Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Helsingin kaupunki marssii ja liputtaa Pridessa

Jaa
Helsinki Pride -viikkoa vietetään jälleen 26.6.–2.7.2017. Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-ajan toimiala osallistuu Helsinki Pride -kulkueeseen ensimmäistä kertaa yhdessä yhteisellä rekalla ja haluaa näin osoittaa olevansa mukana luomassa yhdenvertaisempaa Helsinkiä. Tapahtuman suojelijana toimii kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari Nasima Razmyar. Myös esimerkiksi Töölön kisahalli, Uimastadion ja Oodin työmaa liputtavat Priden kunniaksi.

Helsinki Pride on Suomen suurin sateenkaareva kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma, jonka tarkoituksena on edistää ja nostaa esiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Tänä vuonna Pride-viikon teemana on vapaus ja vastuu. Teema tukee myös Helsingin kulttuuri- ja vapaa-ajan toiminnan tavoitteita: tarkoitus on tuottaa sellaisia palveluita, joita kaikilla kaupunkilaisilla on turvallinen ja yhdenvertainen mahdollisuus käyttää.

”Myös Helsingissä on vielä matkaa siihen, että kaikilla kaupungissamme olisi turvallista rakastaa, pitää kädestä tai perustaa perhe. Helsinki Pride juhlistaa ja alleviivaa, että hyvä kaupunki on sellainen, jossa meistä jokainen uskaltaa olla ja tehdä ilman pelkoa ja syrjintää. Osallistumalla Prideen me viestimme, että kaikenlaiset helsinkiläiset ovat tervetulleita meidän palveluihimme ja meille töihin”, kommentoi kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio.

Helsingin kaupunki etsii aktiivisesti keinoja edistääkseen myös henkilöstönsä yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista monimuotoisuutta. Yhtenä keinona on pilotoitu nimetöntä työnhakua, jonka toivotaan kannustavan ihmisiä hakemaan kaupungille töihin äidinkieleen, kansalaisuuteen, ikään, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta.

Tommi Laitio: ”Jokaisen meistä on voitava kokea turvalliseksi kertoa työyhteisössä omasta arjestaan ja perheestään ilman syrjinnän pelkoa. Sen lisäksi, että se on eettisesti oikein, tutkimukset todistavat että ihmiset työskentelevät tehokkaammin ja viihtyvät työpaikalla paremmin, kun he voivat olla oma itsensä. Erilaisuutemme vain vahvistaa meitä ja auttaa meitä tekemään parempaa työtä erilaisten kuntalaisten kanssa.”

Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin kuuluvat yleiset kulttuuripalvelut, taidemuseo HAM, kaupunginmuseo, kaupunginorkesteri, kaupunginkirjasto sekä nuoriso- ja liikuntapalvelut.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Saara Suojoki
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
kulttuuri ja vapaa-aika
Helsingin kaupunki
saara.suojoki@hel.fi
+358 9 310 87064 /+358 40 8412621

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika

Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso sekä hallinnosta. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye