Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Sörnäistentunnelin hankesuunnitelman

Jaa

Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 24.11. Sörnäistentunnelin hankesuunnitelman ja sen toteuttamisen vaiheittain. Valtuusto käsitteli kokouksessaan myös talousarviota vuodeksi 2022 ja taloussuunnitelmaa vuosille 2022-2024. Talousarvion käsittely jatkuu seuraavassa kokouksessa.

Havainnekuva Sörnäisten tunnelista / Lindroos Architects
Havainnekuva Sörnäisten tunnelista / Lindroos Architects

Sörnäistentunnelia rakennetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan Sörnäistentunnelin pohjoinen betonitunneliosuus sekä siihen liittyvien ajoramppien maanalaiset rakenteet Kalasatamasta Pasilaan raitiotien ja Hermannin rantatien peruskorjauksen yhteydessä vuosina 2022-2024. Ensimmäisen vaiheen kustannusarvio on noin 50 miljoonaa euroa.

Toisessa vaiheessa Sörnäistentunnelin loppuosan suunnittelua ja toteutuksen valmistelua jatketaan. Tätä osuutta koskeva kustannusarvio tuodaan erikseen päätettäväksi.

Jatkosuunnittelussa kiinnitetään erityistä huomiota tunnelin suuaukkojen suunnitteluun ja niiden sopivuuteen kaupunkiympäristöön. Jalankulun sekä pyöräilyn olosuhteiden viihtyisyyteen ja sujuvuuteen panostetaan suunnittelemalla Sörnäisten rantatien ylikulkusillat erityisesti pyöräliikenteen näkökulmasta sujuvalla tavalla.

Sörnäistentunnelin hankesuunnitelman kokonaiskustannusarvio on noin 180 miljoonaa euroa ja vuotuiset käyttökustannukset noin 2 miljoonaa euroa.

Talousarvion käsittely jatkuu seuraavassa kokouksessa

Kaupunginvaltuusto käsitteli vuoden 2022 talousarviota ja taloussuunnitelmaa vuosille 2022-2024. Käsittelyn aluksi pidettiin ryhmäpuheenvuorot ja keskustelu jatkui valtuutettujen puheenvuoroilla.

Talousarviosta tehtiin palautusehdotus, vastaehdotuksia ja toivomusponsia, joiden sisällöt näkyvät päätöstiedotteessa. Kaupunginvaltuusto päätti jättää asian pöydälle ja tekee talousarviota koskevat päätökset seuraavassa kokouksessaan 8.12.

Talousarvioehdotus löytyy kokonaisuudessaan hel.fi -sivuilla

Useita ryhmäaloitteita käsittelyssä

Kokouksessa käsiteltiin valtuustoryhmien sekä valtuutettujen jättämiä aloitteita.

Perussuomalaisten valtuustoryhmän ryhmäaloite koski asuntopolitiikan vaikutusarvioinnin laatimista. Kristillisdemokraattien ja Sinisten valtuustoryhmän ryhmäaloitteet koskivat täyden palvelun energiarenessanssitoimintaa sekä etäopiskelumahdollisuuksien hyödyntämistä koronapandemian jälkeen. Feministinen puolue ehdotti ryhmäaloitteessaan antirasistisen strategian laatimista Helsingille.

Useita valtuutettujen jättämiä aloitteita jäi pöydälle ja niitä käsitellään seuraavassa kokouksessa.

Kaikki kaupunginvaltuuston kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedote-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat ovat luettavissa täältä.

Maisa Hopeakunnas
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 040 509 64 10
maisa.hopeakunnas@hel.fi

Avainsanat

Kuvat

Havainnekuva Sörnäisten tunnelista / Lindroos Architects
Havainnekuva Sörnäisten tunnelista / Lindroos Architects
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittaa uusia rajoituksia yleisötilaisuuksiin29.11.2021 15:00:00 EET | Tiedote

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että pääkaupunkiseudulla sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärä rajataan 20 henkilöön. Lisäksi ryhmä suosittaa sekä yleisölle avoimien tilojen että rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettujen tilojen osalta niiden käyttöä järjestettäväksi siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä.

Helsingillä useita valtteja startup-kaupunkien mittelössä – Slush tuo välivuoden jälkeen kasvuyrittäjät taas yhteen Messukeskukseen29.11.2021 13:00:00 EET | Tiedote

Helsingin kaupungilla ja kasvuyritysalan tapahtuma Slushilla on yhteinen tavoite: tukea kasvuyrityskenttää ja lisätä tietoisuutta Helsingistä. Kohteena ovat erityisesti ne kansainväliset kasvuyrittäjät, jotka haluavat elää myös toimivaa ja hyvää arkea. Slush järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 1.–2. joulukuuta ja Helsingin kaupunki on tapahtuman yhteistyökumppani. Slushin yhteydessä Helsinki esittelee myös uuden, kaupungin kansainvälistä tunnettuutta kasvattavan, Helsinki Partners -yhtiön.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme