Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Helsingin kaupunginmuseo kerää aineistoa 2000-luvun DIY-musiikkiskenejä esittelevään näyttelyyn

Jaa

Helsingin kaupunginmuseoon avautuu marraskuussa 2020 näyttely Helsingin 2000-luvun omaehtoisesta DIY (tee se itse) -musiikkiskeneistä. Kaupunginmuseo ja Musiikkiarkisto toteuttavat syksyllä 2019 aineistonkeruun helsinkiläisen ruohonjuuritason epämuodollisista ja epäkaupallisista musiikin tekemisen ja esittämisen paikoista ja DIY-musiikkipiirien elinvoimaisista rihmastoista.

Sosiaalikeskus Satama Kyläsaaressa. Kuva: Jussi Jänis
Sosiaalikeskus Satama Kyläsaaressa. Kuva: Jussi Jänis

Kyselyllä kartoitetaan muistitietoa sekä tietoa näyttelyä varten lainattavissa olevasta audiovisuaalisesta aineistosta, esineistöstä ja muusta aiheeseen liittyvästä materiaalista. Kyselyyn voivat vastata niin esityspaikkojen ylläpitäjät, tapahtumajärjestäjät, esiintyjät kuin yleisökin. Aineistonkeruun aikahaarukka on koko 2000-luku Lepakon purkamisesta nykyhetkeen ja sen kohteena on kaikki DIY-musiikin alle miellettävä ruohonjuuritason musiikkitoiminta genreen katsomatta. Aiheesta ja aikakaudesta ei aikaisemmin ole koottu näyttelyä.    

DIY-musiikkitapahtumia järjestetään usein epätavanomaisissa paikoissa: kaupungin laidoilla, vallatuissa taloissa, ulkoilmassa.Omaehtoisissa tiloissa kuten Vuoritalossa, Konttiaukiolla tai Vadelmassa eri skenet ovat voineet edistää genrejen uusimpia virtauksia ilman rahaan tai suosioon liittyviä paineita. 

Helsingin kaupunginmuseon näyttely nostaa pääkaupungin verevän ja elinvoimaisen DIY-musiikkikulttuurin ansaitsemaansa valokeilaan ja tuo marginaalit kaupungin laidoilta, squateista ja joutomailta suuren yleisön koettaviksi, kuunneltaviksi ja katseltavaksi.  

Kerätty aineisto tallennetaan Musiikkiarkistoon. 

Kyselyn vastausaika on 3.9.–30.11.2019.  

Linkki kyselyyn 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektitutkija Juho Hänninen, juho.hanninen@gmail.com

Musiikkiarkisto, arkistonjohtaja Juha Henriksson, 045 249 5680 tai juha@musiikkiarkisto.fi

Helsingin kaupunginmuseo, tutkija Eero Salmio, 040 751 6831 tai eero.salmio@hel.fi

Kuvat

Sosiaalikeskus Satama Kyläsaaressa. Kuva: Jussi Jänis
Sosiaalikeskus Satama Kyläsaaressa. Kuva: Jussi Jänis
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/
Helsingin kaupunginmuseo

Helsingin kaupunginmuseo on maailman ainoa museo, jonka aiheena on Helsinki. Keskiössä ovat kaupunkilaisten omakohtaiset kokemukset ja tavallinen arki, jota museon esineet ja valokuvat heijastavat. Kiss-kiss-karkkipaperi, natiseva heteka ja valokuva kotilähiön pihalta ovat museossa kallisarvoisia aarteita. 

Helsingin kaupunginmuseo sijaitsee Senaatintorin kulmalla kaupungin vanhimmissa kortteleissa ja sinne on aina vapaa pääsy. Vuonna 2017 museo valittiin sekä Suomen Vuoden museoksi että Museums + Heritage Awards -palkintojen kansainvälisen sarjan voittajaksi. Kaupunginmuseossa jokaisella on mahdollisuus rakastua Helsinkiin.

Kaupunginmuseon museoperheeseen kuuluu myös neljä muuta helsinkiläistä museota – Hakasalmen huvilaRuiskumestarin taloTyöväenasuntomuseo ja Ratikkamuseo. Museon kokoelmissa on noin miljoona valokuvaa ja 450 000 esinettä, ja se vaalii myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia ja ympäristöjä sekä toimii Keski-Uudenmaan maakuntamuseona.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Pitäjänmäen ja Paloheinän kirjastot uudistetaan houkutteleviksi asukastiloiksi20.9.2019 08:00:00 EESTTiedote

Helsingin kaupunginkirjaston kaksi lähikirjastoa uudistetaan. Pitäjänmäen kirjasto suljetaan remontin vuoksi 30.9.2019 alkaen. Paloheinän kirjasto puolestaan suljetaan 7.10.2019 alkaen. Kummatkin kirjastot avataan jälleen maanantaina 18.11.2019. Remonteissa uudistetaan kirjastojen sisustusta ja nykyaikaistetaan tiloja. Uudistuksia on suunniteltu yhdessä asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme