos mahdollistaa asuinkerrostalojen rakentamisen noin tuhannelle asukkaalle ja 16-kerroksiselle tornitalolle. Tavoitteena on yhtenäisen, suuren korttelipihan ympärille muodostuva kokonaisuus.

Kaikki kaupunginhallituksen 18.3. kokouksen päätökset ovat luettavissa täällä.

Maisa Hopeakunnas
Tiedottaja, Helsingin kaupunginkanslia
P. 09 310 27821
maisa.hopeakunnas@hel.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Syötävä Helsinki valtaa kaupungin touko-kesäkuussa17.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Syötävä Helsinki -ruokaviikot kutsuvat tutustumaan Helsingin monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan 24.5.–16.6.2024. Paikallisten ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen toimijoiden yhteistyöllä on saatu kokoon lähes sadan tapahtuman kattaus, josta löytyy herkullisia maistiaisia niin fine diningin, burgereiden, perinteisten ja etnisten makujen kuin juomakulttuurinkin ystäville.

Feast Helsinki to shine a light on local food scene in May and June17.4.2024 09:30:00 EEST | Press release

This summer, the City of Helsinki is joining operators in the local restaurant, tourism and event sectors to arrange a celebration of the capital’s unique culinary culture. Scheduled for 24 May to 16 June 2024, the Feast Helsinki food festival will showcase the city’s eclectic range of delicious food and beverages. A programme of close to 100 events has been put together offering taste experiences for lovers of fine dining and burgers as well as traditional and ethnic dishes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye