Into Kustannus

Helsingin Kirjamessuilla joukkorahoitetaan teknologiataitoja ja lukiolaisten kirjahanketta

Jaa
Helsingin Kirjamessuilla käynnistyy kaksi mesenaattikampanjaa loka-marraskuun ajaksi. Ensiksi messutorstaina 24.10. alkaa Sankaritarinoita nuorille -kirjan mesenaattikampanja. Kallion ilmaisutaidon lukiolaiset kyllästyivät siihen, että tämän päivän esikuvat ovat aikuisten sanelemia. He päättivät valita omat sankarinsa ja kirjoittaa heidän tarinansa. Messulauantaina 26.10. käynnistyy myös toinen mesenaattikampanja, jonka tarkoitus on lahjoittaa keväällä 2020 julkaistava Kaikki koodaa -kirja kaikille Suomen lukioiden toisen vuoden opiskelijoille.

Into Kustannus julkaisee keväällä 2020 Kaikki koodaa -kirjan, joka toimii monipuolisena kompassina teknologia-alalle. Se tarjoaa vastauksia siihen, mitä koodaaminen on, mitä hyötyä ohjelmistojen ymmärtämisestä on työelämän kannalta ja mikä merkitys teknologiataidoilla on muuttuvassa työelämässä, jossa IT laajenee kaikille toimialoille.

Koska aihe on äärimmäisen tärkeä erityisesti nuorille, jotka miettivät, mitä lähtisivät opiskelemaan tulevaisuudessa, haluamme lahjoittaa kirjan jokaiselle Suomen lukion toisen vuoden opiskelijalle. Yksityiskohtaisia oppikirjoja eri ohjelmointikielistä ja tietotekniikan osa-alueista on jo paljon. Suomessa on kuitenkin huutava pula kirjasta, joka tarjoaa ymmärrettävän yleiskuvan alasta ja siihen liittyvistä ajankohtaisista ilmiöistä.

Kaikki koodaa täyttää tämän aukon. Se selittää helppotajuisesti ja innostavien kuvien avulla pääpiirteet monesta teknologiaosaamiseen liittyvästä asiasta ohjelmistokehityksestä robotiikkaan. Kirjasta hyötyvät sekä uusia työmahdollisuuksia etsivät että he, jotka oman työn digitalisoitumisen vuoksi haluavat ymmärtää alaa paremmin. Kirjaa varten on haastateltu lukuisia henkilöitä muun muassa Futuricelta, Accenturelta ja Teliasta. Henkilötarinat kannustavat nuoria panostamaan teknologiataitoihin silloinkin, kun varsinainen mielenkiinto on esimerkiksi lääketieteessä tai kieltenopetuksessa.

Kirjoittajat Maria von Kügelgen ja Vlada Laukkonen päätyivät molemmat ohjelmistoalan työtehtäviin teknologia-alan ulkopuolelta. Nykyään von Kügelgen työskentelee legal tech -tehtävissä ja Laukkonen web designerina ja digiviestintäsuunnittelijana. Uranuurtajat ovat mukana Mimmit koodaa ‑liikkeessä, jota Laukkonen ollut käynnistämässä. Kirjoittajien tavoitteena oli kirjoittaa sellainen teos, jonka he olisivat itse halunneet lukea matkansa alkuvaiheessa – tai myöhemminkin.

Kaikki koodaa -mesenaattikampanja käynnistyy Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 26.10. Kirjan kirjoittajat Maria von Kügelgen ja Vlada Laukkonen saapuvat haastatteluun Rosebud-osastolla 6e48 olevalle lavalle klo 10.20.

Lisätietoja mesenaattikampanjasta voit lukea täältä.

Tämän lisäksi Helsingin Kirjamessuilla alkaa toinenkin mesenaattikampanja, jossa äänen ottavat kolmekymmentä Kallion ilmaisutaidon lukion lahjakasta opiskelijaa. Lukiolaiset kyllästyivät siihen, että tämän päivän esikuvat ovat aikuisten sanelemia. He päättivät valita omat sankarinsa ja kirjoittaa heidän tarinansa. Syntyi ajatus kirjasta Sankaritarinoita nuorille.

Kirja vastaa huutavaan pulaan, joka Suomessa vallitsee nuorille tarjottavista roolimalleista. Kirjailijaliiton jäsenten keski-ikä on 58+ ja suomalainen esikoisromaani julkaistaan keskimäärin 36-vuotiaana. Onko siis ihme, että nuorten on vaikea löytää kirjallisuudesta aidosti samaistuttavia roolimalleja? Sankaritarinoita nuorille – Tarinoita nuorista edelläkävijöistä Gutenbergistä Greta Thunbergiin kertoo 30 sankaritarinaa nuorten näkökulmasta, heidän äänellään. Kaikki nuorten sankarit ovat rohkeita oman tiensä kulkijoita kehopositiivisuusaktivista huippufyysikkoon. Huomionarvoista on, että kaikki kirjoittajien valitsemat sankarit ovat tehneet jotain ihailtavaa jo nuorena. Nuorin USA:n edustajainhuoneeseen valittu nainen Alexandria Ocasio-Cortez ja WikiLeaks-vuotaja Chelsea Manning ovat esimerkkejä heidän valitsemistaan sankareista. Heitä yhdistää ennakkoluulottomuus ja aitous tehdä omaa juttua välittämättä vihapuheesta ja vastustajista. Kukaan ei ole liian pieni tekemään suuria tekoja.

Sankaritarinoita nuorille -mesenaattikampanja käynnistyy Helsingin Kirjamessuilla torstaina 24.10. Kallion ilmaisutaidon lukion opiskelijoita saapuu haastatteluun Rosebud-osastolla 6e48 olevalle lavalle klo 11. 

Loka-marraskuun aikana pyörivän Sankaritarinoita nuorille -mesenaattikampanjan tarkoituksena on rahoittaa kirjan laadukas toteuttaminen ja palkkiot ahkerille lukiolaisille. Mesenaattikampanjaan pääset tutustumaan täältä.

Kirjailijakuva: Klaus Welp.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Into Kustannus
Into Kustannus
Töölönkatu 9
00100 HELSINKI

http://www.intokustannus.fi

Into on kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Innon toiminta on rohkeaa, kunnianhimoista ja tavoitteellista. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye