Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi talousarvioehdotuksen raamin

Jaa

Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 28.5. vuoden 2019 talousarvioehdotuksen raamin, lähiörahaston muuttamisen osallisuusrahastoksi sekä Laakson yhteissairaalaa koskevan sopimuksen.

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä vuoden 2019 talousarvioehdotuksen raamin sekä vuosien 2019 - 2021 taloussuunnitelmaehdotuksen laatimisohjeet.

Samalla kaupunginhallitus päätti, että vuoden 2019 talousarviomäärärahojen taso tarkistetaan vastaamaan tuoreimpia ennusteita kustannustason muutoksesta (peruspalveluien hintaindeksi) ja väestönkasvusta kaupunkistrategiassa sovitulla tavalla talousarviovalmistelun edetessä.

Lähiörahastosta osallisuusrahasto

Kaupunginhallitus hyväksyi lähiörahaston muuttamisen osallisuusrahastoksi. Lähiörahastosta jaettiin viime viikolla viimeisen kerran rahoituksia hankkeille, jotka parantavat lähiöiden viihtyisyyttä ja toiminnallisuutta sekä ikääntyvien kaupunkilaisten palvelumahdollisuuksia. Kaupunginhallituksen päättämä summa oli viisi miljoonaa. Uudesta osallisuusrahastosta rahoitetaan osallistuvan budjetoinnin kustannukset.

Kaupunginvaltuusto päättää osallisuusrahaston perustamisesta 13.6.

Laakson yhteissairaalan hankesuunnittelun sopimus hyväksyttiin

Kaupunginhallitus hyväksyi Helsingin kaupungin sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän Laakson yhteissairaalan hankesuunnitteluvaihetta ja siihen liittyvää hankintayhteistyötä koskevan sopimuksen. Hankesuunnittelun arvonlisäveroton kokonaiskustannus on enintään 9 000 000 euroa ja Helsingin kaupungin osuus hankesuunnittelun kustannuksesta on arvonlisäverottomana enintään 5 310 000 euroa.

Muita kaupunginhallituksen kokouksessa 28.5. käsiteltyjä asioita olivat muun muassa määrärahojen myöntäminen projektialueiden puistojen ja liikunta-alueiden rakentamista varten sekä Helsingin kaupungin ympäristöraportti.

Kaikki kaupunginhallituksen päätökset ovat luettavissa täällä.

Maisa Hopeakunnas
tiedottaja, Helsingin kaupunginkanslia
P. 09 310 27281
maisa.hopeakunnas@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Helsingin kaupunginkanslia on kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen suunnittelu-, valmistelu- ja toimeenpanoelin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kansainvälisten kiinteistösijoittajien rooli kasvaa pääkaupunkiseudun kiinteistösijoitusmarkkinoilla21.2.2019 13:26:14Tiedote

Ulkomaiset sijoittajat tekivät lähes kaksi kolmasosaa kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen kaupoista Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoilla vuonna 2018. Kiinteistösijoittajat ovat kiinnostuneet erityisesti pääkaupunkiseudusta, jossa tehtiin yli 60 % Suomen kiinteistökaupoista. Syitä kansainvälisten kiinteistösijoittajien kiinnostukseen erityisesti Suomea kohtaan ovat hienoisesti korkeampi nettotuottotaso verrokkimaihin verrattuna hyvä talouskehitys, moniin muihin Euroopan maihin verrattuna jäljessä kulkeva taloussykli, liiketoimintaympäristön vakaus, turvallisuus ja läpinäkyvyys sekä Suomen kuuluminen euroalueeseen. Asiat käyvät ilmi Helsingin kaupunginkanslian tuoreesta tilastojulkaisusta.

Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli valtuutettujen aloitteita14.2.2019 00:06:56Tiedote

Kaupunginvaltuuston kokouksessa käytiin keskiviikkoiltana 13.2. laaja aloitekäsittely, jonka aikana käsiteltiin 15 valtuutettujen tekemää aloitetta. Erityisesti valtuutettu Atte Harjanteen aloite liha- ja maitotuotteiden kulutuksen puolittamiseksi kaupunkikonsernissa vuoteen 2025 mennessä johti pitkään keskusteluun. Tiukan äänestyksen jälkeen asia palautettiin valmisteluun ja kaupungilta edellytetään suunnitelmaa tämän tavoitteen toteuttamiseksi.

Helsingin Mukana-ohjelma hakee systeemisiä ratkaisuja syrjäytymisen ehkäisyyn12.2.2019 09:00:14Tiedote

Syrjäytyminen on usein kasauma vastoinkäymisiä ja huonoja lähtökohtia. Nuoren ihmisen kohdalla riskit voivat sekoittua viheliäiseksi vyyhdiksi, josta on vaikea erottaa, mikä tekijä oli sen alullepanija. Helsinki käynnistää laajan ja kokonaisvaltaisen Mukana-ohjelman, joka tähtää lasten ja nuorten syrjäytymisen, sen ylisukupolvisen periytymisen ja alueellisen eriytymisen vähenemiseen Helsingissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme