Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Helsingin peruskoulujen henkilöstölle tehdään sisäilmastokysely

Jaa

Työterveyslaitos tekee kaikissa helsinkiläisissä suomen- ja ruotsinkielisissä peruskouluissa sisäilmastokyselyn. Opettajille ja koulunkäyntiavustajille suunnattu kysely toteutetaan 9.-27.4., ja siinä selvitetään koettuja työympäristöhaittoja sekä mahdollisia työhön liittyviä oireita. Sisäilmastokyselyn tulokset valmistuvat alkusyksystä 2018.

Helsingissä on selvitetty vuosina 2016–2018 myös oppilaiden ja vanhempien kokemuksia koulujen sisäilman laadusta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL:n), Helsingin yliopiston ja Helsingin kaupungin yhteisen hankkeen tuloksia käytetään oppilaille suunnattujen sisäilmakyselyiden kehittämisessä ja osana koulujen kunnon arviointia.

Oppilaiden sisäilmakysely on tehty viimeksi Helsingin itäisen ja kaakkoisen alueen peruskouluissa sekä kaikissa kaupungin ruotsinkielissä peruskouluissa ja suomenkielisissä erityiskoulussa. Helmikuussa tehdyn kyselyn tulokset valmistuvat syksyllä 2018. Sekä oppilaiden että henkilöstön kyselyn tuloksia käytetään mahdollisten koulukohtaisten sisäilmaongelmien arviointiin ja korjausten suunnitteluun.

”On erittäin tärkeää, että saamme laajasti tietoa sisäilmaongelmista tilojemme käyttäjiltä eli oppilailta, vanhemmilta ja henkilökunnalta”, sanoo kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen.

Sisäilmaongelmia ratkotaan sovitun toimintatavan mukaisesti

Helsingin kaupungilla on vakiintunut toimintamalli sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi. Toimintamallissa kuvataan sisäilmaongelman ratkaisuprosessin vaiheet ja määritellään eri toimijoiden tehtävät ja vastuut. Selvitys alkaa, kun työntekijä ilmoittaa havaitsemastaan ongelmasta esimiehelleen ja esimies vie tiedon eteenpäin kiinteistön ylläpidosta vastaavalle taholle, yleensä kaupunkiympäristön toimialan tekniselle isännöitsijälle. Kaupunkiympäristön toimiala tiedottaa tilojen käyttäjille, mihin toimiin kohteessa ryhdytään.  

Sisäilmasta oireilevat työntekijät ohjataan työterveyshuoltoon. Epäily sisäilmaoireesta kirjataan käynnin syyksi matalalla kynnyksellä riippumatta siitä, onko työpaikalla todettu sisäilmaongelmaa. Näin saadaan koottua työpaikkatasoista tietoa oireilusta. Tätä tietoa hyödynnetään ongelmien terveydellisen merkityksen arvioinnissa yhdessä rakennusteknisten asiantuntijoiden kanssa, muun muassa sisäilmaryhmässä.

”Yksittäisten työntekijöiden oireet otetaan aina vakavasti, ja tavoitteena on löytää ratkaisuja, jotka tukevat terveyttä ja työkykyä”, Työterveys Helsingin palvelupäällikkö ja työterveyshuollon erikoislääkäri Marjaana Saarela sanoo.

Jos oppilaan tai päiväkotilapsen epäillään saavan oireita koulun tai päiväkodin sisäilmasta, vanhemmat ilmoittavat epäilystä omalle opettajalle/rehtorille tai päiväkodin johtajalle. Kouluterveydenhoitaja pitää kirjaa vastaanotollaan esille tulleista mahdollisista sisäilmaoireista ja voi tarvittaessa informoida rehtoria yleisesti oppilaiden oireilusta. Oireilevat oppilaat ohjataan omalle terveysasemalle

Yhteistyötä ja tiedonkulkua parannetaan

Kaupunki kehittää jatkuvasti toimintaansa sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi sekä kouluttaa muun muassa esimiehiä toimimaan sisäilmaongelmatilanteissa.

Julkisuuteen nousseen Puotilan ala-asteen tapaus osoittaa, että esimerkiksi sisäisessä tiedonkulussa ja eri osapuolten välisessä yhteistyössä on edelleen parannettavaa. Myös viestintää tilojen käyttäjille pitää lisätä. Kaupunki käy läpi Puotilan ala-asteen sisäilmaongelmien ratkaisuprosessia ja korjaa toiminnassaan havaitsemansa puutteet.

”Teemme parhaamme, jotta voisimme tarjota kaupunkilaisille turvalliset ja terveelliset tilat. Kaupungilla on valtava kiinteistökanta, joten työtä on paljon. Kaupungin palvelurakennuksissa teetetään esimerkiksi satoja tutkimuksia vuodessa”, kertoo rakennetun omaisuuden hallintapäällikkö Sari Hildén kaupunkiympäristön toimialalta.

Kaupunki valmistelee parhaillaan hanketta Puotilan ala-asteen korvaamiseksi uudisrakennuksella. Vanhan koulun rakenteiden ja teknisten järjestelmien tarvitsemat korjaukset ovat niin laajoja, että on järkevämpää rakentaa uusi koulu kuin korjata vanha. Uudisrakennus täyttää myös nykyaikaisille oppimisympäristöille asetetut vaatimukset.

Vanhassa koulurakennuksessa tehdään kaikki tarvittava, jotta tiloissa on turvallista toimia uudisrakennushankkeen alkamiseen asti. Uudisrakennus voisi valmistua tämänhetkisen arvion mukaan loppuvuodesta 2021.

Lisätietoja

kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
toimialajohtaja Liisa Pohjolainen
puh. 09 310 86200, s-posti liisa.pohjolainen@hel.fi 

kaupunkiympäristön toimiala
rakennetun omaisuuden hallintapäällikkö Sari Hildén
puh. 09 310 40315, s-posti sari.hilden@hel.fi 

Työterveys Helsinki
palvelupäällikkö ja työterveyshuollon erikoislääkäri  Marjaana Saarela
puh. 050 435 7562, s-posti marjaana.saarela@hel.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

viestintäpäällikkö Essi Eranka
puh. 09 310 74342, 040 568 1369
s-posti: essi.eranka@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala


Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @LastenHelsinki, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala varautuu keskiviikon 25.4. mielenilmaisuun23.4.2018 08:54Tiedote

Keskiviikon 25. huhtikuuta mielenilmaisu vaikuttanee Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen palveluihin eli päiväkotien, perhepäivähoidon ja leikkipuistojen toimintaan. Toimiala pyrkii turvaamaan myös työtaistelutilanteessa mahdollisimman pitkälle lasten päivähoidon. Keskiviikkona päivähoidon toimintaa voidaan joutua keskittämään tiettyihin päiväkoteihin. Ruokailu toteutuu normaaliin tapaan keskiviikkona. Maanantain aikana selvitys ja tiistaina toimiala tiedottaa keskiviikon tilanteesta Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala kartoittaa päiväkotien, perhepäivähoidon ja leikkipuistojen tilannetta maanantain 23.4. aikana. Tiistaihin 24.4. klo 14.00 mennessä toimiala tiedottaa palveluiden saatavuudesta keskiviikon osalta. Tiistai-iltapäivänä kunkin lapsen päiväkoti ja perhepäivähoito informoi huoltajia mahdollisista muutoksista, ja ajankohtaista tietoa löytyy myös kasvatuksen ja koulutuksen verkkosivuilta hel.fi/kasvatusjakoulutus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme