Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginhallitus päätti laajentaa kesäsetelijärjestelmää kertaluonteisesti

Jaa
Helsingin kaupunginhallitus päätti 29.3. laajentaa nuorten kesäsetelijärjestelmää kertaluonteisesti ensi kesäksi. Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi kaupungin tilinpäätöksen 2020 ja varasi alueen liikuntakeskuksen suunnittelua varten Myllypurossa.

Kaupunginhallitus myönsi määrärahan nuorten kesäsetelin käytön laajentamiseen ja nuorten työllistämiseen Job’d-toimintamallin avulla. Määräraha on noin 780 000 euroa, josta noin 720 000 euroa ohjataan kesäsetelin käytön laajentamiseen ja 60 000 euroa nuorten työllistämiseen Job’d-toimintamallin avulla.

Nuorten työllistymistä tukevaa kesäseteliä on jaettu vuodesta 2005 kaikissa Helsingin kouluissa 9-luokkalaisille. Kesäsetelijärjestelmää on tarkoitus laajentaa kertaluontoisesti ensi kesäksi vuonna 2004 syntyneille, joista valtaosa päättää toisen asteen ensimmäistä vuotta. Toimenpiteen arvioidaan tukevan palautumista koronatilanteesta.

Job’d on Helsingin kaupungin ja Me-säätiön kehittämä toimintamalli nuorille, joilla ei ole lainkaan tai on erittäin vähän aiempaa työkokemusta. Job’d-toimintamallia on rahoitettu Me-Säätiön Helsingin kaupungille antamalla lahjoituksella, jota on jäljellä 60 000 euroa. Job’d-toimintamallia on tarkoitus laajentaa tulevana kesänä nuorten työllistämiseen kesätapahtumiin.

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupungin tilinpäätöksen 2020

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupungin tilinpäätöksen 2020. Helsingin vuoden 2020 tilinpäätöksen mukaan kaupunki investoi enemmän kuin edellisenä vuonna. Toiminnan ja investointien rahavirta jäi vain 9 miljoonaa euroa negatiiviseksi huolimatta edellistä vuotta merkittävästi korkeammasta investointitasosta. Tulos ylitti talousarvion 234 miljoonalla eurolla. Tähän vaikutti merkittävästi valtiolta saadut kertaluonteiset kompensaatiot koronapandemiasta aiheutuneisiin taloudellisiin menetyksiin.

Kaupunginvaltuusto käsittelee tilinpäätöstä kesäkuussa.

Kaupunginhallitukselta uusi päätös kuntavaalien äänestyspaikoista vaalien siirtymisen takia

Kaupunginhallitus on muuttanut päätöksiään kuntavaalien yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja vaalipäivän äänestyspaikoista vaalien siirtymisen takia.

Kaupunginhallitus siirtää yleisen ennakkoäänestyspaikan Pasilan kirjastosta Messukeskukseen ja Kauppakeskus Kaaresta Kanneltaloon. Kaupunginhallitus määrää Malmin lentokentälle perustettavaksi drive-in ulkoennakkoäänestyspaikan. Lisäksi Töölön kisahallin yleinen ennakkoäänestyspaikan yhteydessä on mahdollista järjestää drive-in äänestys autoilijoille ja kevyen liikenteen käyttäjille.

Vaalipäivän äänestyspaikoista kaupunginhallitus siirtää 11 äänestysalueella äänestyspaikat suurempiin tiloihin koronaturvallisuuden parantamiseksi. Lisäksi yhdellä äänestysalueella äänestyspaikka siirretään eri tilaan, koska alkuperäinen tila ei ole käytössä äänestystä varten.

Kaupunginhallitus varasi alueen liikuntakeskuksen suunnittelua varten Myllypurossa

Kaupunginhallitus varasi Myllypuron jääurheilukeskus Oy:lle alueen liikuntakeskuksen suunnittelua varten. Varaus on voimassa vuoden 2022 loppuun. Tontti sijaitsee Myllypurossa Ratasmyllynkujalla.

Myllypuron jääurheilukeskus Oy:n tarkoituksena on rakentaa varattavalle alueelle monitoimiliikuntakeskus, jossa pika- ja taitoluistelu ovat keskeisessä osassa. Jääurheilukeskukseen on suunniteltu mm. 400 metrin pikaluistelurata ja kaksi jääkaukaloa. Täysimittainen pikaluistelurata mahdollistaa oheistiloineen pikaluistelun harrastamisen sisätiloissa ensimmäistä kertaa Suomessa.

Myllypuron jääurheilukeskus Oy:n omistavat Luisteluliitto ry ja Taitoluisteluliitto ry molemmat 50 prosentin osuudella.

Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi valtion ja Helsingin kaupungin välisen yhteistyösopimuksen uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon toteuttamiseksi. Yhteistyösopimuksen tarkoituksena on sopia kustannusten jaon periaatteista sopijapuolten välillä.

Kaupunginhallitus teki myös jatkopäätöksen perusopetuksen poikkeusjärjestelyjen mahdollistamisesta. Päätös on voimassa 7.4. - 6.5.2021 tai kunnes asiasta toisin päätetään. Edelliset tätä asiaa koskevat päätökset on tehty kuukausittain elokuusta 2020 alkaen.

Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.

Ilona Turtola
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 040 192 90 03
ilona.turtola@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki ja Helsingin poliisilaitos tiivistävät vuosia jatkunutta yhteistyötään lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi sekä rikosten vähentämiseksi16.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Helsingin kaupunki ja Helsingin poliisilaitos ovat sopineet tiivistyvästä yhteistyöstä lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyen. Yhteistyötä edistetään viranomaistyöryhmä Ankkuria koskevalla sopimuksella sekä laajemmalla yhteistyöpöytäkirjalla, joka sinetöi operatiivisen tason monitoimijaisen yhteistyön lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi sekä rikosten vähentämiseksi.

C21-kaupunkien kaupunginjohtajat: Kuntien talous kaipaa pysyvyyttä, ei leikkauksia12.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

C21-kaupunkien johtajat ovat huolissaan valtiovarainministeriön kehysehdotuksesta. Pohjaesityksessä sekä työllisyyden että kotoutumisen ja kansainvälisen osaamisen määrärahoihin on kohdistumassa leikkauksia. Tämän lisäksi on edelleen epäselvää, kompensoidaanko kunnille vuodesta 2025 eteenpäin sote-uudistuksesta johtuvaa yllättävää valtionosuuksien lisäleikkausta. Hallitus kokoontuu 15.–17. huhtikuuta kehysriiheen, jossa päätetään julkisen talouden suunnitelmasta seuraaville neljälle vuodelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye