Sitra

Helsingin pörssiin listattujen yhtiöiden hiilijalanjälki jatkaa laskuaan

Jaa
Helsingin pörssiin listattujen yhtiöiden hiilijalanjälki laski viime vuonna 16% edellisvuoteen verrattuna. Miljoonan euron sijoitus Helsingin pörssiin yleisindeksin mukaisesti tuottaa 199 tCO2e laskennalliset hiilidioksidipäästöt, kun vastaava luku viime vuonna oli 236 tCO2e. Kahdessa vuodessa lukema on laskenut kolmanneksella. Tämä selviää Sitran teettämästä tutkimuksesta, joka toteutettiin jo kolmatta kertaa. Merkittävä muutos osoittaa, että suomalaisyhtiöiden työ päästöjen vähentämiseksi tuottaa tulosta.

Tänään julkaistu selvitys vertaa Helsingin pörssiin listattujen yhtiöiden hiilijalanjälkeä keskeisiin vertailuindekseihin. Selvitys osoittaa Helsingin pörssin hiilijalanjäljen jatkaneen laskuaan edellisvuodesta, mutta olevan edelleen korkeampi kuin Tukholman pörssillä ja keskeisillä kansainvälisillä indekseillä, kuten MSCI maailmalla ja Eurostoxx 50:llä, mutta pienempi kuin Saksan DAX ja Ranskan CAC40 -indekseillä. Helsingin ja Tukholman eroa selittää, että Tukholman pörssissä on korkea paino vähäpäästöisillä toimialoilla, kuten rahoitussektorilla ja kuluttajatuotteilla, kun taas Helsingin pörssissä etenkin sähköntuotanto, teollisuus ja materiaalitoimialat nostavat kokonaispäästöjä.

”Edellisvuoteen verrattuna laskeva kehitys on jatkunut hienosti. Yli 15 prosentin pudotus laskennallisissa päästöissä kahtena vuotena peräkkäin on kova juttu”, toteaa Sitran projektijohtaja Janne Peljo. Tärkeää on myös huomioida, että päästötiedot kuvaavat menneisyyttä.

”Täydet hyödyt päästötietojen analyysistä saadaan, kun vertaillaan saman toimialan yrityksiä keskenään ja huomioidaan se, miten yritykset ovat huomioineet näitä näkökulmia strategioissaan”, Peljo jatkaa.

Helsingin pörssi kannustaa sinne listautuneita yrityksiä pienentämään hiilijalanjälkeään.

”On hienoa, että Sitra on tehnyt hiilijalanjälkikartoituksen jo kolmatta kertaa. Olen iloinen siitä, että Nasdaq Helsingin pörssilistan yritysten hiilijalanjälki on jälleen vähentynyt voimakkaasti. Uskon, että tämä kannustaa sekä listayhtiöitä että sijoittajia kiinnittämään huomiota siihen, miltä yritysten päästöprofiili näyttää tulevaisuudessa ja mitä tavoitteita yrityksissä on asetettu hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi”, toteaa Nasdaq Helsingin toimitusjohtaja Henrik Husman.

Helsinki voittaa Tukholman päästöistä raportoinnissa

Helsingin pörssiin listatuista yhtiöistä vain 31 prosenttia raportoi kasvihuonekaasupäästöjään, mutta markkina-arvolla mitattuna luku nousee 93 prosenttiin. Ruotsi jää molemmilla mittareilla jälkeen, sillä Tukholman pörssiyhtiöistä päästönsä raportoi vain 27 % yhtiöistä, joiden osuus pörssin markkina-arvosta on 82 %. Molemmat pohjoismaiset pörssit jäävät jälkeen kansainvälisistä vertailuindekseistä, joissa enemmistö yhtiöistä raportoi päästöistään.

”On luontaista, että päästötietojen kokoamiseen ja raportointiin panostavat etenkin suuret yhtiöt, joiden sijoittajakuntaan useammin kuuluu kansainvälisiä instituutiosijoittajia. Toisaalta suurilla yhtiöillä on mahdollisuus käyttää tähän resursseja, mutta instituutiosijoittajat myös vaativat raportointia. Tällä saralla useilla suomalaisyhtiöillä on vielä tehtävää”, sanoo Peljo.

Hiilijalanjälkiselvityksen kanssa päivitettiin myös sijoittajatyökalu, jonka avulla sijoittajat voivat itse arvioida omien suomalaisten sijoitustensa CO2-intensiteettiä eli sitä, kuinka paljon hiilidioksidipäästöjä syntyy suhteessa yhtiön markkina-arvoon ja sijoittajan omistusosuuteen.

Sijoittajille tarjolla viitekehys ilmastoriskien huomioimiseen

Sijoittajat kiinnittävät tänä päivänä entistä voimakkaammin huomiota ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sijoitussalkuissa. Erityisesti huomio kohdistuu ilmastonmuutoksesta yhtiöille aiheutuviin riskeihin ja mahdollisuuksiin. Kansainvälisesti ilmastoriskien huomioimiseksi sijoituksissa on kehitetty useita aloitteita ja viitekehyksiä. Yksi arvovaltaisimmista näistä on Englannin keskuspankin pääjohtaja Mark Carneyn asettama ja New Yorkin entisen pormestarin Michael Bloombergin johtama TCFD-asiantuntijaryhmä (Task Force on Climate-related Financial Disclosures).

TCFD-ryhmän viime kesäkuussa julkaisema viitekehys ilmastonmuutoksen huomioimiseksi korostaa ilmastonmuutoksesta aiheutuvien fyysisten ja transitioriskien hahmottamisen tärkeyttä niin yritysten kuin sijoittajienkin näkökulmasta. Ilmastonmuutos aiheuttaa fyysisiä riskejä yritysten liiketoiminnalle, mutta merkittävässä osassa ovat siirtymästä vähäpäästöiseen yhteiskuntaan aiheutuvat riskit etenkin päästöintensiivisille toimialoille. Esimerkiksi kasvava paine vähentää energiantuotannon päästöjä ja uusiutuvien energiamuotojen nopeasti laskeneet kustannukset ovat nostattaneet kysymyksiä hiilivoiman tulevaisuuden näkymistä. Toisaalta ilmastonmuutoksen hillintä avaa mittavia liiketoimintamahdollisuuksia eri sektoreilla.

”Ilmastonmuutos ja sen vaikutukset muuttavat tulevaisuudessa merkittävällä tavalla yritysten toimintaympäristöä. Pitkäjänteisten sijoittajien kannattaa siksi integroida ilmastonmuutoksesta kumpuavien riskien ja mahdollisuuksien arviointi tiiviisti osaksi perinteistä sijoitusanalyysiä, kuten edelläkävijät kansainvälisesti ja Suomessa ovat jo alkaneet tehdä”, sanoo Sitran projektijohtaja Janne Peljo.

Ilmastoriskien huomioimiseksi sijoittajien tulee peilata sijoituksiaan eri ilmastoskenaarioihin ja huomioida sekä ilmastonmuutoksen fyysiset riskit että vähäpäästöiseen yhteiskuntaan siirtymisestä aiheutuvat riskit ja toisaalta myös mahdollisuudet. TCFD-asiantuntijaryhmän ehdotus antaa tähän hyvän viitekehyksen. Sen julkistuksen yhteydessä jo yli 25 biljoonan dollarin sijoitusvaroja hallinnoivat rahoitusinstituutiot ja 100 yhtiötä, joiden yhteenlaskettu markkina-arvo on 3,5 biljoonaa dollaria, ilmaisivat tukensa aloitteelle, ja sen odotetaan ohjaavan merkittävästi sijoittajien ja yritysten toimintaa jatkossa.

Ilmastonmuutoksen huomioimiseen sijoitustoiminnassa antaa käytännön neuvoja myös tänään julkaistu WWF Suomen, Mandatum Lifen ja Sitran yhteistyössä tekemä Sijoittajan opas ilmastoriskien hallintaan.

Lisätietoja

Janne Peljo, projektijohtaja, Sitra, etunimi.sukunimi@sitra.fi, p. 040 528 5754

Tuula Sjöstedt, viestinnän asiantuntija, Sitra, etunimi.sukunimi@sitra.fi, p. 050 3738 601

Julkaisun tiedot

Climate Impact Assessment of companies listed on Nasdaq Helsinki in 2016
Tekijät: Maximillian Horster, Robert Rosenberg, Fredrik Fogde, Harshpreet Singh, Patrizio Trapletti (ISS-Ethix Climate Solutions)
Julkaisupaikka: Helsinki
Julkaisuvuosi: 2018
Julkaisija: Sitra ja ISS-Ethix Climate Solutions

Lataa raportti ja sijoittajatyökalu (Screening Tool). Käyttöohje löytyy raportin liitteenä. Huomioithan, että työkalu toimii vain, kun hyväksyt makrojen toiminnan tiedostoa avatessasi.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sitra
Sitra
Itämerenkatu 11-13, PL 160
00180 HELSINKI

0294 618 991http://www.sitra.fi

Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

Cirkulära lösningar motverkar förlusten av biologisk mångfald och skapar nya affärsmöjligheter – se Europas topp 30-lista15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

En lista med 30 europeiska företag, som presenterades vid World Circular Economy Forum 2024 i Bryssel, visar hur cirkulära lösningar kan minska förlusten av biologisk mångfald och öppna upp nya affärsmöjligheter. Vid sidan av listan släpper framtidshuset Sitra en handbok som är den första i sitt slag för att utveckla affärsmodeller för cirkulär ekonomi för att uppnå naturmålen.

Kiertotalous torjuu luontokatoa ja luo uutta liiketoimintaa: Katso Euroopan 30 edelläkävijän lista, mukana useita suomalaisyrityksiä15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

Yritykset voivat luoda uutta liiketoimintaa kiertotalousratkaisuilla ja torjua samalla luontokatoa. Tämä selviää 30 eurooppalaisen edelläkävijäyrityksen listauksesta, joka julkaistiin Maailman kiertotalousfoorumissa WCEF2024:ssä Brysselissä maanantaina. Samalla tulevaisuustalo Sitra esitteli uraauurtavan käsikirjan, joka opastaa yrityksiä luontoa vahvistavan kiertotalousliiketoiminnan kehittämisessä.

Circular solutions tackle biodiversity loss and unlock business growth – see Europe’s top 30 list15.4.2024 16:15:00 EEST | Press release

A list of 30 European companies, unveiled at the World Circular Economy Forum 2024 in Brussels, shows how circular solutions can tackle biodiversity loss and unlock new business opportunities. Alongside the list, the Finnish Innovation Fund Sitra released a first-of-its-kind handbook for developing circular economy business models to deliver on nature targets.

Sitras år 2023: Megatrender, försök runt om i Finland och strategireform på gång15.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

2023 var ett år av försök och en ny inriktning för Sitra. Vi genomförde och finansierade mer än hundra försök för Finlands framtida framgångar. Sitras arbete i EU gav resultat. Sitra fick också en ny överombudsman och började förnya sin strategi så att framtidshuset kan sporra Finlands långsiktiga framgångar på bästa möjliga sätt. Läs om Sitra och vårt arbete i verksamhetsberättelsen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye