Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Helsingin poliisilaitos ja kaupunki järjestävät Helsingin yläkouluikäisille jättikonsertteja Finlandia-talossa – musiikin ohessa nuorille tarjotaan tärkeä tietopaketti ajankohtaisista, heitä koskettavista aiheista

Jaa
Helsingin poliisilaitos järjestää yhdessä Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden ja Klaari Helsingin kanssa Finlandia-talossa Pidä huolta! -konserttisarjan 22.–23. toukokuuta 2019. Konserttitapahtuma on poikkeuksellisen iso, sillä sinne on kutsuttu ensimmäistä kertaa kaikki Helsingin koulujen 7.-luokkalaiset ja lisäksi muita helsinkiläisiä yläkouluikäisiä.

Konsertteja pidetään yhteensä kolme, ja niihin on tulossa tuhansia nuoria nauttimaan Helsingin poliisisoittokunnan musiikista ja kuuntelemaan tietoa ajankohtaisista, nuoria koskettavista aiheista. Aiheina ovat itsemääräämisoikeus, päihteet, nettikiusaaminen, kavereista huolehtiminen ja muut turvallisen kesäloman ainekset.

– Rikosten estäminen ennalta on yksi poliisin päätehtävistä. Aiemmat vastaavanlaiset konsertit ovat osoittautuneet menestyksiksi niin aikuisten kuin nuortenkin keskuudessa, sanoo Helsingin poliisilaitoksen päällikkö, poliisikomentaja Tomi Vuori.

Helsingin poliisisoittokunnalla on yli 70 vuoden kokemus työstä lasten ja nuorten parissa. Poliisisoittokunta on yhteistyössä Helsingin poliisilaitoksen rikostutkijoiden kanssa toteuttanut vuodesta 2013 lähtien valistuskonsertteja, joissa poliisit pureutuvat muusikin lomassa ajankohtaisiin, niin sosiaalisessa mediassa kuin kaduillakin vastaan tuleviin ilmiöihin.

Valistuskonsertit laittoi alulle jo 1950-luvulla silloinen Poliisisoittokunnan kapellimestari, Georg Malmsten. Niitä peruja ovat muun muassa Lasten liikennelaulu sekä Mikki Hiiri merihädässä.

– Pidä huolta! -konsertissa ei kuitenkaan soiteta lastenlauluja vaan esimerkiksi John Williamsin, Anssi Kelan ja Queenin tuotantoa. Kappaleet tukevat valistuksen aiheita ja kuulostavat upeilta isolla orkesterilla esitettyinä, hehkuttaa Helsingin poliisisoittokunnan ylikapellimestari Sami Ruusuvuori.

Konserttisarja jatkuu Vantaalla, Lahdessa ja Espoossa

Ehkäisevä päihdetyö on ajankohtainen aihe kesäloman kynnyksellä.

– Myös vanhempien on hyvä jututtaa nuoria esimerkiksi turvallisen lomailun pelisäännöistä ja kavereista huolehtimisesta, muistuttaa aluepäällikkö Tiina Hörkkö Helsingin nuorisopalveluista.

Klaari Helsinki järjestää ohjelmaa ja osallistavaa toimintaa Finlandia-talon aulassa ennen konserttien alkua yhdessä Nuorten turvatalon, Exit ry:n, Väestöliiton, Break the Fight! -projektin, Kännikapinan, SPR:n päihdetyö Huppelin, Sovitteluohjaajan, Happi Priden ja Ehyt ry:n kanssa.

Helsingin poliisisoittokunnan Pidä huolta! -konsertteja järjestetään Helsingin jälkeen Vantaalla 27.–28. toukokuuta, Lahdessa 29. elokuuta ja Espoossa 5.–6. syyskuuta.

Voit seurata konsertteihin liittyvää sisältöä aihetunnisteella #Pidähuolta

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sami Ruusuvuori, ylikapellimestari, Helsingin poliisisoittokunta p. 0295 474 548 (konsertti)


Jari Kyllönen, rikosylikonstaapeli, Rikostutkintayksikkö, Helsingin poliisilaitos p. 0295 475 704 (päihteet)


Maija Aunio, vanhempi konstaapeli, Rikostutkintayksikkö, Helsingin poliisilaitos p. 0295 475 365 (itsemääräämisoikeus)


Tiina Hörkkö, aluepäällikkö, Nuorisopalvelut, Kulttuuri ja vapaa-aika, Helsingin kaupunki p. 050 302 6404

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika

Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso sekä hallinnosta. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye