Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginhallitus esittää Vallilanlaakson raitiotien asemakaavan hyväksymistä

Jaa
Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle Vallilan raitioliikenne-, katu- ja puistoalueen asemakaavan hyväksymistä sekä Kumpulan puistoaluetta koskevan asemakaavan muutosta. Kaavaratkaisun toteuttaminen mahdollistaa raitiotieyhteyden Kalasataman ja Pasilan välille.

Asemakaava koskee Vallilanlaakson käytöstä poistunutta junarata-aluetta, Vallilanlaakson puistoa ja Mäkelänrinteen uintikeskuksen korttelialueeseen rajautuvaa puiston reunaa.

Kaavaratkaisu mahdollistaa poikittaisen raideyhteyden Kalasataman ja Pasilan välille sekä säteittäisten runkoyhteyksien toteuttamisen. Pyöräliikenteen laatukäytävä, baana, on sijoitettu suunnitelmassa raitiotien rinnalle. Yhteys toteutetaan raitioliikenteelle soveltuvana nurmiratana, jolla ei sallita moottoriajoneuvoliikennettä. Yhteys on linjattu niin, että se sopeutuu puistoympäristöön ja haittaa mahdollisimman vähän puistoalueen muuta käyttöä.

Asia etenee kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

Kaikki kaupunginhallituksen 25.3. kokouksen päätökset voi lukea päätöstiedotteesta.

Maisa Hopeakunnas
Tiedottaja, Helsingin kaupunginkanslia
P. 09 310 27821
maisa.hopeakunnas@hel.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus sai katsauksen Ilmalan hallin tilanteeseen28.3.2024 11:01:11 EET | Tiedote

Helsingin kaupunginhallitus kuuli kokouksessaan 28. maaliskuuta katsauksen Ilmalan hallin tilanteesta. Ilmalan halli on ollut suljettuna vuoden 2022 helmikuun lopusta lähtien, jolloin Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa. Tilanne on pitkittyessään monella tapaa haastava. Hallin auki saamisella on tärkeä merkitys kulttuuri- ja liikunta-aloille sekä suurtapahtumille ja muulle elinkeinoelämälle.

Helsingin kumppaneina pohjoismaisten Michelin-ravintoloiden julkistamistilaisuudessa ovat Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo27.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet julkistetaan Helsingissä 27. toukokuuta 2024 MICHELIN Guide Ceremony Nordic Countries -tilaisuudessa. Helsingin kanssa yhtä ravintola-alan tärkeimmistä tapahtumista ovat toteuttamassa Visit Finlandin rinnalla Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye