Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginvaltuuston päätökset

Jaa
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti viime vuoden tilinpäätöksen. Kaupungin tilikauden tulos oli 386,8 miljoonaa euroa ja se oli noin 199 miljoonaa euroa talousarviota parempi. Tähän vaikutti arvioitua parempana toteutunut toimintakate sekä verotulojen kasvu talousarviossa ennakoitua paremmin.

Verotuloja kertyi 3 416,6 miljoonaa euroa. Kokonaisverotulot toteutuivat 83,6 miljoonaa euroa talousarviota korkeampina. Helsingin verotulojen kehitys oli parempi kuin maassa keskimäärin, vaikka Helsinki alensi veroprosenttiaan puolella prosentilla vuoden 2018 alusta.Tilinpäätös 2018

Tilinpäätöksen yhteydessä käsiteltiin vuoden 2018 arviointikertomus, jossa tarkastuslautakunta arvioi ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet, ja onko kaupungin toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Arviointikertomuksessa esitetään suosituksia muun muassa perusopetuksen ja omaishoidon kehittämiseksi sekä ja päästövähennysten tehokkaammaksi toteuttamiseksi. Arviointikertomus 2018

Hyvinvointisuunnitelma

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Helsingin hyvinvointisuunnitelman painopisteet ja tavoitteet vuosille 2019–2021. Hyvinvointisuunnitelma kokoaa uudella tavalla yhteen kaupungissa toteutettavaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Suunnitelman tuottamisen lähtökohtana on tutkimustietoon perustuva tilannekuvaus helsinkiläisten hyvinvoinnista ja palveluista ja sen kohderyhmänä ovat kaikki kaupunkilaiset. 

Itiksen vanhin osa säilytetään

Itäkeskuksen kauppakeskuksen Itiksen vanhinta osaa päätettiin suojella asemakaavan muutoksella. Vuonna 1984 valmistunutta rakennusta pidetään merkittävänä osana Itäkeskuksen kaupunkirakenteellista kokonaisuutta. Asemakaavan muutoksella turvataan Itiksen vanhimman osan julkisivujen ja keskeisten sisätilojen suojelu. Valtuutettu Daniel Sazonov ehdotti asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun niin, että suojelulla ei vaikeuteta kauppakeskuksen elinkaaren edellyttämiä tavanomaisia ylläpito- ja peruskorjaustoimenpiteitä eikä estetä kauppakeskuksen tarvitsemia muutostöitä toiminnallisuuden ja turvallisuuden parantamiseksi eikä vaikeuteta Tallinnanaukion kehittämistä alueen asukkaille viihtyisämmäksi ja turvallisemmaksi. Palautusehdotusta ei kuitenkaan hyväksytty äänestyksessä.

Itäiselle saaristolle asemakaava

Helsingin itäiselle saaristolle hyväksytty asemakaava mahdollistaa saariston monipuolista ympärivuotista käyttöä ja lisää virkistyksen ja matkailun mahdollisuuksia. Alueen maa- ja vesialueiden pääasialliset käyttömuodot liittyvät vapaa-ajanviettoon. 

Itäisen saariston aluetta rajaavat lännessä Laajasalo ja Santahamina sekä idässä Helsingin ja Sipoon välinen raja. Suunnittelualueeseen kuuluu 36 saarta ja 22 asumatonta pikkusaarta ja luotoa sekä näitä ympäröivät vesialueet. Yli 3 hehtaarin suuruisia saaria on 16, joista suurimpia ovat Villinki, Itä-Villinki ja Pikku Niinisaari.

Alueella on yksityisten kesähuviloiden lisäksi kesämajayhdyskuntia sekä järjestöjen, yhdistysten ja yritysten virkistys- ja koulutuskeskuksia. 

Apulaispormestari Razmyarin sijaiseksi Tomi Sevander

Helsingin kaupunginvaltuusto valitsi Tomi Sevanderin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan apulaispormestari Nasima Razmyarin sijaiseksi tämän perhevapaan ajaksi 18.7.-31.12.2019. Lue lisää hel.fi-uutisesta.

Kaupunginvaltuuston kaikki päätökset julkaistaan täällä.

Valtuuston äänestyskartat ja muuta tietoa valtuuston kokouksesta julkaistaan Helsinki-kanavalla videotallenteen yhteydessä, www.helsinkikanava.fi

Kaupunginvaltuusto kokoontuu kesätauon jälkeen seuraavan kerran 28. elokuuta klo 18.

Paula Katajamäki
Tiedottaja
Kaupunginkanslia
puh. 050 5933426
paula.katajamaki@hel.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus sai katsauksen Ilmalan hallin tilanteeseen28.3.2024 11:01:11 EET | Tiedote

Helsingin kaupunginhallitus kuuli kokouksessaan 28. maaliskuuta katsauksen Ilmalan hallin tilanteesta. Ilmalan halli on ollut suljettuna vuoden 2022 helmikuun lopusta lähtien, jolloin Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa. Tilanne on pitkittyessään monella tapaa haastava. Hallin auki saamisella on tärkeä merkitys kulttuuri- ja liikunta-aloille sekä suurtapahtumille ja muulle elinkeinoelämälle.

Helsingin kumppaneina pohjoismaisten Michelin-ravintoloiden julkistamistilaisuudessa ovat Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo27.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet julkistetaan Helsingissä 27. toukokuuta 2024 MICHELIN Guide Ceremony Nordic Countries -tilaisuudessa. Helsingin kanssa yhtä ravintola-alan tärkeimmistä tapahtumista ovat toteuttamassa Visit Finlandin rinnalla Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye