Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli nuorten aloitteita

Jaa
Helsinkiläiset 13–17-vuotiaat nuoret tekivät alkuvuoden aikana ennätykselliset 55 aloitetta. Tammi–kesäkuun välillä jätetyt aloitteet koskivat muun muassa nuorten vaikuttamismahdollisuuksien kehittämistä, liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia sekä koulunkäyntiä. Myös liikenne ja ilmastonmuutos olivat useamman aloitteen aiheena.

Aloitekäsittelyn aikana Helsingin nuorisoneuvoston jäsenillä Vivian Ljungqvistilla, Jim Koskisella ja Max TalviOjalla oli läsnäolo- ja puheoikeus kaupunginvaltuuston kokouksessa.

Nuorten aloiteoikeuden tavoitteena on kannustaa nuorten osallistumista yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Samalla aloitteet tuovat kaupungin eri toimialoille tietoa nuorten toiveista ja tavoitteista.

Nuorten aloitteet ja aloitevastaukset 1.1.–30.6.2019

Nuorten aloitteita koskevassa lausunnossaan Helsingin nuorisoneuvosto toteaa aloitejärjestelmän ottaneen edistysaskeleita. Vastaukset ovat selkiytyneet ja ne sisältävät enemmän konkreettisia toimia ja perusteita.

Yli puolet aloitteista oli tehty nuorisoneuvoston jäsenten toimesta. Nuorisoneuvosto toteaakin lausunnossaan, että järjestelmää tulisi kehittää edelleen ja markkinoida niin, että muutkin helsinkiläisnuoret aktivoituisivat tekemään aloitteita.

Helsingin nuorisoneuvoston lausunto

Lisäksi kaupunginvaltuusto käsitteli kunnan asukkaiden tammi–kesäkuun aikana tekemiä aloitteita. Näistä kaksi koski kaupunkiympäristön toimialaa ja yhdessä ehdotettiin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille suunnatun HLBTQ-korttelitalon perustamista Helsinkiin.

Kunnan asukkaiden aloitteet ja aloitevastaukset 1.1.–30.6.2019 

Hoplaxskolanin Lokkalantien yksikköön laaja peruskorjaus

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Hoplaxskolanin perusparannuksen ja laajennuksen päivitetyn hankesuunnitelman. Suunnitelma koskee koulun Munkkiniemessä sijaitsevaa Lokkalantien (Locklaisvägen) yksikköä, jossa järjestetään ala-asteen opetusta.

Lokkalantien yksikön rakennus on valmistunut vuonna 1952 arkkitehti Lasse Björkin suunnittelemana. Rakennus ei vastaa kooltaan ja varustukseltaan koulun nykyvaatimuksia vaan on laajan teknisen ja toiminnallisen perusparannuksen tarpeessa.

Hankesuunnitelman mukaan rakennukseen tehdään talotekniikan ja rakennusosien peruskorjaus, jossa parannetaan sisäilmaolosuhteita ja energiatehokkuutta. Lisäksi vanhan paviljonkirakennuksen tilalle rakennetaan laajennusosa, jossa on ajanmukaiset ja mitoitukseltaan sopivat keittiö- ja ruokailutilat sekä uusi joustava oppimisympäristö.

Perusparannuksen ja laajennuksen valmistuttua rakennukseen mahtuu 270 perusopetuksen ja 24 esiopetuksen oppilasta nykyisen 203 oppilaan sijaan. Hankkeen rakentamiskustannukset ovat 14 000 000 euroa. Rakentamisen on tarkoitus alkaa tammikuussa 2021 ja valmistua kesäkuussa 2022.

Valtuusto korotti kaupungin omavelkaista takausta Apotti-potilastietojärjestelmän kehittämiseen

Kaupunginvaltuusto päätti korottaa kaupungin omavelkaisen takauksen määrää Oy Apotti Ab:lle 19 721 000 eurolla osana yhtiön yhteensä noin 54,9 miljoonan euron suuruista rahoitusjärjestelyä.

Arvio kustannuksista on kasvanut alkuperäisestä suunnitelmasta, jolloin myös lainavakuuksien tarve on kasvanut. Taattavien lainojen uusi yhteismäärä on enintään 101 721 000 euroa. Takauksen voimassaoloaika on rajoitettu enintään vuoden 2028 loppuun saakka.

Päätöksen täytäntöönpanon edellytyksenä on, että kaikki muut Oy Apotti Ab:n omistajat (Vantaan, Kauniaisten ja Keravan kaupungit, Kirkkonummen ja Tuusulan kunnat sekä Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä) tekevät omalta osaltaan vastaavat, määrällisesti omien omistussuhteidensa mukaiset päätökset Apotin lainojen omavelkaisesta takaamisesta.

Kaikki kaupunginvaltuuston kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedote-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat ovat luettavissa täältä

Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus sai katsauksen Ilmalan hallin tilanteeseen28.3.2024 11:01:11 EET | Tiedote

Helsingin kaupunginhallitus kuuli kokouksessaan 28. maaliskuuta katsauksen Ilmalan hallin tilanteesta. Ilmalan halli on ollut suljettuna vuoden 2022 helmikuun lopusta lähtien, jolloin Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa. Tilanne on pitkittyessään monella tapaa haastava. Hallin auki saamisella on tärkeä merkitys kulttuuri- ja liikunta-aloille sekä suurtapahtumille ja muulle elinkeinoelämälle.

Helsingin kumppaneina pohjoismaisten Michelin-ravintoloiden julkistamistilaisuudessa ovat Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo27.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet julkistetaan Helsingissä 27. toukokuuta 2024 MICHELIN Guide Ceremony Nordic Countries -tilaisuudessa. Helsingin kanssa yhtä ravintola-alan tärkeimmistä tapahtumista ovat toteuttamassa Visit Finlandin rinnalla Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye