Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Helsingin kaupunginmuseon palveluissa muutoksia

Jaa
Helsingin kaupunginmuseon museoperheeseen kuuluvien museoiden palveluissa tehdään muutoksia ennätyksellisten kävijävuosien jälkeen. Senaatintorin kulmalla sijaitseva lippulaivamuseo, Helsingin kaupunginmuseo, vastaa lapsiperheiden toiveisiin ja aikaistaa aukiolojaan kesäkaudeksi. Hakasalmen huvilan seuraavat kaksi näyttelyä ovat maksullisia aikuisille kävijöille ja tavallisesti kesäisin auki oleva Työväenasuntomuseo ei avaudu tänä vuonna.
Kaupunginmuseossa on aikaistettu aukiolo kesäkaudella lapsiperheiden toiveesta. Kuva: Maija Astikainen
Kaupunginmuseossa on aikaistettu aukiolo kesäkaudella lapsiperheiden toiveesta. Kuva: Maija Astikainen

Työväenasuntomuseo ei avaudu kesäksi

Alppilassa sijaitseva Työväenasuntomuseo ei avaudu kesäkaudeksi resurssisyistä johtuen. Tänä vuonna kaupungin tarinoista kiinnostuneille tarjotaan kuitenkin mahdollisuus osallistua Työväenasuntomuseon ympäristössä järjestettäville kävelykierroksille. Kävelyiden aiheena on muistovuoden 1918 tapahtumat. Kaupunginmuseon tavoitteena on avata Työväenasuntomuseo uudelleen seuraavan vuoden kesäksi.

Lisätietoja kävelykierroksista täällä.

Kaupunginmuseossa aikaistettu aukiolo kesäkaudella

Senaatintorin kulmalla sijaitseva Helsingin kaupunginmuseo vastaa lapsiperheiden toiveisiin ja avautuu kesäkaudella 4.6.–31.8.2018 arkisin jo kello 9 normaalin kello 11 aukeamisen sijaan. Syksystä kevätkauteen aamutunnit on varattu koululais- ja päiväkotiryhmille, mutta lomakaudella museo avautuu kaikille jo aamusta. Kaupunginmuseo on panostanut jo pitkään lapsiperheiden maksuttomaan tarjontaan ja lapsikävijöiden oma näyttely, Lasten kaupunki, onkin yksi museon suosituimmista näyttelyistä. Aikaistettu aukiolo parantaa myös matkailijoille tarjottavia palveluita matkailu-Helsingin ytimessä olevissa Torikortteleissa. Kaupunginmuseon tavoitteena on tehdä muutoksesta pysyvä tulevillekin kesäkausille.

Hakasalmen huvilan seuraavat näyttelyt maksullisia

Töölönlahdella sijaitseva Hakasalmen huvila on sulkeutunut remontin vuoksi ja aukeaa seuraavan kerran syyskuussa. Huvilan seuraava näyttely, Suruton kaupunki – kohtauksia 1920-luvun Helsingistä (14.9.20181.9.2019) tulee olemaan maksullinen, samoin vuonna 2019 avattava, yhteistyössä HAM Helsingin taidemuseon kanssa toteutettava, sota-ajan mielialoja käsittelevä näyttelykokonaisuus. Hinnoittelu noudattaa samoja linjoja HAMin kanssa. Näyttelyiden aikana kävijöille tarjotaan maksuttomia tapahtumapäiviä. Museossa käy myös Museokortti. Alle 18-vuotiaille pääsy näyttelyihin on maksuton.

Säästötarpeiden taustalla ennätykselliset kävijämäärät

Helsingin kaupunginmuseon museoperheeseen kuuluvissa viidessä museossa – Helsingin kaupunginmuseossa, Hakasalmen huvilassa, Työväenasuntomuseossa, Ruiskumestarin talossa ja Ratikkamuseossa kävi vuonna 2017 yhteensä 433 969 museovierasta. Suurimman kävijämäärän, 362 631, keräsi Senaatintorin kulmalla sijaitseva Helsingin kaupunginmuseo.

Hakasalmen huvilan pääsymaksujen ja Työväenasuntomuseon kiinniolon taustalla on Helsingin kaupunginmuseon tiukka, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kokonaisuuteen sidottu budjettiraami vuodelle 2018. Museon kiinteät menot ovat kasvaneet uusien museotilojen nostamien vuokrien ja kahden viime vuoden ennätyksellisten kävijämäärien vuoksi. Kasvaneista kävijämääristä ja lisääntyneistä aukioloajoista johtuen museon sähkö-, siivous-, ja muut asiakaspalvelukulut ovat nousseet ennakoitua suuremmiksi. Museo etsii toimenpiteillä säästöjä ja mahdollisuuksia oman tulorahoituksen lisäämiseen, jotta se voi jatkossakin tarjota korkealaatuisia museoelämyksiä ja erinomaista asiakaspalvelua helsinkiläisille ja matkailijoille. Senaatintorin kulmalla sijaitseva Helsingin kaupunginmuseo, Ratikkamuseo, Ruiskumestarin talo ja Työväenasuntomuseo pysyvät edelleen maksuttomina.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

museonjohtaja Tiina Merisalo, 050 376 1934 tai tiina.merisalo@hel.fi
viestintäasiantuntija Mirella Lampela, 050 402 5519 tai mirella.lampela@hel.fi

Kuvat

Kaupunginmuseossa on aikaistettu aukiolo kesäkaudella lapsiperheiden toiveesta. Kuva: Maija Astikainen
Kaupunginmuseossa on aikaistettu aukiolo kesäkaudella lapsiperheiden toiveesta. Kuva: Maija Astikainen
Lataa
Hakasalmen huvilan seuraavat näyttelyt ovat maksullisia. Kuva: Maija Astikainen
Hakasalmen huvilan seuraavat näyttelyt ovat maksullisia. Kuva: Maija Astikainen
Lataa
Työväenasuntomuseo ei avaudu tänä kesänä, mutta kaupungin tarinoista kiinnostuneille tarjotaan kuitenkin mahdollisuus osallistua Työväenasuntomuseon ympäristössä järjestettäville kävelykierroksille. Kuva: Sakari Kiuru
Työväenasuntomuseo ei avaudu tänä kesänä, mutta kaupungin tarinoista kiinnostuneille tarjotaan kuitenkin mahdollisuus osallistua Työväenasuntomuseon ympäristössä järjestettäville kävelykierroksille. Kuva: Sakari Kiuru
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/

Helsingin kaupunginmuseo

Helsingin kaupunginmuseo on maailman ainoa museo, jonka aiheena on Helsinki. Keskiössä ovat kaupunkilaisten omakohtaiset kokemukset ja tavallinen arki, jota museon esineet ja valokuvat heijastavat. Kiss-kiss-karkkipaperi, natiseva heteka ja valokuva kotilähiön pihalta ovat museossa kallisarvoisia aarteita. 

Helsingin kaupunginmuseo sijaitsee Senaatintorin kulmalla kaupungin vanhimmissa kortteleissa ja sinne on aina vapaa pääsy. Vuonna 2017 museo valittiin sekä Suomen Vuoden museoksi että Museums + Heritage Awards -palkintojen kansainvälisen sarjan voittajaksi. Kaupunginmuseossa jokaisella on mahdollisuus rakastua Helsinkiin.

Kaupunginmuseon museoperheeseen kuuluu myös neljä muuta helsinkiläistä museota – Hakasalmen huvilaRuiskumestarin taloTyöväenasuntomuseo ja Ratikkamuseo. Museon kokoelmissa on noin miljoona valokuvaa ja 450 000 esinettä, ja se vaalii myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia ja ympäristöjä sekä toimii Keski-Uudenmaan maakuntamuseona.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye