Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaHelsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Helsingin kaupunginkirjasto julkistaa kirjoituskilpailun

Jaa

Helsingin kaupunginkirjasto julkistaa kirjoituskilpailun, jonka teemana on toivo. Toivo suuntautuu aina tulevaisuuteen. Kirjoittaminen on yhteyden luomista. Tarkoitus on tuoda kirjoittamalla toivoa poikkeusaikojen näköalattomuuteen ja eristyneisyyteen.

Osallistu kirjoituskilpailuun! Kuva: Unsplash
Osallistu kirjoituskilpailuun! Kuva: Unsplash

Kilpasarjoja on kaksi. Nuorten sarjassa kilpailevat 12–20-vuotiaat. Aikuisten kilpasarja on tarkoitettu 21 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille kirjoittajille.

Tekstit voivat olla muodoltaan ja lajiltaan mitä vain, mutta tuotosten enimmäispituus on 5 sivua. Kuka tahansa voi osallistua kilpailuun mistä päin Suomea tahansa joko suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Molemmissa sarjoissa palkitaan kolme parasta kirjakaupan lahjakortein (30, 50 tai 75 euroa).

Kirjoittamisaikaa on Lainan päivään 8.2. Voittajat julkistetaan maanantaina 1.3.2021. 

Parhaat tekstit julkaistaan pääkaupunkiseudun kirjastojen Helmet-verkkosivuilla. Kirjasto pidättää oikeuden julkaista kilpailutekstejä veloituksetta.

Kilpailun tuomariston muodostavat Helsingin kaupunginkirjaston asiantuntevat lukijat.

Lähetä kilpailutekstin mukana seuraavat tiedot: nimi, ikä, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.

Kilpailuteksti lähetetään sähköpostilla osoitteeseen niina.holm@hel.fi tai postitetaan osoitteella Keskustakirjasto Oodi/Kirjoituskilpailu, Töölönlahdenkatu 4, 00100 Helsinki.



Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Helsingin kaupunginkirjasto
Keskustakirjasto Oodi
Informaatikko Niina Holm
niina.holm@hel.fi, 040 1925181

Helsingin kaupunki/kulttuuri ja vapaa-aika/viestintä- ja markkinointipalvelut
Viestintäsuunnittelija Terhi Hyvärinen
terhi.hyvarinen@hel.fi, 040 1847746

Kuvat

Osallistu kirjoituskilpailuun! Kuva: Unsplash
Osallistu kirjoituskilpailuun! Kuva: Unsplash
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/

* * *
Helsingin kaupunginkirjasto on Suomen suurin yleinen kirjasto ja hoitaa myös yleisten kirjastojen valtakunnallista kehittämistehtävää ja Kirjastot.fi-verkkopalveluja.

Helmet on pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kirjastoverkko - Helsinki Metropolitan Area Libraries. Siihen kuuluvat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastot.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

///KORJATTU TIEDOTE///: Helsinki etsii kumppaneita harrastamisen Suomen mallin käynnistämiseen Helsingissä18.1.2021 14:51:00 EETTiedote

TIEDOTTEESSA KORJATTU: HANKINNAN ALOITUSPÄIVÄMÄÄRÄN VUOSILUKU. Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) myönsi Helsingin kaupungille 22.12.2020 miljoona (1,0) euroa harrastamisen Suomen mallin mukaisen toiminnan käynnistämistä varten. Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia mahdollistamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Hanke käynnistyy harrastustoimintaa järjestävien kumppaneiden kartoituksella ja kilpailutuksella, jota seuraa toiminnan suunnittelu ja organisoituminen.

Helsinki etsii kumppaneita harrastamisen Suomen mallin käynnistämiseen Helsingissä18.1.2021 10:00:00 EETTiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) myönsi Helsingin kaupungille 22.12.2020 miljoona (1,0) euroa harrastamisen Suomen mallin mukaisen toiminnan käynnistämistä varten. Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia mahdollistamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Hanke käynnistyy harrastustoimintaa järjestävien kumppaneiden kartoituksella ja kilpailutuksella, jota seuraa toiminnan suunnittelu ja organisoituminen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme