MessukeskusMessukeskus

Helsingin Kuljetus-Logistiikka 2019 -messut starttaa

Jaa
Helsingin Kuljetus-Logistiikka 2019 -messujen suunnittelu on käynnistynyt. Suurtapahtuma järjestetään 9. – 11.5.2019 Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtuman käytössä ovat kaikki Messukeskuksen viisi hallia ja laaja ulkoalue. Tapahtuma järjestetään nyt 11. kertaa Messukeskuksessa.

Messukeskus järjestää Kuljetus Logistiikka 2019 -messut yhteistyössä Autotuojat ja -teollisuus ry:n, Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n ja Teknologiateollisuuden perävaunut ja päällirakenteet toimialaryhmän kanssa. Tapahtuma järjestettiin edellisen kerran vuonna 2015.

”Alalla on neljän vuoden aikana tapahtunut paljon muutoksia ja nyt on selkeästä tarvetta pääkaupunkiseudulla järjestettävälle kuljetus- ja logistiikka-alan ammattitapahtumalle, jonne tullaan tutustumaan uutuuksiin ja kuulemaan ajankohtaisia asioita.  Esille tulee varmasti nousemaan muun muassa käyttövoimaverotus, työvoimapula, autonomiset autot sekä uudet teknologiat ja realismi niiden käytössä”, kertoo tapahtuman kehitysryhmän puheenjohtaja Teppo Mikkola, joka on Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n hallituksen puheenjohtaja. ”Odotamme innolla tapahtumaa.”

”Meillä on vuosi aikaa järjestää yhdessä upea kuljetus- ja logistiikka-alan suurtapahtuma. Keräämme nyt alan yrityksiltä ideoita ja ehdotuksia siitä, miten voisimme kehittää tapahtumaa. Messut on taas laaja katsaus alan uutuuksista ja kehityksestä. Alan ammattilaisille tarjotaan verkostoitumispaikka ja paljon tuhtia tietoa, jolla pidetään ammattitaitoa yllä. Viime kerralla messuilla oli ensimmäistä kertaa omana kokonaisuutenaan älylogistiikka ja se tulee varmasti näkymään ensi vuoden messuilla entistä vahvempana”, kertoo tapahtumasta vastaava myyntiryhmäpäällikkö Niko Kantola Messukeskuksesta. ”Kuljetus-Logistiikka 2019 -messujen näyttelytilan myynti on alkanut. Mitä aikaisemmin messuille ilmoittautuu, sitä paremmin voi vaikuttaa osaston sijaintiin”, vinkkaa Kantola.  

Kuljetus-Logistiikka 2019 -messut 9. – 11.5.2019 Messukeskuksessa Helsingissä.
Lisätietoja: tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804,
teija.armanto@messukeskus.com

http://kuljetuslogistiikka.messukeskus.com  

Kuvia edellisestä tapahtumasta
http://mediabank.messukeskus.com

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Kutsu: Pulp & Beyond 9. - 11.4.2024 / ChemBio Finland ja Helsinki Chemicals Forum 10. - 11.4.2024 Helsingin Messukeskus25.3.2024 10:24:39 EET | Tiedote

Tervetuloa metsä-, kemian- ja bioteollisuutta monipuolisesti esittelevään tapahtumakokonaisuuteen Helsingin Messukeskukseen. Metsäteollisuuden kansainvälinen Pulp & Beyond järjestetään ti-to 9.–11.4. ja kemian ja bioteknologian ChemBio Finland 2024 sekä kemikaaliturvallisuuden Helsinki Chemicals Forum ke-to 10.–11.4. Helsingin Messukeskuksessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye