Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta päätti yleiskaavaehdotuksesta

Jaa

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta päätti tänään Helsingin yleiskaavaehdotuksesta. Kaupunkisuunnitteluviraston valmistelema yleiskaava on pitkän aikavälin maankäytön suunnitelma, jolla ohjataan kaupungin yhdyskuntarakenteen kehittämistä.

Yleiskaavalla vaikutetaan siihen, millainen Helsinki on vuosikymmenten kuluttua. Lautakunnan ehdotuksessa varaudutaan Helsingin kasvuun noin 865 000 asukkaan kaupungiksi vuoteen 2050 mennessä. Kaavassa mahdollistetaan myös vähintään 170 000 uuden työpaikan sijoittuminen Helsinkiin.

Tulevasta rakentamisesta noin kolmannes on täydennysrakentamista, joka sijoitetaan erityisesti raideliikenteen solmukohtiin. Kolmannes sijoittuu uusille rakentamisalueille, kuten Malmin lentokentälle ja kolmannes kaupunkibulevardien varsille laajenevaan kantakaupunkiin.

Lautakunnan ehdotuksen mukaan kaupunkibulevardien mahdollinen toteuttaminen aloitetaan kohteista, jotka ovat taloudellisesti kannattavimpia ja liikenteellisesti toimivimpia. Lisäksi ennen toteuttamista selvitetään, miten rakentaminen bulevardien varrelle voidaan toteuttaa niin, etteivät liikenteen melu ja päästöt aiheuta asumiselle haittaa.

Erillisellä teemakartalla esitetty metsäverkosto huomioidaan virkistys- ja viheralueiden kehittämisessä. Lähtökohtana on säilyttää verkoston metsäinen luonne. Vartiosaaren tulevat ratkaisut päätetään käsittelyssä olevan osayleiskaavan yhteydessä. Rastilan leirintäalueelle etsitään korvaava paikka Helsingistä alueen jatkosuunnittelun yhteydessä. Aiemmin esitetty Uutelan alue ei tule kyseeseen, sillä lautakunta muutti sen yleiskaavassa virkistys- ja viheralueeksi.

Lautakunta teki muutoksia kaavakarttaan

Yleiskaavakartta koostuu 100 x 100 metrin kokoisista ruuduista, joille on määritelty pääkäyttötarkoitus.

Lautakunta teki muutoksia yleiskaavakartan merkintöihin. Pääsääntöisesti muutokset lisäävät virkistys- ja viheralueiden määrää. Lautakunta päätti myös mahdollistaa nykyistä tiiviimpää rakentamista eräissä kohteissa.

Lautakunnan käsittelyssä muutoksia tuli Munkkivuoren-Talin alueella, keskuspuistossa, Lauttasaaren Vattuniemessä, kantakaupungissa Mäntymäen kentän tuntumassa ja Nordenskiöldinkadun varrella, Oulunkylän Veräjämäessä, Tuomarinkylässä, Puistolassa ja Vuosaaressa.

Malmin lentokenttää koskeva muutosehdotus raukesi lautakunnassa.

Lautakunta kiitti yleiskaavaehdotuksen valmisteluun osallistuneita ansiokkaasta työstä.

Seuraavaksi kaavaehdotus asetetaan nähtäville, jolloin esimerkiksi kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä siitä. Ehdotuksesta tulevat muistutukset ja lausunnot käsitellään vielä kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Lopullinen yleiskaavaehdotus menee kaupunginhallituksen ja -valtuuston päätettäväksi loppuvuoden 2016 aikana.

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta 10.11.2015

Lisätietoja lautakunnan yleiskaavaratkaisusta:

Risto Rautava, lautakunnan puheenjohtaja, Kokoomus p. 040 504 5851
Osmo Soininvaara, lautakunnan varapuheenjohtaja, Vihreät, p. 045 121 4559
Jape Lovén, lautakunnan jäsen, Sosiaalidemokraatit, p. 050 413 4013
Eija Loukoila, lautakunnan jäsen, Vasemmistoliitto, p. 040 585 8884
Tom Packalén, lautakunnan jäsen, Perussuomalaiset, p. 040 717 0787

Tarkat tiedot lautakunnan tekemistä muutoksista on listattu kokouksen viralliseen päätöstiedotteeseen.

Päätöstiedote on julkaistu kaupunkisuunnitteluviraston sivuilla seuraavassa osoitteessa:

http://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkisuunnittelulautakunta/Suomi/Paatostiedote/2015/Ksv_2015-11-10_Kslk_26_Pt/index.html
 
 

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto
PL 2100
00099 HELSINGIN KAUPUNKI

(09) 310 1673http://www.hel.fi/ksv
Kaupunkisuunnitteluvirasto vastaa Helsingin kaavoituksesta ja liikenteen suunnittelusta. Tavoitteenamme on kehittää Helsingistä urbaani, viihtyisä ja kaupunkirakenteeltaan tiivistyvä kaupunki. Haluamme luoda edellytykset riittävän suurelle ja laadukkaalle asuntorakentamiselle, hyville lähipalveluille ja monipuolisille elinkeinoille. Pysy ajan tasalla kaupunkisuunnittelusta – tilaa Suunnitelmavahti: www.hel.fi/suunnitelmavahti

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Tutustu Laiturin näyttelyssä Eliel Saarisen kädenjälkeen Helsingissä30.5.2017 14:39:19 EESTTiedote

Näyttely "Helsingistä on tullut suurkaupunki! – Eliel Saarinen ja Helsinki" avataan torstaina 1. kesäkuuta näyttelytila Laiturilla Kampissa. Näyttely on kattava läpileikkaus arvostetun arkkitehdin perinnöstä pääkaupunkimme katukuvassa. ”On hämmästyttävää, että koskaan aikaisemmin Saarisen Helsingin tuotantoa ei ole tarkasteltu yhtenä kokonaisuutena”, toteaa dosentti Timo Tuomi. Laiturin kesänäyttely tarjoaa nostalgisia kuvia menneen ajan Helsingistä ja rohkaisee arkkitehtuurifaneja bongaamaan kaikki kaksikymmentä Elielin suunnittelemaa rakennusta Munkkiniemestä Vuosaareen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme