Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Suvilahden tapahtuma-alueen asemakaavan muutoksen
Sörnäisten Suvilahden kaavaratkaisu koskee Kalasataman keskuksen ja entisen kaasutehtaan välissä sijaitsevaa tehdaskorttelialuetta. Alueelle on suunniteltu tapahtuma-alue erilaisten kulttuuri- ja urheilutapahtumien käyttöön sekä toimisto-, hotelli-, ravintola- ja liiketiloja sisältävä kortteli. Alueen kehittämiseksi järjestettiin arkkitehtuurikilpailu, jonka voittanut ehdotus Contiki toimii asemakaavatyön pohjana.
Kaavaratkaisun yhteydessä on laadittu liikennesuunnitelma, jonka mukaan uusi katuyhteys, Kaasutehtaankatu, toimii osana Kalasatamaan tulevaisuudessa päätettävien bussilinjojen kääntölenkkiä sekä palvelee Suvilahden tapahtuma-alueen liikennettä.
Kaavaratkaisu edesauttaa Helsingin kaupunkistrategian tavoitteiden toteutumista luomalla edellytyksiä monimuotoiselle vapaa-ajan toiminnalle ja kulttuurille.
Valtuusto keskusteli nuorten aloitteista
Kaupunginvaltuusto käsitteli nuorten aloitteita, jotka on jätetty heinä-joulukuussa 2022. Valtuusto merkitsi aloitteet tiedoksi.
Nuorten aloitteet ovat helsinkiläisten 13–17-vuotiaiden tekemiä aloitteita kaupungin toimintaan kuuluvissa asioissa. Aloiteoikeuden tavoitteena on kannustaa nuoria osallistumaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Aloitteet tehdään Nuorten Helsinki -sivuston kautta, ja niihin vastaa joko pormestari tai sen toimialan apulaispormestari, jonka toimintaa aloite koskee
Heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana nuoret tekivät yhdeksän aloitetta. Aloitteiden aiheina oli mm. etäopetuksen mahdollistaminen jatkossakin, erilainen kiusaamisen vastainen kampanja ja parkour-radan saaminen Malminkartanoon.
Valtuusto valitsi uuden 2. varapuheenjohtajan
Valtuusto myönsi eron SDP:n valtuustoryhmään kuuluneelle Pilvi Torstille. Hänen tilalleen valtuustoon nousee SDP:n valtuustoryhmän ensimmäinen varavaltuutettu Thomas Wallgren.
Torsti on toiminut valtuuston 2. varapuheenjohtajana. Uudeksi 2. varapuheenjohtajaksi valtuusto valitsi tämän vuoden toukokuussa päättyväksi toimikaudeksi valtuutettu Ville Jalovaaran.
Kaikki kaupunginvaltuuston kokouksen päätökset ovat päätöstiedote-sivulla. Päätöstiedote on esillä siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat löytyvät täältä.
Ilona Turtola
Viestintäasiantuntija
P. 040 192 90 03
ilona.turtola@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Kaupungin innovaatiorahastolta tukea Myllypuroon syntyvälle rakennusalan tieto- ja taitokeskittymälle5.6.2023 20:07:34 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päätti kokouksessaan 5. kesäkuuta myöntää kaupungin innovaatiorahastosta 359 292 euroa Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:lle.
Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseen uusi poikkihallinnollinen ohjelma5.6.2023 19:11:23 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 5. kesäkuuta täydentää aiempaa päätöstään Helsingin kaupunkistrategian täytäntöönpanosta ja lisätä strategisiin poikkihallinnollisiin ohjelmiin viidennen ohjelman, joka koskee henkilöstön saatavuutta.
Pormestari Vartiainen tapasi Suomessa vierailulla olevan Yhdysvaltain ulkoministerin2.6.2023 13:42:59 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony J. Blinken tapasi Helsingin pormestari Juhana Vartiaisen Suomen-vierailunsa yhteydessä 2. kesäkuuta. Blinken piti puheen Helsingin kaupungintalolla tilaisuudessa, joka toteutettiin yhteistyössä Ulkopoliittisen instituutin (UPI), Yhdysvaltain Suomen-suurlähetystön ja Helsingin kaupungin kanssa.
Pormestari Vartiainen: Helsinki valmistelee ambulanssien lahjoittamista Ukrainaan2.6.2023 12:30:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki valmistelee ensihoitoyksiköiden lahjoittamista Ukrainaan. Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta käsittelee esitystä ensi viikolla, minkä jälkeen kaupunginhallituksen on määrä tehdä päätös lahjoituksesta.
Asuinalueen vaihtaminen Helsingissä usein kytköksissä perhetilanteen tai tulotason muutokseen2.6.2023 08:54:42 EEST | Tiedote
Helsinkiläiset muuttavat asuinalueelta toiselle todennäköisemmin perhetilanteen tai tulotason muuttuessa. Myös oman asuinalueen muiden asukkaiden tulotaso on yhteydessä muuttopäätöksiin – muuton todennäköisyys on suurempi, kun kotitalouksien oma tulotaso poikkeaa selvästi heidän asuinalueensa tulotasosta. Helsinkiläisten muutot näyttävät suuntautuvan suurituloisemmille alueille, kun elämäntilanne on vakaampi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme